Aika hurjaa että Jenni Haukiota sanotaan pikkutytöksi.
Koska hän on minuakin vanhempi. Olen päälle 30 enkä mielestäni enää ole pikkutyttö. Olen aikuinen nainen jolla on vielä paljon elämässä edessä.
Kommentit (12)
on ihan klassinen pikkuvaimo, saman ikäinen kuin Saulin oma poika.
Jo moneen kertaan. Mutta mitä väliä. Ikä on pelkkiä numeroita!
ap
on ihan klassinen pikkuvaimo, saman ikäinen kuin Saulin oma poika.
En mitenkään voisi kuvitella noin vanhaa puolisoa itselleni. Saulihan on aivan vanhuusiän kynnyksellä jo, Jenni taas nuori aikuinen.
Jenni oli 31-vuotias aikuinen nainen mennessään naimisiin Niinistön kanssa. Eiköhän hän ollut kypsä punnitsemaan tunteensa ja tekemään ratkaisunsa. Luuletteko, ettei Jeni ollut miettinyt heidän suhdettaan ja ikäeroaan mennessään naimisiin Niinistön kanssa?
ja onko se sitten väärin, että jotkut naiset pitävät vanhemmista miehistä? Ehkä Jennin väitetty "mummomaisuus" liittyy siihen, että hänkin kokee olevansa ikäistään vanhempi?
60-vuotias voi olla nuori, jos puhutaan paaveista.
Sen sijaan 30-vuotias on jo vanha, jos puhutaan malleista tai vaikka jalkapalloilijoista.
Ja kuten täällä on todettu, ikä on vaan numeroita. Ja enemmän tässä taitaa olla kyse siitä ikäerosta, ihan niinkun Haavistolla ja hänen puolisollaan.
Ihan yhteenlaisiin jotku naiset tykkää nuoremmista miehistä. Ja koska nyt kyse ei kuitenkaan ole ollut mistään kehdon ryöstöstä, ei alaikäisiin sekaantumisesta yms. Jenni todella on voinut olla mieleltään paljon vanhempi tai Sauli puolestaan nuorempi.
Koittakaa nyt vain elää sen kanssa.
ap
ja onko se sitten väärin, että jotkut naiset pitävät vanhemmista miehistä? Ehkä Jennin väitetty "mummomaisuus" liittyy siihen, että hänkin kokee olevansa ikäistään vanhempi?
Eikä hänellä ole nyt muuta asemaa kuin olla presidenttiehdokkaan vaimo.
ovat varmaan kateellisia siitä että nuorehko nainen voi kohota tuollaiseen asemaan, kun itse kykkii hiekkalaatikon reunalla ja nakuttelee av:lle kuolemattomia lausahduksiaan.
vai väittääkö joku 30v ettei 60v isänsä tytöttele häntä?
Isäni ei tytöttele minua, vaan kohtelee minua kuin aikuista lastaan.
ap
vai väittääkö joku 30v ettei 60v isänsä tytöttele häntä?
En mä pidä kovin hyvänä asiana että meillä olisi selkeästi jo työiän ohittanut papparainen presidenttinä.
ovat varmaan kateellisia siitä että nuorehko nainen voi kohota tuollaiseen asemaan, kun itse kykkii hiekkalaatikon reunalla ja nakuttelee av:lle kuolemattomia lausahduksiaan.