Minkä ikäinen lapsesi oli, kun hävititte vaunut?
Meillä lapsi on jo 4 v., mutta edelleenkin silloin tällöin on tarvis käyttömukavuuden kannalta (lumi, sohjo, räntä, hietikko, metsätie tms...).
Eli käyttöä on aika vähän, mutta silloin tällöin rattaat edelleen ovat olleet käytössä.
Toki jaksaa jonkin matkaa itsekin kävellä / pyöräillä, mutta eipä kovin pitkiä matkoja kuitenkaan. Samaten kauppatavarat lähikaupasta ovat kivasti kulkeneet rattaassa mukana...
Minkä ikäisenä lapsen ollessa te muut olette vaunut hävittäneet?
Kommentit (28)
Meillä 3-vuotias nukkuu päiväunet mielellään rattaissa, jos ollaan poissa kotoa siihen aikaan.
Yhdistelmät tallessa, vanhin jo 9v ja nuorin 6v. En raaskinut myydä kun oli ostettu uutena ja kalliit, ihan kiva muisto toisaalta säästää, meillä ei ole tilasta pulaa..
Alle 2-vuotiaana jäi rattaatkin käytöstä. Lapsi vaan ei halunnut istua niissä ja on aina ollut kova liikkumaan ja kävelemään. Metsissä ja suurkaupungeissa kulkenut mukana pitkiä matkoja, välillä istahdettu katukahviloihin tai muualle hetkeksi lepäämään ja taas jatkettu reissua, eikä mitään ongelmia ole ollut.
Isoissa kaupungeissa olen ollut havaitsevinani, että paikallisetkin antavat lasten kävellä ja liikkua ilman rattaita. Ehkä siellä lapset eivät saisi muuten liikuntaa ollenkaan, mutta kuitenkin näin.
Joka tapauksessa lapset ovat yksilöitä ja erilaisia, joten oman harkinnan ja tiedon mukaan kannattaa elää. Mitä sitä miettimään muiden ajatuksia, kun se on ihan ja sama ap:llekin, että meillä jäi rattaat aikaisin pois.
hävitetty, mutta muistan kun olin jotain yli 10 v, kun isoveljen kyydittiin toisiamme meidän vanhoissa rattaissamme. Eli pitkälti toisella kymmenellä oltiin ennen kuin vanhemmat vihdoin heittivät vanhat rattaat menemään. (Ties vaikka oltaisiin oltu jopa kolmannella kymmenennellä.)
kun muksut ovat olleet reilun vuoden ikäisiä.Rattaat kun ovat olleet suunnilleen 3v. Niitä ei vain tarvittu.
Eikä käsittääkseni ole enää mitään rattaita käytössä. Meidän päässä ei ole ollutkaan, vaan sitten pitää vain jaksaa kävellä.
2 vuotiaana vielä nukkui päiväunetkin pihalla yhdistelmissä :)
Scootereista luovuttiin vajaa 4v kanssa. Meiltä jos lähtee mihinkään kävellen, niin tuossa on kapea tie jossa ajetaan hurjaa ylinopeutta. Oli aika paljon turvallisempaa laittaa lapsi rattaisiin. En vielä 3-vuotiastakaan uskaltanut silä tiellä vetää pulkassa perässä. 4-vuotias siinä jo pyöräili, kun äiti roikkui työntötangossa autojen varalta :)
Kantoreppu on vieläkin (4,5v) metsäreissuillaa ja kaupunkilomilla matkassa mukana, lähinnä varmuuden vuoksi.
... ja käyttöä on siis vähän.
Arvasin, että moni pitää 4-vuotiasta yli-ikäisenä rattaisiin, mutta kyllä ihan oikeita mielipiteitä teiltä kaipaisin... Eli olenko oikeasti ihan outo, jos vielä ensi kesän yli haluisin rattaita käyttää?
Tilanpuutteesta ei ole niinkään kyse kuin periaatteesta. Mies kun on sitä mieltä, ettei rattaita tarvita eikä kellään varmasti enää tuossa iässä ole.
