Työkaverin mies kuoli yllättäen
ehdotin pomolle, että ostaisi hänelle surunvalittelu-kukkakimpun.
En tiedä onko tällainen tapana.
Kommentit (11)
ehdotin asiaa eilen ja nyt toinen työkaveri patistaa minua muistuttamaan pomoa asiasta.
Hitto miksei itse sano
Mutta jos se työkaveri on töissä niin kai siltä itseltään voi kysyä että haluatte muistaa kukilla, minne ja mihin sopii lähettää.
Voisi olla ikävä tulla töistä kotiin jonkun hautajaisseppeleen kanssa...
Ja jotkut ihmisethän pyytävät kukkien sijasta esimerkiksi rahalahjoituksia syöpäyhdistykselle tms. Senkin saisi työkaverilta selville.
Milloin ja mihin sopii lähettää, piti tietysti sanomani.
viime kesänä ja pomoni toi itse kaksi valtavaa kukkakimppua ovemme taakse pari pv tapahtuneen jälkeen. Lämmitti mieltäni kovasti.
Hautajaisseppeleiden sijaan jotkut toivovat muistamisia hyväntekeväisyyteen. Mutta surunvalittelukimppu mennään viemään kotiin heti, kun suru-uutisesta kuullaan. Samalla tietenkin viivähdetään tukevana olkapäänä, mikä siis onkin se idea, mutta ei tyhjin käsin voi mennä. Jotkut tuovat ruokaakin mukanaan, esim. ison uunivuo'allisen kiusausta tai laatikkoa.
kerää rahaa ja osta itse niitä kukkia?
tuntuu vaan aika pöyristyttävältä, että kehtasi kieltäytyä ostamasta. Kyseessä kuitenkin ihan hyvin pyörivä yritys, jossa henkilökuntaa 10 ja liikevaihto 3 Meur.
Pomo voisi tietenkin olla siinä mukana. Olisi kaunis ele teiltä kaikilta muistaa työtoveria. Laita vaikka sinä itse keräys pystyyn samantien.
Surunvalittelukukat on eri juttu kuin hautajaisiin vietävä kimppu tai seppele. Surunvalittelukukat voi vaikka tilata netin kautta jollekin kauempana asuvalle.
tuntuu vaan aika pöyristyttävältä, että kehtasi kieltäytyä ostamasta. Kyseessä kuitenkin ihan hyvin pyörivä yritys, jossa henkilökuntaa 10 ja liikevaihto 3 Meur.
Siksi ehdotan minäkin, että keräätte rahat yhdessä.
viime kesänä ja pomoni toi itse kaksi valtavaa kukkakimppua ovemme taakse pari pv tapahtuneen jälkeen. Lämmitti mieltäni kovasti.
tuotiin kukkakimppuja oven taakse / henkilökohtaisesti / lähettipalvelun kautta.
Niitä kukkia tuli muistaakseni muutamien päivien ajan isän kuoleman jälkeen.
Hautaseppeleet toimittivat/toivat suoraan haudalle. Niitä ei tuoda kotiin.
Isäni kuollessa jopa lähikaupan omistaja lähetti surunvalittelunsa. Vanhempani olivat siis useamman kymmenen vuotta asioineet kyseisessä kaupassa.
Kaikki muistaminen lämmittää mieltä.