"Ällöttääkö" muita ajatus raskaudesta,synnytyksestä ym..?
Haluaisin toisen lapsen mutta ahdistaa ajatus kaikesta siitä alapään ronklaamisesta, synnyttämisestä ja jälkivuodoista. Siis että pitäisi pusertaa alapäästä iso vauva maailmaan. Taidan olla ainoa joka kokee näin..
Kommentit (17)
kuussa kunhan joku hoítaisi ne ekat 3kk...
en aio synnyttää toista kertaa, päätin niin jo siinä synnytyspöydällä. Jos tunne synnytyksessä on, että kuolen siihen paikkaan, lähtisinkö samaan uudelleen? Ihan tyhmä en sentään ole. :D
Synnytys ei ole mun juttu, vaikka lapsista ja vauvoista tykkäänkin.
Ehkä kaikkien kropat ei ole sitten ihan sopivia pusertamaan vauvoja maailmaan. Tai mistä johtuikaan ettei mennyt ihan normaalisti tuo homma....
Ahdistaa ihan älyttömästi ajatus että joutuisin nyt synnyttämään. Ennen katsoin kaikki tvn synnyrysohjelmat ihan innoissani, nykyään kauhulla mietin miksi naiset niin innoissaan menevät synnyttämään. Tai no, mikäs siinä jos kaikki menee hyvin ja joutuisasti ja vauva on ekalla ponnistuksela ulkona ja pimmpi heti seuraavalla viikolla panokunnossa niin mikäs siinä. voisin minäkin sitten synnyttää ihan mielelläni enemmän lapsia. Nyt taitaa kuitenkin meidän lapsi jäädä ainoaks.
Ällöttää ja ahdistaa kyllä. Lapsia ei ole eikä varmaan tulekaan. Tuo ei toki ole ainut syy, mutta yksi osasyy kenties.
Sen sijaan terveyteni vuoksi en voisi nyt kuvitellakaan haluavani raskaaksi, mutta katsotaan parin vuoden päästä.. Mutta synnyttäminen ei ole ongelma, jälkivuoto ei ole ongelma eikä ronklaaminen ole ongelma. Lääkityksen säätäminen voi olla. Ei sekään kyllä ällötä, tietenkään.
piti munkin sanoa se että se ronklaaminen raskausaikanakaan ei kyllä yhtään houkuta, hyi. olinkohan ysi.
piti munkin sanoa se että se ronklaaminen raskausaikanakaan ei kyllä yhtään houkuta, hyi. olinkohan ysi.
En pelkää kipua enkä synnytyskomplikaatioita juurikaan. Mutta minua inhottaa ajatus siitä että joudun vieraiden ihmisten ronkittavaksi ja synnyttämään sairaalaan missä muut määrää vaistojeni ohi miten pitää toimia. Jos saisin synnyttää kuten isoäitini, lähteä halkoliiteriin vaan ohimennen, huikata vanhimmalle lapselle että katso nuorempien perään, ja tulla takaisin nyyti kainalossa niin varmaan kolmaskin lapsi tulisi. Mutta kliinistä sairaalasynnytystä tutkimuksineen ei enää ikinä.
Pitäisi maata pöydällä loisteputkien valossa jalat harallaan kuin rantautunut avuton valas ja emätintä kaivellaan säännöllisesti. Mikään ei ole niin tärkeää kuin raskaana olevan naisen ronkkiminen!
Mua ällöttää myös ajatus äitiydestä. Että pitäisi osoittaa hellyyttä jollekin julkisesti, olla vauvan pauloissa, nauttia imettämisestä.
Pidän enemmän koirista. Lapsia ei taida tulla.
kolmoselle vaan totean, että ihanaa, että mulla on kohtalotoveri :D synnytyksen jälkeen AIVAN KAUHEA baby blues. Luulin, että kuolen. En nukkunu, itkin ja ahdistin, onneksi vain kuitenkin viikon. Mutta huh elämäni pisin viikko! Luulin, että olen ainoa, joka koki nuo hormonimuutokset noin voimakkaina.
Ei mua lopulta haitannut synnytyksessä ronkkiminen oikeastaan ollenkaan. Raskauden aikainen neuvolalääkärin ronkkiminen kyllä haittasi, inhottavaa joutua jonkun tumpulan terveyskeskuslääkäriMIEHEN ronkittavaksi. Sattui, ajattelin isänmaata.
Pitäisi maata pöydällä loisteputkien valossa jalat harallaan kuin rantautunut avuton valas ja emätintä kaivellaan säännöllisesti. Mikään ei ole niin tärkeää kuin raskaana olevan naisen ronkkiminen!
Mua ällöttää myös ajatus äitiydestä. Että pitäisi osoittaa hellyyttä jollekin julkisesti, olla vauvan pauloissa, nauttia imettämisestä.
Pidän enemmän koirista. Lapsia ei taida tulla.
erityisesti iloinnut siitä ronkkimisesta, mutta siinä synnytyksen aikana ei vaan enää tuntunut missään.
En yritä käännyttää sua hankkimaan lapsia, jokainen tekee kuten tykkää, mutta sanonpahan vaan, että sitä rakkautta siihen lapseen ei voi kuvitella etukäteen, siis sitä, millaista se on. Miten mikään voikaan olla niin ihana kuin oma vauva? Imettäminenkin on alun jälkeen nautinnollista, saa makoilla rauhassa sängyllä, lukea kirjoja, katsella ja haistella vauvaa... ah, se on ihanaa! (Joo, ei kaikki tykkää, mutta en mäkään voinut aavistaa tykkääväni.)
