Jussi Halla-ahokin tukee Pekka Haavistoa presidentiksi!
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kehuu blogikirjoituksessaan vihreiden presidenttiehdokasta Pekka Haavistoa. Halla-ahon mielestä Haavisto on "useista vääristä mielipiteistään huolimatta" miellyttävä, edustava ja perillä asioista.
- Hän suhtautuu useimmiten kohteliaasti myös toista mieltä oleviin, mitä ei voi sanoa muista kukkahattuleiriä edustavista ehdokkaista. Uskon, että hänestä tulisi erittäin sovitteleva ja sopua rakentava presidentti, johon useimmat olisivat vielä kuuden vuoden päästä tyytyväisiä.
En sitten tiedä, onko tuo näpäytys Timo Soinia kohtaan ja puretaanko siinä hieman vanhoja kaunoja. Lopuksi Jussi Halla-aho kuitenkin ovelaan jakieroon tapaansa toteaa äänestävänsä Timo Soinia, joten riitaa tästäkään blogikirjoituksesta ei saa aikaan. Kirjoituksensa alussa Juusi kuitenkin toteaa, että äänestyskopissa voi jokainen tehdä minkä päätöksen tahansa.
Kommentit (7)
Soinille sen ääni menee, jos luit jutun loppuun asti.
Soinille sen ääni menee, jos luit jutun loppuun asti.
Kai sen ny julkisesti on tuettava oman pulueen miestä, mutta äänestyskoppiin et pääse katsomaan.
ole Halla-ahon suosikki, mutta ns. pitkin hampain häntä toki äänestää, ettei "pettäisi" puoluettaan (ja menettäisi mainettaan).
No eihän se sitä TUE Soinille sen ääni menee, jos luit jutun loppuun asti.
Halla-aho kirjoitti tuon vain saadakseen tölväistä ihmisiä, tällä kertaa sanalla kukkahatutäti ja sen implikaatioilla. Tollanen tölviminen on Halla-aholle vähän kuin veri vampyyrille, se ei pärjää kovin pitkiä aikoja ilman.
tukea, onhan Pekka Haavisto mm. tuominnut eläinaktivistien teot aivan yksiselitteisesti jne.
Myös Paavo Väyrysestä Halla-aho kirjoitti varsin lämpimään sävyyn.
Halla-aho on myös ilmoittanut joskus äänestäneensä Soinivaaraakin.
Minä puolestani luulen, että kun Haavisto lähti kaveeraamaan Hakkaraisen kanssa, hän aloitti ilmiön jonka mukana nyt kilvan riennetään ymmärtämään ja kehumaan vastapuolen väkeä, ja Halla-aho ratsastaa buumissa mukana.
Mutta hyvä ilmiöhän tämä on!