Lue keskustelun säännöt.
Isosta ikäerosta ja äitiydestä ensin nuorena ja sitten vanhana.
18.01.2012 |
Meillä on lapset jo 12- ja 13-vuotiaat, olen ollut heidän syntyessään vähän yli parikymppinen. Nyt jostain syystä ajatukset kääntyy vauvaan, olisihan sellainen aika ihana... En vaan oikein tiedä, johtuuko ‘vauvakuumeeni’ siitä, että nuo olemassaolevat on jo niin isoja, että tämä onkin vaan jotain haikeutta lapsivaiheen loppumisesta ja omasta vanhenemisesta vai vilpittömästä halusta saada elämäämme vielä yksi ihminen lisää.
Onko teillä kokemusta tai ajatuksia siitä, onko sulaa hulluutta tehdä ‘iltatähti’ isolla ikäerolla sisaruksiin ja sekoittaa pakka ihan kokonaan muuttamalla teiniperhe pikkulapsiperheeksi ? Millä tavalla äitiys eroaa siitä, kun on parikymmpinen tai lähempänä neljääkymmentä?
Onko tällainen vauvahaave ihan hassu vielä tässä vaiheessa?
Kommentit (15)
että terveen aikuisikäsi lastenhoidossa?
cool plan.
ja niitä esiteinejä todellakin ällöttäis ajatus, että vanhemmat olis pannu. mua ainakin olis oksettanu jos olis tullu pikkusisarus tossa iässä. koska niin kuin vanhemmat haluavat elää uskossa, ettei heidän lapsensa harrasta seksiä, haluavat lapset tehdä samoin. seksuaalisuus kun on niin kaukaista kuin vain voi olla normaalissa vanhempi - lapsi -suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ihan hyvin on mennyt! Vaikka teinimme on poika niin kovasti on tykännyt pienemmästä sisaruksestaan. Ja ottavat ihme kyllä välillä tämän pienen huoneeseenkin vaikka olisi useampi teini talossa. Itselläni äitiys ei kauheasti ole muuttunut. Olen aika samanlainen kuin ennenkin.
Omat hommathan tässä on, se on sitä vauva-arkea ja pitää ottaa tietty teinitkin huomioon. Meillä teinit oli todella innoissaan kun kuulivat että saadaan vauva. 17-vuotias tyttö ja jopa 15-vuotias poika ovat ihan "hurahtaneet" tohon meidän pikkuiseen.
Onko tää hulluttaa? ehkä, mutta ihanaa sellaista.
Itse olen äitinä nyt jotenkin rauhallisempi ja nautin erilailla äitiydestä, mulla ei ole kiire mihinkään. Toki samat huolenaiheet on kuin noiden teinien kohdalla oli, ei ne mihinkään muutu vaikka vuosia tulee lisää.
Meidän vauva on ollut tosi hyvä nukkumaan alusta asti, ei ole paljon valvottanut ja terveenäkin on pysynyt tähän asti, joten olen jaksanut hyvin.
Ei kaduta yhtään vaikka näin vanhemmalla iällä tehtiin vielä lapsi, vaikka kauhistelujakin olen kuullut. Olen 39-vuotias nyt.
että terveen aikuisikäsi lastenhoidossa? cool plan. ja niitä esiteinejä todellakin ällöttäis ajatus, että vanhemmat olis pannu. mua ainakin olis oksettanu jos olis tullu pikkusisarus tossa iässä. koska niin kuin vanhemmat haluavat elää uskossa, ettei heidän lapsensa harrasta seksiä, haluavat lapset tehdä samoin. seksuaalisuus kun on niin kaukaista kuin vain voi olla normaalissa vanhempi - lapsi -suhteessa.
Toivottavasti tämä on provo. Lapsia on kautta aikojen hankittu niin kauan kuin hedelmällisyyttä riittää. Ei ole mikään nykyajan uusi ällöilmiö että vaikka yli nelikymppiselläkin voi olla lapsi - sen sijaan se että jollain silloin tulee vasta ensimmäinen lapsi on uudempi ilmiö, koska ennen ehkäisyn keksimistä moni teki silloin jo kymmenettä ja osin vastoin tahtoaan. Ja eiköhän ne esiteinit ja teinit muutenkin ymmärrä että pariskunnilla on seksuaalista elämää silloinkin vaikka lapsia ei tulisi. Ei sen pitäisi ketään ällöttää kunhan sitä nyt ei lasten silmien edessä tehdä.
Sisarukseni ovat eläneet ihan eri ajassa, samaten vanhempani. Sisaruksillani oli lapsuudessa seuraa tosistaan ja nuoret vanhemmat olivat paljon innostuneempia touhuamaan kaikkea.
No, minussa ei sitten enää ollutkaan mitään "uutta ja jännää", joten tungettiin päiväkotiin ihan vauvana, vanhemmat on painaneet duunia koko lapsuuteni ja sisarukset muuttaneet pois ollessani ala-asteella. Ovat jääneet todella etäisiksi, niin sisarukset kuin vanhemmat.
