Minua vaivaa asia, joka tapahtui kun olin 10-vuotias (70-luvulla)
Lähdin erään perhetutun (mies) mukana autolla pitkän matkan päähän. Yövyimme hänen sukulaistensa luona ja minun piti nukkua hänen VIERESSÄÄN parisängyssä. Muistan vieläkin sen kauhun ja muistini mukaan valvoin koko yön. TOivottavasti näin on, eikä hän ole käynyt minuun käsiksi ja olen vain unohtanut kaiken. En ole kertonut vanhemmilleni tästä koskaan.
Aika ihmeellistä laittaa meidät samaan sänkyyn.
Miltä tämä kuulostaa?
Kommentit (11)
että koit tilanteen tuolloin oudoksi ja pelottavaksi, vaikka mitään pahaa ei tapahtunutkaan, ja tuo tunnemuisto joskus aktivoituu.
Enkä muista edes missä olin. En varmaan muutenkaan halua sitä lähteä selvittämään varsinaisesti. Tämä vain joskus tulee mieleen, ei siis koko ajan vaivaa. Ehkäpä mitään ei ole lopulta tapahtunut. Asetelma vain oli tosi outo. Ehkä jotain häpeää asiaan liittyy.
Todennäköisesti mitään ei tapahtunut ja ehkä suosittelisin, ettet jää asiaa kauheasti hautomaan-siitä saattaa kasvaa vain isompi ongelma :/. Lisäksi silloin (70-luvulla) ei kyllä suhtauduttu näihin nukkumisiin samanlailla kuin nykyään. Ei pidä käsittää väärin - mielestäni on tosi tärkeää, että nykyisin ollaan tiedostavampia asioiden suhteen mutta tarkoitan sitä, että 70-luvulla ei ehkä pidetty kovinkaan outona sitä, että nukuitte samassa sängyssä, koska olit kuitenkin tullut sen miehen kanssa sinne kylään.
että koit tilanteen tuolloin oudoksi ja pelottavaksi, vaikka mitään pahaa ei tapahtunutkaan, ja tuo tunnemuisto joskus aktivoituu.
Ja syinä siihen, että aikuinen mies nukkuuu pikkutytön kanssa samassa sängyssä voi minusta olla kaksi, kummastakin ääripäästä.
Joko mies pyrkii intiimiin tilanteeseen pikkutytön kanssa tai sitten mies kokee pikkutytön niin epäseksuaalisena olentona, ettei osaa ajatella, että samassa sängyssä nukkumisessa olisi jotain arveluttavaa. Paha näin jälkeenpäin arvella, kummasta oli kyse, mutta toisaalta: eihän se sinun pelkoihisi vaikuta, mikä oli miehen toiminnan motiivi.
tietenkin sulle pedattiin sen viereen. itse en näe siinä mitään outoa.
Jos olit tyttö niin kuulosta aikaa pahalta, vaikka ei käynytkään käsiksi.
Jos olit poika niin ehkä hän halusi osoittaa vieranvaraisuutta ettet joutunut sohvalla tai lattialla nukkumaan. Kuitenkin ymmärrän että se saatoi silloin häiritä.
Olen itse aikuisena miehenä muuten joutunut saunomaan tuttavaperheiden tyttärien kanssa, vanhimpien ollessa n 12 v ja ilman vaatteita. tytöt eivät ole olleet moksiskaan mutta minua vähän nolostuttanut.
eikä siinä silloin ollut mitään kummallista. Sen ajan ihmiset olivat tottuneet "ahtaisiin nukkumisjärjestelyihin" ja lapsia pidettiin täysin epäseksuaalisina. Pedofiliasta ei puhuttu, ehkä monet eivät oikeasti edes tienneet moisen ilmiön olemassaolosta, tai ei sellaista voitu edes ajatella.
Tänä päivänä en sen sijaan osaisi kuvitella että tyttäreni nukkuisi ukin tai papan vieressä, vaikken isoisiä mitenkään epäluotettavina pidä.
Minusta täysin laillista ja muutenkin korrektia toimintaa. Varsinkin kun mitään ei edes tapahtunut.
Muiden on ehkä ollut vaikea tajuta, että sinä koit tilanteen ahdistavana.
mutta jos ei ollut muuta petiä missä nukuttaa vieraat niin parempi kai noin kuin lattialla. En ihmettele yhtään jos et saanut nukutuksi. Tuskin mitään kuitenkaan tapahtui.
Mikseivät laittaneet esim. jonkun lapsen lattialle?
ap
asiasta vanhemmiltasi tai joltain joka oli paikalla tuona yönä? Onko sinulla ollut mitään psyykkisiä oireita tai selittämättömiä ihmissuhdevaikeuksia aikuisena?
Enkä muista edes missä olin. En varmaan muutenkaan halua sitä lähteä selvittämään varsinaisesti. Tämä vain joskus tulee mieleen, ei siis koko ajan vaivaa. Ehkäpä mitään ei ole lopulta tapahtunut. Asetelma vain oli tosi outo. Ehkä jotain häpeää asiaan liittyy.