Käsi sydämellä; saatko lapseltasi energiaa vai syökö hän sinun energiaasi?
Musta kun tuntuu, että mun tyttö on varsinainen energiasyöppö, joka imee mut kuiviin päivän aikana. Ihana tyttö on mutta aina ei jaksaisi sitä huomiohakuisuutta. Pussailee ja halailee; tulee iholle. Ja mä olen aika tarkka reviiristäni. Samoin kaataa kaiken pahan olonsa mun päälle. Tietysti näin pitää ollakin, olenhan hänen äitinsä. Mutta silti...
Kommentit (19)
Toisaalta lapsi on syy nousta aamulla ylös ja lähteä vaikka sinne ulkoilemaan, eli sinänsä myös antaa energiaa. Iltaisin kuitenkin olen ihan naatti.
Joskus tuntuu siltä, että pitäisi saada happea, mutta sellasia ne lapset vaan on...
tuo ja vie.... elämä on:). Jos oikeasti kuvittelee sen olevan jotain muuta, ei olisi kannattanut tehdä niitä mukuloita.
ja rakkauden näkeminen on perheessä melkein parasta! Vaikka usean lapsen kaitseminen on haastavaa ja syö energiaa, onhan heistä toisilleen seuraa ja välillä saa sen ansiosta hengähdystauon. Minusta tuntuisi, että yhden lapsen hoito olisi enemmän "energiaa syövää" - ainakin minulla oli, kun olin esikoiseni yksinhuoltaja 4,5 v; olimme niin paljon kaksin, että kävimme toistemme hermoille. Seuraavan lapsen syntymä (vaikka olin edelleen yksinhuoltaja) tavallaan pelasti minun ja esikoisen keskinäisen suhteen :D
Tarvitsen kyllä omaa aikaa ja energiaa ja otankin sitä kuntosalilla käydessäni.
Energiaa lapsi tuo mm. siinä mielessä, että on mahtavaa opetella luistelemaan ja käydä pulkkamäessä jne ja on kivoja luku- ja askarteluhetkiä. Nykyään lapsen kanssa on kiva käydä ravintolassakin syömässä kun osaa käyttäytyä (nyt 4v). Kaikenkaikkiaan se yltiöpäinen rakkaus lasta kohtaan kai on sitä energiaa...
Usein lapsi toki myös vie sitä ihan täysillä, varsnkin jos haluaisi joskus edes hetken rauhan :) Välillä tulee totaalikyllästyminen säännöllisen epäsäännölliseen vikinään ja vinkumiseen :D
Joo, luonnollista on, tiedän kyllä. Ja on vaan yksi lapsi, että sekään ei ole ”selitys". Mutta silti tuntuu kiusalliselta joskus, kun lapsi vahtii jokaista ilmettä ja kysyy "miks sä äiti olet ton näköinen". Tai kun tunkee ihan iholle tai ei osaa lähteä pois saunasta ennen kuin minäkin lähden ym pikku juttuja. Toisaalta olis kiva tehdä joskus yhdessä jotain kivaa, ja tehdäänkin paljon (luistelu, teatteri, lukeminen jne). Mutta kun se ei riitä. Kun tytöllä on paha hetki, niin alkaa valitus "kun et sä ikinä tee mun kans mitään". Tai jos ei joskus ole kaveria, niin on ihan fyysisesti sairas ja koskee sinne ja kolottaa täältä. Se vaan on joskus niin voimia vievää, ettei vanha äiti meinaa jaksaa.
Vaikea vastata tähän mutta esikoinen on todellinen energiasyöppö koska on erityislapsi ja arki on turhauttavaa jumittamisen, änkyttämisen, muistamattomuuden, tarkkaavaisuushäiriön jne. vuoksi. Mutta kyllä hän sitten antaakin energiaa aivan tajuttomasti niinä hyvinä hetkinä. Hänellä on kaksi ääripäätä eikä välimuotoja.