Joka perheessä ei tietenkään ole näin. Minulla on aina ollut tunne että olin vahinko ja ei-toivottu, vaikka äiti on torpannut nämä ajatukset.
Ei se iltatähden osa ole helppo tai mukava, vertaisin enemmän ainoan lapsen rooliin. Tilannettani ei helpottanut sisarusteni katkeruus, että sain muka "kaikkea" kun vanhemmilla oli enemmän varaa. En saanut lämpöä, rakkautta enkä yhdessäoloa, olisin vaihtanut kaiken materian niihin jos vain olisin pystynyt.
Nyt aikuisena olen ihan ulkopuolinen perheessämme edelleen. Samaten koko muu suku on "vanhempaa", eli olen ulkopuolinen koko suvusta, serkut sisarusteni ikäisiä yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sisaren roolissa. Minä ja veljeni olemme syntyneet 70-luvulla parin vuoden välein. Siskoni syntyi, kun olin 15 ja toinen kun olin 18. Äitini oli viimeisen syntyessä 43-vuotias.
Halusivat kaksi lasta lisää, ettei iltatähdestä tulisi superhemmoteltua, ja oikeassa varmaan olivat. Parempi niin. Hemmoteltuja silti ovat nämä molemmat verrattuna meihin vanhempiin :) Heiltä vaaditaan paljon vähemmän, ja rakkautta saavat enemmän. Ovat ehkä pehmentyneet ihmisinä, ja onhan yhteiskunta ja perhekulttuurikin ihan toinen kuin silloin.
Olen hoitanut molempia paljon, omasta halustani. Veljeni ei niinkään, ei asunut edes kotona enää kolmannen syntyessä. En minäkään neljännen! Minulla on sisariini ehkä enemmän äidillinen kuin sisarellinen suhde. Nyt kun he ovat aikuisuuden kynnyksellä, välit ovat etäisemmät kuin ennen. Heillä on omat asiansa, koulunsa, kaverinsa ja ymmärrän sen. Ollaan silti tietysti tekemisissä, ja toimin joskus eräänlaisena puskurina heidän ja vanhempien välillä. Puhun heidän puolestaan ja opastan.
Sanomista tulee joskus siitä, miten eri tavalla heitä kohdellaan kuin meitä vanhempia. Rahaa saavat helpommalla (toki sitä myös on enemmän), kotitöitä tekevät vähemmän, kuri on vapaampi.
En voisi kuvitella elämää ilman pikkusisaruksiani, meillä on aivan erityisen suhde isosta ikäerosta johtuen. Toivon myös voivani auttaa heitä elämässä eri tavalla kuin isäni ja äitini, ja tukea erilaisissa vaikeuksissa ja valinnoissa.
Itse en kuitenkaan haluaisi olla kohta 6-kymppinen teini-ikäisten äiti. En usko, että on myöskään kovin helppoa, kun samassa talossa on teinejä ja uhmaikäisiä. Me olemmekin mieheni kanssa tehneet lapset ihan eri tavalla, 4 pienellä ikäerolla. Enempää en usko tulevan, vaikka ikä ei sitä estäisikään. Olen vasta 3-kymppinen.
Toivottavasti tästä apua, tai ajattelemisen aihetta.
mulla lasten ikäero on 16vuotta
ja aivan ihanaa on, kun saa uudelleen elää tätä pienen lapsen arkea, aivan tässä nuortuu itsekin
esikoinen oli aivan innoissan kun kuuli sisaruksen saamisesta ja vieläkin on aivan hullaantunut pikkuiseen : )
eli minä voin suositella : )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että terveen aikuisikäsi lastenhoidossa? cool plan. ja niitä esiteinejä todellakin ällöttäis ajatus, että vanhemmat olis pannu. mua ainakin olis oksettanu jos olis tullu pikkusisarus tossa iässä. koska niin kuin vanhemmat haluavat elää uskossa, ettei heidän lapsensa harrasta seksiä, haluavat lapset tehdä samoin. seksuaalisuus kun on niin kaukaista kuin vain voi olla normaalissa vanhempi - lapsi -suhteessa.
lapsia ei saa tehdä ettei teiniä ällöttäisi ajatus vanhempien seksielämästä :)
Hyvä peruste :D
pieneen veljeeni, mutta hänen kasvaessaan olen kyllä aika tavalla katkeroitunut siitä, miten eri tavalla häntä kohdellaan itseeni verrattuna. Vanhempani ovat ehkä huomanneet, että elämä on katoavaista, ja suhtautuvat veljeeni siksi erilailla. Veljen puolesta hyvä asia, itseni puolesta ei. Rakastan silti veljeäni, toivoisin vain, että olisivat osanneet aikanaan kohdella minua samoin.
Näin voisi toki olla, vaikka ikäero olisi pienempikin (meillä 13 vuotta), en tiedä.
Yksi huomioitava juttu on myös se, että itselläni on jo lapsia, mutta isovanhemmille tämä ei luonnollisesti ole niin iso juttu, koska heillä on kotonakin lapsi. Yleensä silloin kun tulee mummoksi ja vaariksi, niin omat lapset ovat jo lentäneet pesästä. Ei toki aina. Toivoisin heidän ymmärtävän, että suhdetta on turha sitten 10 vuoden päästä alkaa rakentamaan lapsenlapsiin. Ei siitä koskaan samanlaista tule.