Pitäisi maata pöydällä loisteputkien valossa jalat harallaan kuin rantautunut avuton valas ja emätintä kaivellaan säännöllisesti. Mikään ei ole niin tärkeää kuin raskaana olevan naisen ronkkiminen!
Mua ällöttää myös ajatus äitiydestä. Että pitäisi osoittaa hellyyttä jollekin julkisesti, olla vauvan pauloissa, nauttia imettämisestä.
Pidän enemmän koirista. Lapsia ei taida tulla.
erityisesti iloinnut siitä ronkkimisesta, mutta siinä synnytyksen aikana ei vaan enää tuntunut missään.
En yritä käännyttää sua hankkimaan lapsia, jokainen tekee kuten tykkää, mutta sanonpahan vaan, että sitä rakkautta siihen lapseen ei voi kuvitella etukäteen, siis sitä, millaista se on. Miten mikään voikaan olla niin ihana kuin oma vauva? Imettäminenkin on alun jälkeen nautinnollista, saa makoilla rauhassa sängyllä, lukea kirjoja, katsella ja haistella vauvaa... ah, se on ihanaa! (Joo, ei kaikki tykkää, mutta en mäkään voinut aavistaa tykkääväni.)
Kuulostat just niin gonahtaneelta kuin vain olla ja voi. Siis kaikella lämmöllä sanon tämän :D En missään nimessä halua haistella vauvaa tai köllötellä missään. Auta armias, jos jokin asia saisi minut kuvittelemaan, että haluaisin!
Terv. 12
Pitäisi maata pöydällä loisteputkien valossa jalat harallaan kuin rantautunut avuton valas ja emätintä kaivellaan säännöllisesti. Mikään ei ole niin tärkeää kuin raskaana olevan naisen ronkkiminen!
Mua ällöttää myös ajatus äitiydestä. Että pitäisi osoittaa hellyyttä jollekin julkisesti, olla vauvan pauloissa, nauttia imettämisestä.
Pidän enemmän koirista. Lapsia ei taida tulla.
erityisesti iloinnut siitä ronkkimisesta, mutta siinä synnytyksen aikana ei vaan enää tuntunut missään.
En yritä käännyttää sua hankkimaan lapsia, jokainen tekee kuten tykkää, mutta sanonpahan vaan, että sitä rakkautta siihen lapseen ei voi kuvitella etukäteen, siis sitä, millaista se on. Miten mikään voikaan olla niin ihana kuin oma vauva? Imettäminenkin on alun jälkeen nautinnollista, saa makoilla rauhassa sängyllä, lukea kirjoja, katsella ja haistella vauvaa... ah, se on ihanaa! (Joo, ei kaikki tykkää, mutta en mäkään voinut aavistaa tykkääväni.)
Kuulostat just niin gonahtaneelta kuin vain olla ja voi. Siis kaikella lämmöllä sanon tämän :D En missään nimessä halua haistella vauvaa tai köllötellä missään. Auta armias, jos jokin asia saisi minut kuvittelemaan, että haluaisin!
Terv. 12
kuule ajatellut etukäteen, että näin tekisin. Tää on biologiaa.
Tää on biologiaa.
Juurikin sen takia. Ei oo toi biologia ihan mua varten..
-12
mietin sitä paljon esikoisen raskausaikana, en pystynyt millään tajuamaan, miten se muka voisi tuntua muulta kuin ällöltä. Näyttikin tosi ällöltä kaikkien oppaiden kuvien perusteella, pakotin itseni lukemaan. Onneksi esikoinen tarrasi kiinni kuin vanha tekijä ja sillä hetkellä viimein tajusin. Tajusin myös, etten olisi voinutkaan tajuta sitä aiemmin.
Onneksi ollaan vielä melko lähellä apinaa ja tosipaikan tullen vaistot syrjäyttää järjen ;)
vituttaa ja ahdistaa se, että nyt kun alapää on taas normaali ja hyvässä kunnossa (lapsi 1 v 3 kk) pitää taas toisen synnyttyä (syntyy elokuussa) odottaa miltei vuosi, että alapää on normaali. Pitää jumpata, jumpata ja odottaa ensin viikko tolkulla, että mahdollinen eppari paranee, jälkivuoto tyrehtyy ym. No kyllä mua itseasiassa ällöttää se kammottava löllö maha, varsinkin heti synnytystä seuraavina päivinä, iso löllö pussi, hyi että. Se oli jotenkin kammottavinta synnytyksen jälkeen, kun katsoin alastonta itseäni pelistä seuraavana päivänä ja painelin taikinavatsaani. Oksennus!
Eniten kaikesta kuitenkin pelottaa, että taas koen sen saman ahdistuksen laitoksella, kun esikoisen kohdalla koin. Sen kamalan kylmän hien, hakkaavan sydämen ja tunteen, että ei hemmetti, teinkö mä nyt elämäni suurimman virheen. Itketti paljon ja ahdisti niin, että rintaa puristi ja nukkumisesta ei tullut mitään. Tunne lähti kyllä pois, kun pääsin kotiin, mutta se tunne ja paniikki oli jotain niin kamalaa, että sitä pelkään nyt jo päivittäin.