Toisaalta, perheet ovat erilaisia... meillä se olen minä, joka joutuu lapsen kuitenkin ottamaan mukaansa, jos mielii pitkille lenkeille (eli lapsi ei jaksa pyöräillä niin pitkää matkaa tai sitten ihan turvallisuusasia liikenteessä pikkupyörän kanssa). Rattaissa saa myös lenkin aikana otettua pienet päiväunet, kun muutoin ei päiväunet enää oikein maita.... näitä asioita myös siis pohdiskelen...
Kommentteja muiltakin kaipaan... olen melkein hävittämäisilläni rattaat, mutta viime metreillä haluaisin kuitenkin vielä perua ja odottaa syksyyn...
Kantoreppu on vieläkin (4,5v) metsäreissuillaa ja kaupunkilomilla matkassa mukana, lähinnä varmuuden vuoksi.
Miten voi olla noin huonojalkainen/-kuntoinen lapsi? Taidatte olla aika koominen näky kantoreppuinenne. :D
Kantoreppu on vieläkin (4,5v) metsäreissuillaa ja kaupunkilomilla matkassa mukana, lähinnä varmuuden vuoksi.
Miten voi olla noin huonojalkainen/-kuntoinen lapsi? Taidatte olla aika koominen näky kantoreppuinenne. :D
kantaa poikaa tuon ikäisenä saati että hän itse olisi moiseen suostunut =D
- joko pitkässä metsävaelluksessa tai suurkaupungissa ilman mitään rinkkaa tai matkiksia tuon ikäisellä?
Anteeksi vain edellinen - turha kauhistella tuommoisia asioita. Et ole oikeesti tehnyt mitään extremeä lasten kanssa, jos tuollaista jeesustelet.
Meillä on kolme tenavaa ja heti ekan synnyttyä vauvasta ollaan reissattu ja vaellettu. Nyrkkisääntönä esim. reissuissa on ollut, että 5-vuoteen asti on pidetty esim. matkiksia reissussa mukana vaikkei niitä muutoin tarvittaisikaan. Rattaat on "kurinpitoväline", levähdyspaikka väsyneelle matkalaiselle ja päiväunien nukkumispaikka sekä usein turvallisin liikkumaväline suurkaupungeissa jne...
Mua oikeesti ärsyttää noi, jotka väittää ettei parivuotisen jälkeen mitään rattaita tarvita... Ne on just niitä, jotka eivät lasten kanssa kotiympyröistä juuri poistu...
Kantoreppu on vieläkin (4,5v) metsäreissuillaa ja kaupunkilomilla matkassa mukana, lähinnä varmuuden vuoksi.
Miten voi olla noin huonojalkainen/-kuntoinen lapsi? Taidatte olla aika koominen näky kantoreppuinenne. :D
kantaa poikaa tuon ikäisenä saati että hän itse olisi moiseen suostunut =D
Meidän nyt 4,5v painaa reilu 13 kiloa.. mä oon ymmärtänyt että toisilla on samanpainosia taaperoita... niitä sitten jaksatte kantaa?
En mäkään samanikäistä tarhakaveria, jotain 25kg, yrittäis kantaa mihinkään... paljon kätevämpi antaa istua pleikkarin edessä ja syöttää lisää sipsiä :)
On se nyt aika paljon helpompi pistää lapsi selkään, kun yrittää käsivarsilla retuuttaa jyrkkää kivistä polkua ylös... kokeilkaa vaikka Helvetinkolua tms, kertokaa sitten mikä naurattaa. Se ei oo edes extreme, muutama hassu km parkkipaikalta...
lapsista nuorin 7...
Ei kyl oo käytetty sen jälkeen kun nuorin oli 3 tai 4.
mutta kun oltiin Italiassa, niin kaveri väsähti pitkästä päivästä niin totaalisesti, että pikkuveljen 7kk rattaisiin nukahti kesken illallisen. Siinä sitten kannettiin vauvaa, että isoveli sai rauhassa nukkua.
Tosiaan on mielestäni aika rankkaa 4-vuotiaalle liikkua suurkaupungissa ilman levähdystä. Meillä rattaille pääsi seisomaan, mutta väsyttihän se pientä se seisominenkin, joten pari kertaa napattiin vauva kantoliinaan ja isompi pääsi hetkeksi levähtämään (vauva viihtyi kantoliinassa max tunnin päivässä).
