Lue keskustelun säännöt.
Kolmevuotias hankala, neuvoja kiitos. :)
20.01.2012 |
Meillä kolmevuotias ja yhdeksänkuinen. Kolmevuotias harvemmin tahallaan kiusaa pienempäänsä, mutta "vahinkoja" sattuu joka päivä. Joutuu aina pyytämään anteeksi. Tuo anteeksi pyytäminen on kuitenkin isomalle tosi vaikeaa. Häntä alkaa itkettää aina noissa tilanteissa, ja hän väittää, ettei voi pyytää anteeksi, koska on niin kipeä tai häneen sattuu tai vauva teki jotain pahaa jne. Ei siis jotenkin meinaa kestää sitä ajatusta, että on tehnyt toiselle ikävästi ja nyt pitäis pyytää anteeksi.
Ensin ajattelin, että lapsi vaan pomottaa, mut hän on ihan aidosti poissa tolaltaan. Mä en oikein ymmärrä, mitä hän miettii. Olen ottanut molemmat itkevät muksut kainaloon ja rauhoittanut heidät ja pyyhkinyt molempien kyyneleet ja sitten, tilanteen rauhoituttua jutellut isomman kanssa. Aina hän pyytää pienemmältä anteeksi, mutta tirauttaa ensin noi itkut.
Miten tässä tilanteessa pitäisi toimia?
Kommentit (2)
mieleen että olisikohan tuo itkun tirautus sitä nolostuneisuutta asiasta (kun tajuaa olevansa taas tilanteessa että anteeksi pitäisi pyytää) ja kun nuo tunteet ovat vielä uusia noin pienille lapsille niin niitä on varmasti vaikea vielä käsitellä muulla tavalla kuin itkuun purskahtamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta mulla esikois tyttö oli ihan samanlainen. Jos itse teki jotain "hölmöä" pikkuveljelleen tai jollekkin kaverille ja piti pyytää anteeksi niin alkoi hirveä itku ja "käänsi" asian heti niin että johonkin sattuu tai otti joskus sattuuneen vahingon itselleen heti puheeksi. Ja suru oli todellakin ihan oikea. Tämä oli välillä tosi rasittavaa kun satutti toista tahallaan/vahingossa ja heti kun piti pyytää anteeksi niin alkoi valittamaan ns. omista asioistaan. MMietin silloin että mitenhän tähän pitäisi reagoida? Mä sitten vaan aina rauhallisesti sanoin lapselle, että kun sinä vahingossa/tahallasi satutit niin sinun täytyy pyytää anteeksi. Myös lisäsin siihen, että jos sinä teet jollekkin jotain niin et voi miettiä ensin vain itseäsi tms. En tiedä ymmärsikö tämän mutta aina sanoin sen. Tuo alkoi meidän tytöllä juurikin 3-veen hujakoilla. Ja ikinä ei luovutettu vaan anteeksipyyntö oli tultava, vaikkakin se olisi tullut itkun lomassa.
Nyt tyttö on 4 ja enään tuota ei ole vähään aikaan tapahtunut. Onko sitten ikä tehnyt tehtävänsä ja onko se auttanut että olen aina järjestelmällisesti sanonut samat lauseet asian tapahtuessa.
Jotkut vaan ehkä ovat niin herkkiä että itku tulee mukaan väkisin. Mä ainakin aikuisena vieläkin jos hermostun tai suutun niin itku meinaa tulla helposti :) Onneksi sitä aikuisena osaa hieman hillitä ettei aina purskahda itkuun :)
Kyllä se siitä varmasti ajan kanssa menee ohi, ainakin meillä meni, mutta ymmärrän kyllä ihan sun fiilikset.