Kun oma äiti on epäsuosittu omien lasten silmissä

Tähän on tultu. Mikään puhe, pyyntö, toive, asian kohtaaminen naamatusten ei ole auttanut äitiäni ymmärtämään, miten hän omilla toimillaan saa vahinkoa. Lopputuloksena lapset yksi kerrallaan alkavat itse vältellä kyläilyä ja kritisoida hänen tapaansa olla ihan ihminen. Syy on minun, tai siskoni. Kaikki mitä hän tekee on jonkun toisen syytä. Oman vastuunsa unohtaa sopivasti siinä vaiheessa kun sitä pitäisi kantaa tai ne seuraukset kohdata. Mitä sille ihmiselle pitäisi tehdä. Eikö ole ihan luvallista vältellä liikaa kontaktia, jotta ei saada yliannostusta?



Onneksi äiti ei enää soittele minulle samalla tavalla kuin ennen. Ei tarvitse stressata siitä, että joudun sanomaan jälleen kerran kuinka lapset eivät ole tulossa yökylään. Oikeastaan onneksi ei soittele minulle juuri lainkaan, koska se ihminen vie niin paljon voimia. Vai saako omaa äitiään rakastaa vain omilla ehdoillaan? Pitääkö sitä olla mieluummin nöyränä vain?