jos avioliitossa käydään eron partaalla, milloin asiat taas hyvin

tehdä jotain muutakin kuin odottaa, että aika parantaa. Lähtekää yhdessä avioparikurssille tai johonkin, missä "joudutte" puhumaan asioista perin pohjin.



Noilla kursseilla ei joudu julkisesti kertomaan parisuhteestaan mitään, mitä ei halua, mutta siellä annetaan virikkeitä asioiden käsittelyyn oman parin kanssa. (Tietysti en ole kaikilla leireillä käynyt, joten kannattaa selvittää etukäteen, millaista toimintaa on odotettavissa.)

hän vaan sanoo, että ei kannata olla yhdessä, jos ei miellytä eli hänellä ei ole sellaista taistelutahtoa olla avioliitossa elämänsä ajan eikä hän halua käsitellä asioitaan.



että päälle jää tämä uhka, että jos ei ole hänelle sopivaa, niin hän voi lähteä.



ehkä tätä ei minun kannatakaan unohtaa?



mutta miten elää eteenpäin? mies on myös haukkunut minut lähipiirilleen sekä yhteiselle lähipiirillemme. tuntuu pahalta vierailla näiden ihmiset luona enää. itse uskon siihen, että asiat selvitellään parisuhteen sisällä, eikä julkisesti.

että mies ei halua tehdä mitään avioliiton eteen, vaan uhkaa erolla, jos häntä ei miellytä. Kannattaisikohan sun edes yksin käydä juttelemassa näistä jollekulle, kun tuskin täällä palstalla haluat avautua kovin paljon?



Tietämättä yhtään, mistä tämä on saanut alkunsa, on vähän vaikea alkaa ulkopuolisena tuomita miestäkään. Mutta missään tapauksessa avioliiton ei kuulu olla tuollainen "jos et ole niin kuin haluan, otan eron" -tapaus. Avioliiton eteen on molempien tehtävä työtä.

Asiat ovat hyvin noin vuosi sen jälkeen kun kriisin syy on ratkaistu. Musta pahasti kuulosti siltä, että teillä sitä ei ole edes yritetty ratkaista, te olette vaan uhkailleet erolla ja loukkaantuneet siitä ja keskitytte nyt siihen, ettekä oikeaan ongelman alkusyyhyn.



Toisaalta mä en oikein tajua sua. Meidän avioliitossa on koko ajan lähdetty siitä tietoisuudesta, että kumpikin VOI lähteä, jos suhde ei enää tyydytä. Toisaalta juuri tämän takia olemme molemmat tietoisesti pyrkineet siihe, että se suhde pidetään tyydyttävänä. Tämän takia me emme jätä kompromisseja tekemättä, vaan päinvastoin, teemme niitä sillä tähtäimellä että koko perheellä yhdessä ja kaikilla yksilöinä olisi mahdollisimman hyvä. Meillä ei ole avioehtoa, joten erontilanteessa kaikki menisi puoliksi. Myös urakehitystä ja lastenhoitoa järjestettäessä tähtäimiessä on ollut, että kukaan ei uhraudu, vaan molemmilla puolisoilla on oma ura ja molemmilla on läheinen suhde lapsiin. TÄllä pohjalla meidän avioliitto on kestänyt ja se kaikella todennäköisyydellä pannaan kestämään. Me emme ole yhdessä siksi, että muuta vaihtoehtoa ei ole, vaan siksi, että niin haluamme.



Toisaalta sitten mun mielestä erolla uhkailu on aika raukkamaista, enkä minä raukkamaisen miehen kanssa haluaisi naimisissa olla. TÄllä ei ole mitää ntekemistä luottamuksen kanssa, (vaikka ei raukkaan luottaakaan voi), vaan kunnioituksen puutteen kanssa.

omana yksikkönä, on kyllä lopun alkua. Jos sille tielle lähdet, on vaikea palata takaisin, mutta helppo erota. Mitä itse haluat?



Mä tuossa tilanteessa ehkä yrittäisin rauhoittaa tilanteen hetkeksi, palauttaa näennäisen rauhan, ja sitten pikku hiljaa alkaa ottaa asioita keskusteluun syyttelemättä. (Tai siis todennäköisesti en pystyisi tuohon, mutta näin ulkopuolisena on hyvä neuvoa...) Kuinka radikaaleista erimielisyyksistä tässä puhutaan; vaikuttavatko ne teidän perheenne elämään suuresti?

Jos on käyty eron partaalla, mikään maailman mahti ei sitä repivää tapahtumaa poista.

Toisaalta mä en oikein tajua sua. Meidän avioliitossa on koko ajan lähdetty siitä tietoisuudesta, että kumpikin VOI lähteä, jos suhde ei enää tyydytä. Toisaalta juuri tämän takia olemme molemmat tietoisesti pyrkineet siihe, että se suhde pidetään tyydyttävänä. Tämän takia me emme jätä kompromisseja tekemättä, vaan päinvastoin, teemme niitä sillä tähtäimellä että koko perheellä yhdessä ja kaikilla yksilöinä olisi mahdollisimman hyvä.

Me emme ole yhdessä siksi, että muuta vaihtoehtoa ei ole, vaan siksi, että niin haluamme.

Lähdemme siitä, että kun on sanottu "tahdon", se merkitsee sitoutumista tahtomiseen. Ja kun tässä nyt yhdessä ollaan sitouduttu olemaan, niin lienee molempien ja koko perheen parhaaksi, että yritämme olla ihmisiksi niin, että kaikilla olisi hyvä olla.

Niin tai näin, molemmat periaatteet varmasti toimivat yhtä hyvin, jos molemmilla on tahtoa tehdä parhaansa avioliiton puolesta. Ap:n tapauksessa ongelma on ilmeisesti siinä, että miehellä ei ole.

Jos on käyty eron partaalla, mikään maailman mahti ei sitä repivää tapahtumaa poista.

Ihmeellistä periksi antamista. Ja kyllähän sekin jotain kertoo, että mies oli nopeasti perunut eron. Jos asioita pystyy käsittelemään, suhde voi jopa parantua. Siihen minäkään en usko, että ilman yrittämistä aika parantaisi haavat. Mutta aika voi antaa etäisyyttä ongelmaan, ja hetken päästä siitä voi puhua helpommin.

mies on myös haukkunut minut lähipiirilleen sekä yhteiselle lähipiirillemme. tuntuu pahalta vierailla näiden ihmiset luona enää.

kuin tulla haukutuksi. Kaikenlaisten miesten kanssa sitä joutuukin elämäänsä jakamaan.