Naitko alempaan sosiaaliluokkaan?

Mieheni suvussa ei esim. ole tapana esitellä itseään kättelemällä, mies ei myöskään osaa esitellä minua omille tutuilleen. Jos iäkkäitä sukulaisiani tulee kylään, mies ei "osaa" mennä ovelle vastaan, auttaa takin kanssa yms. Asioita, joita aiemmin pidin täysin perusjuttuina, itsestäänselvyyksinä.

Ja ihan samoin totesin, ettei se ihan niin menekään.

Tai lähinnä en tajunnut, että peruskäytöstavoissa voi olla niin isoa eroa. Ihan jo siitä lähtien, miten on tapana käyttäytyä jonkun ollessa kylässä tms.

t. 4

Edes mummostani on ei huomaisi, että on oikeasti ollut parempaa yhteiskuntaluokkaa, sillä nöyryys on hyve.

Nöyryys on tosiaan hyve. Mutta Töölön mummo on aina Töölön mummo :).

Ehkä sinä vain et huomaa? Oma mummoni kuoli joitakin vuosia sitten ja siinä kohtaa hänet tunteneet ystäväni kommentoivat, kuinka tyylikäs hän oli aina ollut. Minulle hän oli mummo, enkä ikinä kiinnittänyt esim. tyylikkyyteensä huomiota. Mummo kun oli mummo.

Mieheni suvussa ei esim. ole tapana esitellä itseään kättelemällä, mies ei myöskään osaa esitellä minua omille tutuilleen. Jos iäkkäitä sukulaisiani tulee kylään, mies ei "osaa" mennä ovelle vastaan, auttaa takin kanssa yms. Asioita, joita aiemmin pidin täysin perusjuttuina, itsestäänselvyyksinä.

Samaan törmäsi teininä, kun kävi koulukavereilla kylässä. Olin ensimmäisinä kertoina ihan hoomoilasena, kun kaverin vanhemmat eivät tulleet tervehtimään tms.

Edelleenkin hämmennyn, jos kyläpaikasta ei saateta lähtiessä ovelle jne. (Tai ehkä hämmennyn on liian vahva sana: tiedostan olevani vaivaantunut.)

Miehelleni on liiton (15+ vuotta) aikana mennyt jakeluun, että meille tulleet vieraat otetaan vastaan jne. Edelleenkään ei ihan täysin kyllä noteeraa esim. lähtiessä hyvästelyä :), minkä lapset sitten taas osaavat ihan kivasti.

Ja kättely on tosiaan myös yksi näistä jutuista.

t. 4

vaikka viereastankin sosiaaliluokista puhumista ja toivoisin ettei sellaisia olisi olemassakaan.



Mies on hyvin köyhästä maalaistalosta pieneltä paikkakunnalta. Vanhemmat olleet pienviljelijöitä, mies itse hankkinut insinöörikoulutuksen. Minä olen hyvin toimeentulevasta kaupunkilaisperheestä jossa vanhemmat akateemisesti koulutettuja. Mutta nämä taustaerot ei meillä ole oikeastaan aiheuttanut mitään ongelmia, koska olen itse hyvin rento, jopa vähän renttumainen tyyppi joka en esim. tavoista ja hienostelusta välitä pätkääkään. Mies niistä enemmänkin stressaa kun hänestä tuntuu että täytyy osata olla "oikein" hienojen ihmisten seurassa taas kun minulla itsevarmuus riittää olemaan ihan kenen tahansa seurassa miten vaan.



Sen sijaan miehen minua huomattavasti pienemmät tulot on aiheuttaneet välillä pahojakin ongelmia. Välillä se jatkuvasti kuittaili jotain katkeraa ja itsesäälistä aiheesta ja silloin saattoi tulla myös kuittailua "kermaperse"-menneisyydestä. Nykyisin se on sentään uskonut kun olen tehnyt selväksi että hänet ottaessani olen tiennyt hänen tulotasonsa eikä se ole minua häirinnyt, eikä häiritse nytkään.

molemmilla duunarivanhemmat?

Oma sukutaustani on sitä lääkäri-juristi-ekonomi- linjaa jo pitemmältä ajalta ja mieheni suvusta ei edes ylioppilaita löydy kovin montaa. Ja täytyy kyllä sanoa että tämän huomaa :/ Toki molempien sukujen kanssa tullaan toimeen ja viihdytään, mutta kaikenmoisia "ihmetyksen aiheita" tulee puolin ja toisin. Tämä taustojen ero näkyy myös ihan arkielämässämme ja välillä tuntuu että mitähän tästäkin yhteiselosta tulee kun arvomaailma ei aina kohtaa. Itse kannatan kouluttautumista, (välillä kovaakin) työntekoa tavoitteiden eteen ja kunnianhimoista asennetta, mies taas meinaa mennä sieltä mistä aita on matalin, hän tuntuu olevan välillä vähän hukassa esim. omien koulu- ja työkuvioidensa kanssa ja ote on paikka paikoin vähän turhankin lepsu. Myös esim. vaate- ja sisustusmakumme ovat aivan eri linjaa ja tästä asiasta on käyty muutamakin vääntö. En tiedä onko tällaista tapausta mitenkään mahdollista ns. ohjailla....miten sen nyt sanoisi....hienostuneempaan suuntaan...