Ihan pelkkää isoveljeä varten on rattaita käytetty kerran 3-vuotiaana Korkeasaaressa ja sitä ennen sitten 2-vuotiaana. On ollut kova kävelemään pienestä pitäen.
Nyt pikkuveli on 2-vuotias ja ihan toinen luonteeltaan. Ei mitenkään voida lopettaa rattaiden käyttöä, jaksaa kävellä aika vähän ja senkin ajan silmät on oltava selässäkin.
Kiire ei ole kun olen äitiyslomalla, mutta kävellään ja liikutaan paljon. Vuosi sitten talvi meni pulkalla ja sen jälkeen jaksoi pyörällä sellaiset 2-3 km suuntaansa reissut. Ei käytetty juurikaan rattaita. Nyt tänä talvena mä olen muutaman kerran ottanut vauvaa syliin kun isommalta loppuu voimat tai virittänyt kummatkin vaunuihin istumaan. Seisomalautaa en tullut hommanneeksi.
Ymmärrän siis ettei 4 vee loputtomiin jaksa kävellä.
Täällähän oli vähän aikaa ketju, jossa joku kyseli että voiko 4 täyttävää viedä rattailla päiväkotiin kun matkaa on 3 km siivu käveltävää. Edellisenä päivänä joku mamma mietti, että voisiko töihin mennä jotenkin muuten kuin autolla kun matkaa on 2 km.
rattaat on käytössä edelleen. Tyttö 2v8kk
kun matkustellaan paljon ja kävellään paljon niin en voi olettaa että 4v jaksaa samalla tavalla kuin me aikuiset.
Kantoreppu on vieläkin (4,5v) metsäreissuillaa ja kaupunkilomilla matkassa mukana, lähinnä varmuuden vuoksi
Metsäreissuilla ja kaupunkilomilla kantoreppu?Miksi minä en tätä ymmärrä?
Meillä parivuotiaan paarustivat umpimetsässä isänsä mukana päivän hirvimetsällä. Toki enimmäkseen seisoivat passissa tai istuivat nuotiolla.
Kaupungeissa luulisi löytyvän istumapaikkoja, ja liikennevälineitä sen verran, ettei tarvitse kantaa.Siellä ne ovat varastossa vieläkin, vaikka lapsi jo täysi-ikäinen. Viimeksi olivat käytössä päiväunilla, jotain parivuotiaana.
Meillä on rattaat käytössä tasan niin kauan kunnes on varaa ostaa toinen auto jolla saan lapset aamulla näppärästi hoitoon. Sitten minustakin tulee kunnon ihminen, eikä kenenkään tarvitse kauhistella rattaiden käyttöä. ; P
Pienempi on 2 ja isompi 5, ja pitemmät reissut kuljetan isommankin aina rattailla, jos ei voi pyöräillä. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi rattaat on niin saatanasta, että lapsen on ihan ok istua esimerkiksi kylmässä pulkassa hankalassa asennossa, mutta lämpimissä rattaissa paremmassa asennossa istuminen rappeuttaa hänet fyysisesti, psyykkisesti ja moraalisesti.
On kummallista, että juuri rattaiden käyttö aiheuttaa ihmisissä niin suuria intohimoja. Vähän kuin naisten pyöräily 1800-luvulla. Onhan se perverssiä, jos elämä on vähän helpompaa sillekin kansanosalle, jonka elämä on pitänyt tekemällä tehdä ankeaksi ihan vaan karaisemis- ja kasvatusmielessä.
Viime keväänä myytiin rattaat pois. Lapsi oli tuolloin vähän päälle 4 v. Ei niitä montaa kertaa viitsinyt enää neljävuotiaan kanssa käyttää, eikä hän halunnutkaan. Nyt liikkumavälineinä on pyörä, omat jalat ja sitten tietty auto ja bussi pidemmillä matkoilla.
Harmittaa vaan edelleen, kun myin huutonetissä, niin joku tympeä rattaiden trokaaja osti ne, tosi epäluotettava tyyppi palautteiden perusteella.