:( Tytär-asiaa!!!
Olen aina rakastanut tytärtäni kaikesta huolimatta. Hän on jäänyt useasti kiinni varastelusta (vaatteita, koruja, meikkejä), monesti jäänyt kiinni myös alkoholista ja tupakasta. Varastellut kotoa kaapista lääkkeitä, josta ollaan paljon juteltu ja olemme muutenkin jutelleet paljon asioista, mitä hän tekee väärin. Muutama viikko sitten huumeet tulivat kuvioihin ja tyttö on vasta 13-vuotta. Oli kaverinsa (15-vuotta) kanssa poltellut kannabista. Säikähdin, kun sain kuulla tämän toisen tytön äidiltä, kun hän oli saanut tytöt tästä kiinni. En hyväksy tätä, koska tytär on liian nuori käyttämään päihteitä ja huumeet ovat laittomia.
Seksuaalisuus tuli esille tytön ollessa 11-vuotias. Ei harrastanut seksiä, mutta monesti mastuboi. Tiedän, ettei se minulle kuulu yhtään, ja se on tytön oma asia, mutta monesti saattaa voihkia kovaan ääneen vessassa, eikä se jää kuulematta. Noin vuosi sitten tyttö tunnusti olevansa biseksuaali. Saattaa hyvin ollakin, mutta yleensä teini-iässä monet saattavat tuntea olevansa homo- tai biseksuaaleja ja se on ohimenevä vaihe.
Tyttö on seurustellut 11 kertaa. Se on todella paljon katsottuna hänen ikäänsä. Harrastanut useasti seksiä. Monesti hänen extyttöystävänsä tuli meille yöksi ja kyllä kuulin heidän öiset "puuhastelunsa" minun ja mieheni huoneeseen. Viimeksi eilen minulla oli tytön kanssa riita tästä, kun tyttöystävä jätti hänet ja tyttö itki. En aluksi tiennyt mitään ja kun kysyin, että mikä on noin kauheaa, hän sanoi, että hänet jätettiin ja ei ole ketään muuta ottaa tilalle juuri nyt. Eihän koko ajan tarvitse seurustella, sinkkuna voi myös olla. Yritin opettaa tätä tytölle, mutta ei oppinut. Lisäksi monesti puhuu yhdestä heidän luokan "ikisinkusta", joka on ruma ja kukaan ei pidä hänestä ja hän on nolo, koska ei ole ikinä seurustellut. Tyttäreni on todella ilkeä tätä toista tyttöä kohtaan.
Tyttäreni on jäänyt kiinni pornon katselusta, deittipalstoille kirjoittelemisesta ja laittanut itsestään myös alastonkuvan nettiin. Tyttö saa kyllä itse päättää, milloin aloittaa seksielämänsä, mutta lähes joka viikonloppu tuo kotiin eri kumppanin ja petti monesti silloista tyttöystäväänsä useasti, ja yritin puuttua tähän, mutta se oli mahdotonta, koska tyttö ei kuunnellut minua. Yritin soittaa tyttäreni tyttöystävän äidille, mutta tämä on alkoholisti, eikä jaksa kuunnella. Vanhin seksikumppani, joka tytöllä on ollut, on yli 30-vuotta. Sain tietää tästä opettajan kautta, joka kysyi minulta, että tietääkö, kuka on se 20-40-vuotias mies, joka monesti hakee tyttäreni mopolla koulusta.
Kaiken tämän lisäksi tyttäreni kulkee aina massan mukana, kiusaa niitä, jotka ovat erilaisia, ja yrittää olla mahdollisimman samanlainen kuin muut. Viiltely oli muotia koulussa, niin tyttö aloitti senkin. Huoh!
Tämä tyttären käyttäytyminen on mennyt aivan järkyttävän pitkälle, olemme lasten ja nuorten psykiatrisen jäseniä ja sossujuttua on tullut monesti. En enää jaksa. Haukkukaa provoksi, jos huvittaa, mutta mielummin asiallisia kommentteja, kiitos. :)
Kommentit (12)
Joten jätän kommentoimatta, ehkä muutkaan ei mene kommentoimaan mitään ja jätetään tämä aihe tähän.
, mitä en tiedä.
Lapsihan on todella sairas. Mutta kuinka 13-v lapsi saa käyttäytyä noin?
Huh.
Tyttö oli ennen kuin ihana enkeli, mutta nykyään tällainen yli rajojen menevä teini. Huutaa päivät pitkät ja hilluu kaupungilla aamuyöhön. Tiedän, järkyttävää se on :(
t: ap
Sinä olet sallinut monta asiaa, miksi?
Lapsi tarvitsee rajat ja rakkautta. Tässä on nyt tulos mitä liiasta "löysyydestä" seuraa.
Toi touhuhan on täysin sairasta. Miksi LAPSI saa touhua kaikenlaista ja äiti sallii? Olet niin sanotusti itse luonut hirviön.
Olen aina rakastanut tytärtäni kaikesta huolimatta. Hän on jäänyt useasti kiinni varastelusta (vaatteita, koruja, meikkejä), monesti jäänyt kiinni myös alkoholista ja tupakasta. Varastellut kotoa kaapista lääkkeitä, josta ollaan paljon juteltu ja olemme muutenkin jutelleet paljon asioista, mitä hän tekee väärin. Muutama viikko sitten huumeet tulivat kuvioihin ja tyttö on vasta 13-vuotta. Oli kaverinsa (15-vuotta) kanssa poltellut kannabista. Säikähdin, kun sain kuulla tämän toisen tytön äidiltä, kun hän oli saanut tytöt tästä kiinni. En hyväksy tätä, koska tytär on liian nuori käyttämään päihteitä ja huumeet ovat laittomia.