Miehen kunniaksi täytyy kyllä silti sanoa että ihan hyvät käytöstavat häneltä kyllä löytyy eikä niitä tarvitse hävetä :) Hän on myös sosiaalinen ja erittäin empaattinen ja ns. hyvä tyyppi :) Myös moraali on korkea ja perusasenne on reilu, rehti ja suoraselkäinen.

Mies lähihoitaja, suku juoppoja ja narkkareita. Suvun kanssa en tule toimeen, mutta meillä menee muuten ihan hyvin.

Ja voi että välillä on vaikeaa! Mies osaa kyllä käyttäytyä, tai jos ei aina osaa niin on opetettavissa, mutta miehen perhettä, varsinkaan anoppia en kestä. Niin moukkamaista ja punaniskaista meininkiä. Asia ei juuri vaivannut ennen kuin saimme lapsen, mutta sen jälkeen on ollut hankalampaa. En haluaisi viedä lasta lainkaan miehen puolen sukulaisten luo saamaan huonoja vaikutteita. Miehen suvussa on esim. aivan ok huijata sosiaalietuuksia ja tehdä pimeästi töitä, mitä mä en sulata lainkaan. Mutta ehkä peruskoulupohjaiset, huonosti tienaavat eivät näe muuta tietä parempiin ansioihin, en tiedä. Kamalaa silti.



Miehen perheessä myös selvästi aiemmin mainittua "herran pelkoa", anoppi ei kai koskaan ole uskaltanut sanoa mun isälleni sanaakaan. Miehen sisko puolestaa kutsuu mua kännissä prinsessaksi, mikä ei varsinaisesti paranna meidän välejä.



Miehen kanssa meillä on mennyt muuten ihan ok, ainoastaan noista sukulaisista välillä riidellään. Välillä oikein ihmettelen, miten siitä suvusta on voinut tulla noin normaali mies, ihan kuin olisi kasvatettu jossain aivan muualla.

Lisäisin tuohon vielä, että perhe on työttömiä duunareita (kuulemma kivempi elää sossupummina) ja oma perheeni akateemisesti koulutettuja. Itse opiskelen amkissa.

Mieheni suvussa ei esim. ole tapana esitellä itseään kättelemällä, mies ei myöskään osaa esitellä minua omille tutuilleen. Jos iäkkäitä sukulaisiani tulee kylään, mies ei "osaa" mennä ovelle vastaan, auttaa takin kanssa yms. Asioita, joita aiemmin pidin täysin perusjuttuina, itsestäänselvyyksinä.

Ja ihan samoin totesin, ettei se ihan niin menekään.

Tai lähinnä en tajunnut, että peruskäytöstavoissa voi olla niin isoa eroa. Ihan jo siitä lähtien, miten on tapana käyttäytyä jonkun ollessa kylässä tms.

t. 4

Mä oonkin ilmeisesti sitten todella hienosta suvusta vaikka suurinosa sukulaisista on duunareita. Meilläkin kun on aina ollut itsestäänselvyytenä, että itsensä esitellään kättelemällä ym. "käytöstavat".

kuin itse. Hän oli perinteisestä persulaispunaisesta duunariperheestä ja itse olen virkamiehen ja yrittäjän lapsi, akateemisesti koulutettu. Miehellä ei ollut mitään koulutusta peruskoulun jälkeen.



Hänen sukunsa ja perheensä elämäntyyli ja arvot olivat todella wt. En edes tiennyt sellaisen olemassaolosta ennen kuin tapasin ex-mieheni. Hän vaan osasi olla hurmaava ja puhua minut ympäri kerta toisensa jälkeen. Osoittautui kuitenkin huijaavaksi valehtelijaksi joka vei rahani ja pahoinpiteli minut. Eipä siis ihme että on eksä.



Nyt olen löytänyt mitä ihanimman miehen joka on toisen polven tohtori. Rahaa ei heidän suvussaan ole kuten ei omassanikaan, mutta ihmiset ovat sivistyneitä, hyväkäytöksisiä, suvaitsevaisia ja lämpimiä.

Siis että huikkaako viereisestä huoneesta hätäisen "moin" vai tuleeko ovelle toivottamaan tervetuloa kädestä pitäen (ja vastaavat hyvästelyt vieraan lähtiessä). Samoin monet pikkuseikat vierailun aikana ovat varsin paljastavia.

Ja sitä myötä putosin sosiaaliluokastani lopullisesti, meni perinnöt jne. perheessä vähän uusiksi ;). Suhde voi hyvin, 10 vuotta tulee täyteen kohta.



Myönnän että meillä on miehen kanssa hyvin erilaiset näkemykset siitä, mikä on sopivaa ja mikä ei, samoin etikettikäsitys jne. on ihan erilainen.

