Mikä olisi sopiva rangaistus?
kolmasluokkalainen tyttö unohti Ugin saappaat jäähallille taitoluisteharjoitusten jälkeen. Kengät ehti olla kadoksissa pari päivää, ennen kuin kysyin missä ovat ja vasta sitten tyttö tajusi, että on unohtanut ne jäähallille!
Oli tullut kotiin lenkkareilla jotka otti oheisia varten.
Kenkiä ei enää hallilla ole, arvattavasti ovat jollekkin kelvanneet :=(
Sama tyttö on ennenkin unohtanut tavaroita/vaatteita, mutta tähän saakka ne on löytynyt. Mikä teistä olisi sopiva rangaistus lapselle?
Kommentit (7)
Saattaa jopa unohtaa niin, että muistaa sen vasta kahden viikon päästä.
eikä itse muista niitä mihinkään jättäneensä, ennen kuin kysymme missä esim. tietty takki on. Tähän saakka ollaan löydetty unohdetut vaatteet.
En tiedä koska olisi itse huomannut että on hävittänyt kengät jos en olisi niiden perään kysynyt!
Nyt oli kyseessä kalliit kengät ja tytölle on sanottu että niistä pitää pitää huolta.
Itse mietin kotiarestia tai jotain muutaa rangaistukseksi.
ap
Musta hyvä rangaistus tuosta olisi se, että se menettää ne kengät.
eikä kykyä huolehtia omaisuudestaan.
ei kannata miettiä rangaistuksia vaan mielummin seurauksia: mikä on seuraus siitä, että tyttö unohti kengät? Se, että niitä ei enää ole eikä uusia osteta tilalle.
Seurauksen täytyy olla looginen ja asiaan liittyvä että siitä oppii jotain.
Kotiaresti on seuraus siitä, jos lapseen ei voi luottaa eli ei noudata kotiintuloaikaa tai muita sääntöjä.
Eiköhän kenkien menetys ole tarpeeksi paha seuraus unohtamisesta. Tyttö kuitenkin näkee että sua harmittaa, myös siinä on lapselle "rangaistusta".
Mun mielestä rangaistukseksi sopii se, että kun hukkasi kengät, niin uusia ei osteta. Tai jos on pakko ostaa, kun edelliset on liian pienet ja kumpparit liian kylmät, niin sitten ostetaan jotkut halvat "Pirkka"-kengät. Ei siis mitään ökymerkkiä olevat.
tyttöä varmaan harmittaa ihan riittävästi ilman rangaistuksiakin, joten miksi tuplata kärsimys? Vahinko mikä vahinko.