Olisinpa nuorena ollut viisaampi, ja valinnut VASTUULLISEN, henkisesti aikuisen Miehen!

Aviopuolisokseni siis.



Tajusin liian myöhään, millainen mies oikeasti on. Ja sitten vielä elättelin kai niitä typeriä toiveita, että mies muuttuisi! Niin typerää, tiedän sen nyt, mutta olisipa joku takonut sitä kallooni silloin kun olin nuori ja niin naiivi! Tyhmyydestä kärsin sitten nyt...



Mä alan olla todella uupunut henkisesti, kun tunnen joutuvani yksin kantamaan vastuun ja huolehtimaan kaikesta.



Työssäkin on tarpeeksi stressiä, mutta sen lisäksi mä joudun kantamaan vastuun esim. kaikista kotitöistä. Mies ei tee oma-aloitteisesti mitään, vaikka hänellä olisi vapaapäivä ja mä töissä, hän vain istuu koko vapaapäivänsä sohvalla, katsoo televisiota, ottaa päikkäreitä ja/tai pelaa tietokoneella. Ei ole ollenkaan epätavallista, että unohtaa ihan kokonaan esim. antaa pienimmälle lapselle mitään syötävää tai juotavaa koko päivänä. Enkä edes tajua, vaikka tämänkin päivänselvänä pitämäni asian olen ratakiskosta vääntänyt, että pieni lapsi tarvitsee syötävää useammin kuin 8 tunnin välein, niin kas vaan kun taas jonkun ajan päästä sama juttu, mies ei ole "muistanut/ehtinyt" antaa lapselle ruokaa, jos en ole ollut kotona. Tai sitten syömiset on kuitattu aterioimalla läheisesä mäkkärissä. (ymmärrän herkuttelun sielläkin silloin tällöin, mutten esim. useana päivänä peräkkäin!)



Mitään kotitöitäkään ei tietenkään tee, oma-aloitteisesti siis ainakaan. Aina joudun käskemään, ja todellakin käskemään, ei tee jos vaan kauniisti pyydän. Ja usein käskynikin jälkeen ihan vaan jyrkästi kieltäytyy siivoamasta. Tai jos siivoaakin, niin miehen puolelta se on sitten sellaista, että jos esim. käsken hänen täyttää tiskikoneen ja siivota keittiön sillä välin kun esim. itse imuroin, niin mies tosiaan vaan laittaa ne likaiset astiat pöydiltä tiskikoneeseen, ei esim. pyyhi pöytiä, murusia tai vesiläiskiä tms. roiskeita. "oli puhe vaan tiskikoneen täytöstä, nyt tein sen ja nyt aion mennä pelaan!"



Tai jos hän imuroi, niin imuroi vaan osan huoneista, eikä laisinkaan esim. sänkyjen tai sohvien alta tai mistään mistä olisi "hankala imuroida".



(Ja uskokaa tai älkää, mä en tosiaankaan "salli" tällaista, vaan annan miehen kuulla kunniansa, mutta kyllä siihen sitten keinot loppuu, mitäpä miestä puolet pienempi naisihminen voi tehdä jos toinen vaan jyrkästi kieltäytyy tekemästä hommaa kunnolla?)



Samoin sapettaa, kun joudun sanomaan ihan joka ikinen kerta sellaisestakin asiasta, että kun mies menee suihkuun tai saunaan, hän heittelee päällyvaatteensa ihan keskelle keittiön lattiaa hujan hajan (keittiön luota käynti suihkuun). Siinä olisi tuolejakin, johon voisi vaatteet laittaa, mutta ei onnistu, ei sitten ikinä!

Arvatkaa vaan, tekeekö lapset nykyään ihan samaa... loistavaa esimerkkiä...



Samoin kun mies menee nukkumaan, hän heittää vaatteet lattialle sängyn viereen hujan hajan. Ostin sellaisen vaatepuunkin hänelle varta vasten sängyn viereen, että laittaisi siihen eikä lattialle (aina sieltä ajautuu jotain sukkia yms. sängyn alle, jota sitten imuroidessa joutuu imurinputkista sorkkimaan) mutta eipä vaikutusta!



Ja tietenkään mies ei tue mua missään, esim. kun olen sanonut että yritetään kiinnittää huomiota lasten terveelliseen syömiseen, että ei annettaisi herkkuja joka päivä. Mies ei suostu tähän, roudaa vaan vanukkaita ja karkkeja kotiin ja antaa niitä lapsille joka päivä, koska syö itsekin. Enkä mä voi olla kieltämässä, koska en pysty vahtimaan joka sekunti, mitä mies syö itse ja mitä lapsille antaa. Raivostuttavaa...



Joskus tivaan häneltä edes jotain selitystä tai syytä käytökseensä, mutta mies vaan sulkeutuu ihan täysin. Ei katsokaan mua, on ihan mykkä ja vihamielinen, lähtee jopa pois paikalta. Ja uskokaa tai älkää, olen yrittänyt keskustella kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, kysynyt mieheltä koska hänellä olisi hyvää aikaa keskusteluun (ei koskaan), välttänyt syyllistämästä "aina sinä...", puhunut minä-muodossa "minusta tuntuu" jne. Ei vaikutusta. Mies ei osaa keskustella, ei mistään. Paitsi urheilusta, peleistään ja töistään.



Ja arvaatte varmaan, että kun miehen vastuunkanto tuollaisissakin yksinkertaisissa asioissa on mitä on, ei hän tietenkään pistä tikkua ristiin esim. kun pitää ilmoittaa hoitoajat päiväkotiin, ilmoittaa lasten poissaoloista (koulu/päivähoito), hän ei käytä heitä hammaslääkärissä eikä neuvolassa eikä missään.



Mieheni käy kyllä töissä, ja se onkin ainoa asia, jonka hoitaa hyvin. Työajan ulkopuolella hän heittäytyy täysin kakaraksi. Ja mä alan olla niin väsynyt, mulle tulee tätä menoa burn out!



(ja arvatkaas mikä on kaikkein surkuhupaisinta: mies tahtoisi meille taas vauvan! :D Mä en tiedä itkisinkö vai nauraisinko vai molempia yhtä aikaa, kun mies ei tajua yhtään, kuinka typerää on käyttäytymisensä jälkeen edes ehdottaa tuollaista, eikä tajua vaikka olen monesti selittänytkin ihan suoraan. Olenkin varannut ajan sterilisaatioon, vahinkojen välttämiseksi, mä en kestäisi enää yhtään enempää huolehdittavia tähän huusholliin)