Omassa suvussani kaikki korkeakoulutettuja, miehen suvussa ei kai ketään. Hyvä jos pari ylioppilasta löytyy. Miehen isä on alkoholisti ja perusduunari, ovat aina asuneet aika huonosti/vaatimattomasti, on ollut perheväkivaltaa jne. Meidän perheessä ei ole koskaan ollut mitään tällaisia "oikeita" ongelmia, mieheen verrattuna elin oikein kultaisen ja auvoisen lapsuuden.



Ei ole sinänsä ollut ongelmia, mutta kyllähän sitä välillä joutuu törmäyskurssille, niin eri maailmoista kun tulemme. Mies on tottunut jos jonkinlaiseen menoon, tuttavapiiri koostunut lähinnä narkkareista, alkoholisteista ja muusta epämääräisestä porukasta. Myös hänen ex-vaimonsa oli samankaltaisista oloista. Miehen kaverit ovat tuttuja lastenkodin kanssa, isiä ei ole näköpiirissäkään ja muutenkin elämä mennyt suurimmalla osalla vähän niin ja näin.



Omat tuttuni sen sijaan ovat kaikki käsittääkseni "kunnon" perheistä, asuin hyvällä asuinalueella, melkein kaikilla ehjät perheet jne. En tiedä, että kenelläkään olisi ollut alkoholistivanhempia (tosin onhan näin voinut toki olla), väkivaltaa tms.



Vähän säälittää mieheni, kun on joutunut kokemaan kaikenlaista ikävää elämänsä aikana. Mies tosin pitää niitä vain kokemuksina ja normaalina, mikä mielestäni tekee asiasta vielä surullisemman - hänestä on tavallista, että kotona ei ole ollut turvaa, alkoholiin on turvauduttu jne. Minulla on jatkuva tarve tarjota hänelle kunnollinen, pysyvä koti.

Mieheni suvussa ei esim. ole tapana esitellä itseään kättelemällä, mies ei myöskään osaa esitellä minua omille tutuilleen. Jos iäkkäitä sukulaisiani tulee kylään, mies ei "osaa" mennä ovelle vastaan, auttaa takin kanssa yms. Asioita, joita aiemmin pidin täysin perusjuttuina, itsestäänselvyyksinä.

Samaan törmäsi teininä, kun kävi koulukavereilla kylässä. Olin ensimmäisinä kertoina ihan hoomoilasena, kun kaverin vanhemmat eivät tulleet tervehtimään tms.

Edelleenkin hämmennyn, jos kyläpaikasta ei saateta lähtiessä ovelle jne. (Tai ehkä hämmennyn on liian vahva sana: tiedostan olevani vaivaantunut.)

Miehelleni on liiton (15+ vuotta) aikana mennyt jakeluun, että meille tulleet vieraat otetaan vastaan jne. Edelleenkään ei ihan täysin kyllä noteeraa esim. lähtiessä hyvästelyä :), minkä lapset sitten taas osaavat ihan kivasti.

Ja kättely on tosiaan myös yksi näistä jutuista.

t. 4

Me ollaan "sossupummiperheistä" molemmat, vanhemmat yrittänyt parhaansa, mutta tilaisuutta siihen ammatilliseen menestykseen ei ikinä tullut. Minä valmistuin oikeustieteen maisteriksi ja mies jäi duunariksi.

Molemmat osaamme nämä yllämainitut asiat ja pidämme niitä ihan itsestäänselvyytenä, jos käteltävänäni on 50+ henkilö, minä myös niiaan (olen alle 30).

Paskanjäykkää smalltalkia emme kieltämättä osaa ja pidämme sitä naurettavana, meillä puhutaan kaikesta joka on hyvän maun mukaisena ja meillä on välitön tunnelma, ei tärkeilevä.

kertoo erittäin selkeästi taustan.



Siis kukaan sivistynyt, ei kukaan, täysi-ikäinen naisihminen ei niiata niksauttele.

[ijos käteltävänäni on 50+ henkilö, minä myös niiaan (olen alle 30).

[/quote]

Aikuinen nainen ei niiaa. Pikkutytöt niiaavat, kyllä, mutta noin yli 20-vuotias ei niiaa. Ei vaikka käteltävä olisi 50+ tai vaikkapa presidentti. Kuninkaalliset ja hoviniiaukset sitten asia erikseen.

[ijos käteltävänäni on 50+ henkilö, minä myös niiaan (olen alle 30).

[/quote]

Aikuinen nainen ei niiaa. Pikkutytöt niiaavat, kyllä, mutta noin yli 20-vuotias ei niiaa. Ei vaikka käteltävä olisi 50+ tai vaikkapa presidentti. Kuninkaalliset ja hoviniiaukset sitten asia erikseen.

Tokalla kierroksella en: oikein

No se niiaaminen kyllä kertoo erittäin selkeästi taustan. Siis kukaan sivistynyt, ei kukaan, täysi-ikäinen naisihminen ei niiata niksauttele.

Ei tosiaan joo niiaa.

Isäni piti tietyssä kohtaa elämäänsä ns virallisia vastaanottoja. Ihmisiä jonossa kättelemään jne. Äitini jaksoi (ilkeämielisesti, joo) joka kerta ihmetellä noiden jälkeen niitä naisia, jotka niiasivat kätellessään.