Kuopus sitten on sellainen että sitä katsoessa tulee automaattisesti hyvälle tuulelle, mutta sillä lailla normaalisti. Ehkä juuri sen takia.
merkki "yhden lapsen syndroomasta". Lapsi saa kaikki perustarpeet+ virikkeitä ja yhdessäoloa. Kaiken pitäisi riittää.... nyt kasvatat lastasi "itsenäisempään" elämään, eli äiti astuu syrjään ja tavallaan kääntää selkänsä lapsen tekemiselle ja kiukkuamiselle....eli ei ota huomioon fyysisiä vaivoja ja keksii kivaa puuhastelua mikä onistuu yksin.
enkä tajua näitä "käsi sydämellä"-avautujia, joille lapset ovat pelkkiä velvollisuuksia ja riippakiviä. Olen ehtinyt olla kotiäiti ja uraäiti, ja molemmissa rooleissa lapset ovat minulle vain ja ainoastaan ilon aihe, yksi niistä harvoista elämässä.
merkki "yhden lapsen syndroomasta". Lapsi saa kaikki perustarpeet+ virikkeitä ja yhdessäoloa. Kaiken pitäisi riittää.... nyt kasvatat lastasi "itsenäisempään" elämään, eli äiti astuu syrjään ja tavallaan kääntää selkänsä lapsen tekemiselle ja kiukkuamiselle....eli ei ota huomioon fyysisiä vaivoja ja keksii kivaa puuhastelua mikä onistuu yksin.
Tähän olen pyrkinyt vaihtelevin tuloksin. Joskus tyttö innostuu piirtämään tai lukemaan yksikseen. Jopa ulkoilu yksin on onnistunut. T. Ap
enkä tajua näitä "käsi sydämellä"-avautujia, joille lapset ovat pelkkiä velvollisuuksia ja riippakiviä. Olen ehtinyt olla kotiäiti ja uraäiti, ja molemmissa rooleissa lapset ovat minulle vain ja ainoastaan ilon aihe, yksi niistä harvoista elämässä.
etteikö olisi ikinä mennyt hermo ja väsyttänyt ja ärsyttänyt lasten uhmat ja kiukut ja väninät. No on sulla ainakin kirkas kruunu jos ei muuta!
Miksi ainoan lapsen täytyy olla yksin?
merkki "yhden lapsen syndroomasta". Lapsi saa kaikki perustarpeet+ virikkeitä ja yhdessäoloa. Kaiken pitäisi riittää.... nyt kasvatat lastasi "itsenäisempään" elämään, eli äiti astuu syrjään ja tavallaan kääntää selkänsä lapsen tekemiselle ja kiukkuamiselle....eli ei ota huomioon fyysisiä vaivoja ja keksii kivaa puuhastelua mikä onistuu yksin.
enkä tajua näitä "käsi sydämellä"-avautujia, joille lapset ovat pelkkiä velvollisuuksia ja riippakiviä. Olen ehtinyt olla kotiäiti ja uraäiti, ja molemmissa rooleissa lapset ovat minulle vain ja ainoastaan ilon aihe, yksi niistä harvoista elämässä.
Mutta jos ehdotan vaikka, että lähdetäänkö uimaan, niin ensimmäinen kysymys on "saako joku kaveri lähteä mukaan". Joskus olis vaan kiva lähteä ekstempre, mutta se ei onnistu, kun ensin pitää soitella kaikki kaverit läpi. Ja jos kaveri ei saa lähteä, niin sit tyttö ei halua lähteä mun kans kahdestaan ja valittaa kun ei kukan voi olla ja ei oo mitään tekemistä. Ja niin, nautin tyttäreni loistavasta huumorista, silloin kun sitä on tarjolla. Usein vaan käy niin, että kun tytär vielä jaksaisi, niin äiti jo väsähtää. Ja tää varmaan liittyy siihen mun oman ajan ja reviirin tarpeeseen, josta myös miehen kans oon joutunut taistelemaan. T. Ap
vuoristorataa.
itselläni on nyt teini-ikäinen ja välillä tuntuu, että myyn tuon markkinoilla, mutta onneksi enemmän on niitä hyviä ja hauskoja hetkiä.