Tee kaksi, jos vielä vauvoja harkitset :) Ei sitten jää yksin tämä iltatähti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja eiköhän ne esiteinit ja teinit muutenkin ymmärrä että pariskunnilla on seksuaalista elämää silloinkin vaikka lapsia ei tulisi. Ei sen pitäisi ketään ällöttää kunhan sitä nyt ei lasten silmien edessä tehdä.
Ei todellakaan kukaan lapsi halua kuvitella että vanhemmilla olis seksielämää. Tai teininä ei halua ajatella, että ylipäätään kenelläkään yli 30-vuotiaalla. Mutta etenkään vanhemmilla.
Näemmä sekä mummoäitiys että teiniäitiys ovat perinnöllisiä vitsauksia ( ;
Lapsillani on tuo ikäero. Esikoinen oli sisaruksestaan äärettömän iloinen. Meillä on myös lapsenvahti omasta takaa. Halusin aina kaksi lasta ja kohtalo heitti eteeni mahdollisuuden vielä "vanhoilla" päivillä. Tartuin siihen.
Äitinä olen aivan erilainen. Täysin. Ja kaikki ainoastaan ja vain positiivisessa mielessä. Korjailen vanhoja mogia (kuopus on mukana kaikessa: laittaa ruokaa, siivoaa jnejne.)
Miinukset ovat sitten niitä, että iltatähti on vähän lonely. Se tulee esiin esim. ulkomaanreissuilla ja lapsen "viihdyttämisessä".
Mieti itse jaksatko ja mieti mitä menetät (esim. tapaninpäivänä olisin halunnut maata sohvalla, syödä suklaata ja lukea. Ei ihan onnistunut - kiitos leikki-ikäisen.) Mieti myös mitä saat. Olen kokenut "mummoäitinä" (40+) jotain sellaista, mitä en olisi ikinä kuvitellut voivani kokea. Hieno matka elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuoden välein, ja nyt nuorimmat jo 10 ja 12. Harvemmin kirjoitetaan että raskaudet nelikymppisenä nuorentavat äitiä fyysisesti kymmenellä vuodella, se hormooni "myrsky" mitä raskaus tekee on sulle taivaanlahja. Näytät hyvältä ja voit paremmin, ja menopaussikin siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Olen itse ollut todella onnellinen näistä viimeisistä lapsista. Olen paljon parempi äiti, talous on vakaa, enkä stressaa turhasta. Mieskin on paljo enempi näiden lasten kanssa, ja tuntee olevansa just oikeessa iässä lasten suhteen, edelliset on kuulemma menneet jotenkin kiireissä ohi. Mitään negatiivista en tässä keksi.
Nyt on esikoinen 18-v. ja kuopus 1-v.,
ikää minulla on nyt 41 vuotta, enkä ole päivääkään katunut: en ensimmäistä lapsisarjaa parikymppisenä muutamanvuoden ikäeroilla enkä tätä toista sarjaa samoin muutaman vuoden ikäeroilla.
Hyvin olen jaksanut raskaudet, yövalvomiset ja kaikkia imetin reilu vuoden. Tämä on minulle sopiva elämäntapa ja -tyyli. Ei teineiltä ole tullut mitään alatyylin kommentteja, ehkäpä lapseni ovat vain keskimääräistä fiksumpia;-)
Minulla on ihana puoliso!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
(mainittakoon nyt vielä että ihan suunniteltu oli...)
Toinen syntyi kun olin 24 eli 5 vuotta tuli lapsille ikäeroa, tähän vaikutti lähinna se että jäi ekasta kauhea synnytyspelko enkä usklatanut eaiemmin edes harkita toista lasta.
Sitten ajattelin että nyt on lapsiluku täynnä, mutta kun tuo nuorempikin siitä kasvoi niin aloin miettiä elämääni että kun olen 35 on vanhempi lapseni 16 ja nuorempi 11 vuotias että mitä mä teen sitten? tuntui kauheen ikävltä elämältä tuon ikäisen ä olla jo melko vapaa tulemaan ja menemään, tarkoitan siis sitä että tuon ikäiset jo pärjää koulun jälkeen kotona jos itse olen harrastuksissa ja tuon ikäisillä on omat menot ja kaverit...
Siitä se ajatus sitten lähti =)
Nyt olen 30 (täytän siis tänävuonna 31) ja heinäkuussa on laskettuaika, vanhempi täyttää sis 12 ja nuorempi 7 ja ei ole pois suljettua että tulisi vielä neljäskin jos kaikki menee ihan hyvin.
Molemmat lapset ovat aivan innoissaan tulevasta vauvasta.
äiti oli muistaakseni 38v kun iltatähti syntyi. Hän oli niin ihana lapsi, että tekivät vielä toisenkin :-). Ei tullut mitään kriisejä jne. Ainoa muutos aikaisempaan oli se, että nyt hoitovapaalla oli isä, ei äiti.