Kuin toi heikki Lampela voi puolustaa kaikkia murhaajia ja psykopaatteja??
Kommentit (16)
kysy viel kuinka lääkärit ja hoitajat pystyy niitä hoitamaan..
Mutta ei niitä juttuja tuoda kotiin. Aarno Arvelahan oli aiemmin se , joka puolusti pahimpia rikollisia. Oli oikein hieno mies oikeasti, todellinen herrasmies.
Kyllä kai yhtä hyvin voisi kysyä, miten joku syyttäjä kehtaa hyökätä selvästi viattomia vastaan. Sillä tavalla oikeuslaitos kuitenkin toimii, että kun on jotakin hämärää tapahtunut, kaikki osapuolet kuullaan ja kaikki saa sen ammattilaisen auttamaan itseään.
varmaan se joutuu käymään purkamassa niitä jossain.
Mut onhan se siis myös oikeudenmukaista, että nekin saa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Ne ovat tehneet hirveän väärin, mutta vielä pahempaa olisi, jos sitten vielä yhteiskuntakin tekisi väärin sen päälle. Siihen puolustusasianajajaa tarvitaan, vahtimaan, että oikeus todella tapahtuu kaikkien kannalta.
Hän on sanonut haastattelussa, että on mm. kieltäytynyt viemästi rikollisen valitusta tuomiosta eteenpäin, koska pahuus kauhistuttaa häntä.
Muistaakseni löi hanskat tiskiin yhden murhaajan kanssa, joka päättikin valittaa hoviin vaikka asianajajan kanssa oli toisin sovittu.
Se saa siitä kivat rahat
sehän toimii virallisena oikeusavustajana, saa vain valtion palkan. EI noilla sen puolustamilla luusereilla itsellään ole varaa mitään maksaa. Lampela saisi moninkertaisesti, jos tekisi yksityisesti - ja tokihan se tekeekin, näiden valtion hommien ohella. Mut ne on sit ihan erilaisia juttuja.
Kai se on tuossa hommassa vain siksi, että se pitää jonkun tehdä.
että viime vkolla hoisi homman kotiin..
t. Lampelan kanssa istunnossa ollut
romanitaustaiset haluavat asianajajakseen Lampelan joka on itsekin romani.
eihän tuollaista duunia voi muuten tehdä.
Money talks siihen lisänä.
Puolustusasianajajaa ihmettelevät voisivat miettiä, pitäisikö joiltain ihmisiltä kieltää oikeusapu. Missä se raja kulkisi, kuka saa apua ja kuka ei? Mitä oikeusvaltiosta olisi jäljellä, jos osa ei saisi?
Järjestelmä on rakennettu humaaniksi,ja kehitys tähän pisteeseen vei vuosisatoja. Asianajajat tekevät arvokasta työtä, olivat kummalla puolella tahansa.
työssäni kohtaan mm. murhaajia, lapsen hyväksikäyttäjiä, pedofiileja ym. ym. ja iitos, nukun yöni. työ työnä, niin varmaan lampelallakin.
Ja osaa pitää tunteet erossa, mutta silti säilyttää oman inhimillisyytensä. Jos se kokee olevansa hyvä juuri tällaisissa kauhistuttavissa tapauksissa. Työ mikä työ.
Haastattelussa sanoi, että jokaisen epäillyn ensisanat hänelle ovat :"Miten saan tästä mahdollisimman pienen tuomion?". Eli ei katumusta, surua tai muuta empatiaa. Jokainen murhaaja ajattelee vain omaa napaansa. Että ihan sanahelinää noi katumukset sun muut selittelyt, mitä joskus julkisuuteen heitetään.
pitää ainoastaan huolen, että saavat oikeudenmukaisen tuomion ja oikeudenkäynnin