Liikunnan aloittamisen vaikeudesta

Herranjumala että sitä on ihminen hyvä väistämään jonkin epämukavan, silti hyödylliseksi tietämänsä alkamista. Olen nyt tutkaillut loputtomasti vaihtoehtoja mitä liikuntaa aloittelisin, koska kuitenkin jotain hotsittaisi aloittaa, ja tarvekin olisi. Ja ketä varten minä niitä tekosyitä edes keksin, eikö ihminen osaa edes itselleen olla rehellinen!?



Tällä hetkellä lenkkeilen. Minulla on koira, joten pakkokin on. Kävelen reippaita lenkkejä, ajoittain jopa juosten, mutta ilman mitään tavoitteita. Juoksen jos/kun siltä tuntuu, ja sen matkaa kuin huvittaa (ehkä 0,5 -1 km menee kerrallaan). Juoksukunto mulla on keskivertoa, en hengästy ihan heti, mutta parempikin voisi ehdottomasti olla, kestävyydestä ja lihaskunnosta puhumattakaan (vaikka kuntoahan nuo mittaa kaikki, joten en voi sikäli sanoa, että "kunto on hyvä". Matkoja en ole mittaillut, mutta ajassa liikun 30 min - 1,5 h kerrallaan, päivittäin.



Ylipainoa ei varsinaisesti ole, ehkä viitisen "mukavuuskiloa". Kuitenkin haluaisin laihtua pois niistäkin ja kiinteytyä, eikä lenkkeily tietysti ole erityisen monipuolista eikä tee ylävartalolle mitään.



Niitä vaihtoehtoja + tekosyitä sitten.



Sauvakävely. No sehän tehostaisi ylävartaloakin edes vähän, ja siinä olisi sitten "tekemisen meininkiä", kun lähtis sauvakäveleen. Ei vaadi kalliita varusteita ja harrastaa vois kun huvittaa. Mutta kun on se koira ja hihna. Ai kamala kun vaikeeta, solmussa oltaisiin heti.



No jos lähtis vähän kotia pidemmälle. Kuntosali! Työpaikalla olisi ilmainen kuntosali, mutta siellä ei ole opastusta eikä kaveria, kenen kanssa käydä, tulisko sitä sitten... No, sitten olisi tuo edullinen kaupungin sali, sinne olisi kaverikin. Mutta se opastus puuttuu, viitti sinne mennä itseään rikkomaan, ja mahtaako se motivaatiokaan pysyä jos ei teekään oikein eikä tule tulosta. Naiset tekee kuulemma liian pienillä painoillakin aina, no mistä sen oikean painomäärän voi tietää... Tietysti jos liittyisi johon oikein Isoon Kuntosaliryhmittymään, jossa saisi opastustakin ja laitteet olisi uusia ja hienoja! Mutta vuoden diili, kuka nyt voi tietää jaksaako sitä vuotta olla näin samperin innostunut liikunnasta!? Maksaa sitten tyhjästä, kyllä tulis typerä olo. Minä en siihen lankaan mene.



Mutta uiminen, sehän on mukavaa, aina olen vedestä tykännyt. Kaupungin uimahallikin olis yhden bussimatkan päässä eikä erityisen kallistakaan. Toisaalta, olen "itseoppinut" uimisessa eikä tekniikka todellakaan ole kadehdittavaa. Aikuisten uimakouluja ei järjestetä (olen niin innostunut asiastani että selvitin senkin), onko siitä sitten hyötyä että sinne menee räpiköimään, kovasti varoitetaan "uimarin niskasta", joka tulee huonolla tekniikalla, jossa päätä pidetään vaan pinnan yllä. Minä en halua uimarin niskaa, se kuulostaa tosi kipeältä. Puolialasti mennä sitäpaitsi selluliittejään näyttämään ja urheilijaa esittämään, kun just ja just osaa uida. Kiusallista, en mene.



Ryhmäliikunta sitten. Sekään ei olisi kallis sijoitus, just alkaisi uudet ryhmät työväenopistolla. Siellähän voisi saada uusia ystäviäkin. Mutta niin pirulliseen aikaan heiluvat, aamupäivisin en pääse ja iltaryhmät on aina niin hankalaan aikaan, kun pitää olla lasta laittamassa nukkumaan eikä sen jälkeen voi enää lähteä. Ehkä sitten viikoloppuisin voisi mennä. Mutta ei siitäkään ole mitään hyötyä, että kerran viikossa käy. Kipeäksi tulee, ja just ehtii parantua, ja taas kipeyttämään. Eihän siinä ole mitään järkeä.



Tämmöstä tämä on. Se siitä liikunnan lisäämisestä.