Seksuaalisuus tuli esille tytön ollessa 11-vuotias. Ei harrastanut seksiä, mutta monesti mastuboi. Tiedän, ettei se minulle kuulu yhtään, ja se on tytön oma asia, mutta monesti saattaa voihkia kovaan ääneen vessassa, eikä se jää kuulematta. Noin vuosi sitten tyttö tunnusti olevansa biseksuaali. Saattaa hyvin ollakin, mutta yleensä teini-iässä monet saattavat tuntea olevansa homo- tai biseksuaaleja ja se on ohimenevä vaihe.
Tyttö on seurustellut 11 kertaa. Se on todella paljon katsottuna hänen ikäänsä. Harrastanut useasti seksiä. Monesti hänen extyttöystävänsä tuli meille yöksi ja kyllä kuulin heidän öiset "puuhastelunsa" minun ja mieheni huoneeseen. Viimeksi eilen minulla oli tytön kanssa riita tästä, kun tyttöystävä jätti hänet ja tyttö itki. En aluksi tiennyt mitään ja kun kysyin, että mikä on noin kauheaa, hän sanoi, että hänet jätettiin ja ei ole ketään muuta ottaa tilalle juuri nyt. Eihän koko ajan tarvitse seurustella, sinkkuna voi myös olla. Yritin opettaa tätä tytölle, mutta ei oppinut. Lisäksi monesti puhuu yhdestä heidän luokan "ikisinkusta", joka on ruma ja kukaan ei pidä hänestä ja hän on nolo, koska ei ole ikinä seurustellut. Tyttäreni on todella ilkeä tätä toista tyttöä kohtaan.
Tyttäreni on jäänyt kiinni pornon katselusta, deittipalstoille kirjoittelemisesta ja laittanut itsestään myös alastonkuvan nettiin. Tyttö saa kyllä itse päättää, milloin aloittaa seksielämänsä, mutta lähes joka viikonloppu tuo kotiin eri kumppanin ja petti monesti silloista tyttöystäväänsä useasti, ja yritin puuttua tähän, mutta se oli mahdotonta, koska tyttö ei kuunnellut minua. Yritin soittaa tyttäreni tyttöystävän äidille, mutta tämä on alkoholisti, eikä jaksa kuunnella. Vanhin seksikumppani, joka tytöllä on ollut, on yli 30-vuotta. Sain tietää tästä opettajan kautta, joka kysyi minulta, että tietääkö, kuka on se 20-40-vuotias mies, joka monesti hakee tyttäreni mopolla koulusta.
Kaiken tämän lisäksi tyttäreni kulkee aina massan mukana, kiusaa niitä, jotka ovat erilaisia, ja yrittää olla mahdollisimman samanlainen kuin muut. Viiltely oli muotia koulussa, niin tyttö aloitti senkin. Huoh!
Tämä tyttären käyttäytyminen on mennyt aivan järkyttävän pitkälle, olemme lasten ja nuorten psykiatrisen jäseniä ja sossujuttua on tullut monesti. En enää jaksa. Haukkukaa provoksi, jos huvittaa, mutta mielummin asiallisia kommentteja, kiitos. :)
Ja eläminen sen kanssa on yhtä helvettiä. En enää pysty kontrolloimaan häntä. Menee aivan rajojen yli ja jopa harrastaa prostituutiota. Omani on kylläkin 16-vuotias, mutta silti.
Ja sinun kuuluu vetää rajat.
Olisi pitänyt jo aikaa sitten. Kusessa olet tämän lapsen kanssa.
aivan todella löysältä kasvattajalta. Meillä ei päästettäis edes ulos tollasta tapausta.
Seksikumppani himaan? Runkkausta vessassa voihkien? Aamuyöhön kaupungilla hillumista???? WTF?
se olen minä. Mutta tämä ei ole minun aivoituksiani!
Perusteluna se, että on vaaraksi itse omalle kehitykselleen.
...jonka jälkeen millään ei ole mitään merkitystä? Onko tyttöä mahdollisesti käytetty ensin seksuaalisesti hyväksi tai houkuteltu seksuaalisiin tekoihin (sama asia lopulta).
Oma lapsuuteni meni vinoon varsin yksinkertaisesta syystä ja olen sen vasta yli kolmikymmpisenä oivaltanut. Meillä oli isällä vino pino pornolehtiä "piilossa" kaapissa. Isä luki niitä meidän nähtemme, joten me lapset sit käytiin kanssa lukemassa niitä lehtiä. Lapselle kaikki kirjoitettu on aitoa ja totta, niinpä uskoin että jokainen juttu ja etenkin lukijoiden omat, itsekirjoitetut tarinat on oikeaa ja aitoa aikuisten elämää. Minulla oli valtava tarve päästä eroon neitsyyden taakasta ja niinpä sen sitten hoidin alta pois neljätoistavuotiaana yksissä kotibileissä.
Sen jälkeenhän ei sitten ollut mitään menetettävää, vaan seuraavan kaverin oli helppo taivutella minut seksiin koska "oothan sä ennnenkin ollu, mikä mussa on niin kauheeta ettet voi mulle antaa".
Voiko olla kyse tästä?
Kerrot nyt tytölle että RAKASTAT häntä, mutta et hänen käyttäytymistään. Että se mitä hän tekee, saa sinut surulliseksi, koska seksi kuuluu vain hyvin vakavaan seurusteluun. Aina seksissä antaa jotain hyvin arvokasta itsestään ja oma sielu on hyvin haavoittuva läheisyydessä. Rakastaa voi muutenkin kuin sekstaamalla.