Mitä kaikkea mielestäsi kuuluu parisuhteessa olevien huolehtia itse?

sillä erolla, että mies kyllä huolehtii raha-asioistaan ja muista käytännön asioista, kuten vaikka kotivakuutuksista jne. Muuten kodin hoidan minä, ja miehen lapsetkin hoidan minä silloin kun he ovat meillä. Nytkin hoidin tapaamisen ajankohdan, välitin tietoja henkilöltä toiselle jne. Saan huolehtia miehen vaatteita, kaikista tavaroista (kaikki katoaa), kyydeistä jne, kun ei vaan itse tajua hoitaa ja/tai on asenteella "kyllä se siitä sitten hoituu". No kun ei hoidu. Mukamas niin itsenäinen aikuinen mies, mutta välillä ei kyllä leikkaa yhtään.

Siihen, ettei pysty hoitamaan joitain asioita itse, voi olla ihan päteviä syitäkin.

Esim. masennus.

Kysymys siis on, että mitä kaikkea aikuisen ihmisen kuuluu hoitaa parisuhteessa itse? Esim. Oma-aloitteisesti pitää huolta tasapuolisista kotitöiden tekemisestä? Huolehtia omalle tilille tulevista rahoista niin että ne riittää koko perheen tarpeellisiin yhteisiin kuluihin? Huolehtia siitä, että työttömyyden sattuessa itsenäisesti alkaa hakea uusia töitä/muita ratkaisuja tilanteen selkiyttämiseksi?

Minä joudun meillä huolehtimaan molempien osalta näistä( ainakin muistuttamaan ja patistamaan), ja monesta muusta asiasta. Mielestäni se on väärin. Mies ei näe tilanteessa mitään hassua. Olenko minä liian vaativa?

nyt olem kyllä esim raha asoissa nostanut pienen mekkalan niin mies on alkanut niissä olemaan mun kanssa samoilla linjoilla enemmän.

Siihen, ettei pysty hoitamaan joitain asioita itse, voi olla ihan päteviä syitäkin.

Esim. masennus.

Toisekseen, jos sillä toisella osapuolella on enemmän aikaa tai taitoa, kannattaa sen tietenkin huolehtia niistä asioista ja toinen taas huolehtii enemmän jostain muusta.

Yhteispelistä on kyse, ei kilpailusta rinta rinnan.

Tai paremmassa tapauksessa työnjohtaja.



Onko tavallinen tasa-arvoinen ihmissuhde, jossa kaksi itsenäistä ihmistä elää yhdessä peräti epätavallinen?

ja voi olla, että kumpikin kokee toimivaksi esim. sen, että vain toinen hoitaa raha-asiat.



Itse näen, että kummankin täytyy pystyä huolehtimaan esim. rahoista sillä tavalla, että rahat riittävät pakollisiin menoihin. Sitten tietysti on sopimus asia, kumpi hoitelee laskujen maksut yms asiat.



Töitä ei oikein toisen puolesta voi hakea, se täytyy jokaisen tehdä itse.



Väliaikaisesti voi olla joku syy, että toinen ei kykene asioitaan hoitamaan, vaikka joku sairaus, esim. juuri masennus tai mikä tahansa muu vakava sairaus. Silloin kyllä hyvässä parisuhteessa toinen venyy ja hoitaa enemmän asioita ja myös toisen puolesta. Jos toinen on vain vätys ja laiska ja jättää siksi kaiken tekemättä, niin se ei varmasti pitkän päälle toimi ja ajaa suhteen karille.



Itse näen myös, että toimivassa suhteessa kotityöt jaetaan puoliksi niin, että asiasta ei tarvitse joka kerta keskustella vaan että kumpikin oma-aloitteisesti tekee osansa ja huolehtii, ettei toinen aivan läkädy työtaakkansa alle. Tässäkin tietysti erilaiset elämäntilanteet voi vaikuttaa siihen, miten työt jaetaan.

Kiitos vastanneille!



Meillä on se tilanne, että aina olen joutunut tietyt asiat hoitamaan. Olen sen luontoinen, ettei se ole aiemmin haitannut. Lisäksi puolisossa on ollut hyviäkin puolia, jonka takia yhteen olemme edes menneet. Mutta nyt tilanteemme on muuttunut siten, että minulle on tullut muista asioista lisää kuormitusta (työ/lapset), enkä jaksaisi enää toimia taloudenhoitajana/äitinä myös puolisolle. Toistuvat keskustelut/narinat/rähjäämiset/pyytämiset/ eron ääneen pohtimiset eivät ole auttaneet pitkällä tähtäimellä. Aina on palattu samaan tilanteeseen. Eroko on ainoa, jolla mielenterveyteni säilyy? Ajattelen niin, että jaksan kyllä yksin/omilla tukiverkostoilla hoitaa lapset ja oman kodin. Mutta en jaksa enää tuollaista siivellä eläjää...Mutta ero ja eläminen yksin pelottavat.

miehellenne? En jaksaisi tuollaista päivääkään, kyseessä on kuitenkin aikuinen mies!

Aikuinen ihminen toimii parisuhteessa ihan samalla tavalla kuin yksin. Hoitaa työnsä, raha-asiansa, kotinsa, ruokansa, lapsensa, ystävyys- ja sukulaisuussuhteensa, kaiken. Parisuhteessa joitain töitä voidaan tietysti jakaa, mutta periaatteessa kumpikin ottaa niistä täyden vastuun. Molemmat tekevät koko ajan työtä yhteisen perheen, kodin ja parisuhteen eteen, huomauttamatta ja komentamatta.



Minkään muunlaista parisuhdetta ei minulle ole olemassa. En ikinä alkaisi paapoa ja patistaa aikuista miestä.

Mutta en jaksa enää tuollaista siivellä eläjää...Mutta ero ja eläminen yksin pelottavat.

Sinähän huolehdit nyt jo kaikesta yksin? Helpompaa se on kun on yksi loinen vähemmän huollettavana.

No, tietysti olet huolissasi taloudellisesta toimeentulosta, sehän se vissiin parit yhdessä pitää kun naiset jaksaa loismiehiään ajasta ikuisuuteen.

Sehän siinä pelottaa, että miten tulen taloudellisesti toimeen, vaikka toki nytkin ollaan minimituloilla kun puoliso työtön. Ja sekin pelottaa, että miten lapset suhtautuu. Miten he pärjää,jos äiti ja isä ei asu saman katon alla. Ja vaikka olen joutunut aina hoitamaan paljon yksin, on edes ollut pitkään joku asumassa samassa talossa. Yksinäisyys pelottaa.

Kotityöt, raha-asiat jne. Tai on yksi poikkeus. Miehelle on vaikea soittaa puhelimella (jonkin sortin fobia), joten jos hänen ei ole ihan pakko soittaa itse, niin olen hövelisti soitellut hänen puolestaan esim. pariin virastoon niin, että mies kuuntelee vieressä.



Vaikea paikka, ap. Voisit päättää yhden asian kerrallaan, jossa yrität saada muutosta aikaan ja vähitellen "kouluttaa" miestä siihen. Esimerkiksi sovitte yhden kotityön, joka kuuluu miehelle, vaikka että pesee pyykkiä maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina... Ja yrität opettaa häntä muistamaan asian. Mutta tuo on kyllä vaikeaa, kun mies jo tottunut olemaan huoleton.