Miten kouluikäisten lasten kanssa on varaa matkustaa?
Teineihin tuntuu kuluvan niin paljon rahaa, että kaikki menee mikä tulee. Asuntolainaa on vielä sen verran, että asumiseen kuluu kaikki kulut huomioiden 1500 e/kk. Lapsia on kolme ja mitä tahansa reissua katsoo, niin kalliiksi tulee. Lennot kouluikäisille alkaa maksaa saman kuin aikuisille.
Miten ihmeessä teillä on varaa matkustella?
Kommentit (19)
Se tosin vaatii aikaa ja asiantuntemustakin.
Meillä on kolme lasta, 12 - 16 iältään. Seuramatkalla olemme olleet viimeksi vuonna 2007. Sen jälkeen olen järkännyt matkat itse, ja olemme siirtyneet halpalentoyhtiöiden asiakkaiksi lähes kokonaan. Majoituksen varaan lähes aina homeawayn kautta, eli asuntoon.
Vime kesän Budapestin lomamme lennot maksoivat noin 300 euroa, majoitus upeassa huoneistossa oli satasen yö.
Nykyään pääsee onneksi jo Kanaraialle asti halpiksilla!
Meillä on viisi teiniä, yhtä lukuunottamatta kaikista menee aikuisen hinta. Vähintään kerran vuodessa matkaillaan 3vkoa jenkeissä, lisäksi kerran vuodessa euroopassa + lisäksi kotimaan matkailua ja esim. risteilyjä.
Pelkästään nuo matkat jenkkeihin tulevat kokonaisuudessaan maksamaan reilun 20 000e jos mukaan otetaan pakollinen eläminen paikan päällä siis ruokailut ym. muttei ostoksia. Kaikkinensa meillä menee vuosittain siis matkusteluun 30 000-40 000e. Melko paljon kun sitä näin ajattelee, mutta oma valinta.
joten halvemmaksihan se tulee kuin kolmilapsisen... Todella harvoin otetaan mitään valmismatkaa vaan reissut sunnitellaan itse. Lennoissa voi tosiaankin säästä, kun näkee vähän vaivaa sen eteen. Ja tekee ne varaukset riittävän aikaisin. Me reissaamme keskimäärin kaksi kertaa vuodessa lasten kanssa. Lisäksi pari viikonloppureissua kahdenkesken.
Minä päätin helmikuussa että joulukuussa mennään Las Palmasiin. Piti siis säästää 3500 euroa eli 350 euroa kuussa. Siinä jäi pois ravintoloissa syöminen ja leffat, vaatteita ostettiin vain tarvittaessa mutta mistään ei ollut puutetta, kesälomalla käytiin lintsit ja särkänniemet, syksyllä Tallinnassa ja osa porukasta kävi myös Tukholmassa.
Uusia laitteita ei myöskään ostettu eikä juurikaan heräteostoja, kaksi lapsista aloitti syksyllä kaliihkon harrastuksenkin. Ja minä olen yh. joten kyllä tuo onnistuu muiltakin.
lapsimäärä on suhteutettu tuloihin. Rahat riittää ihan kivasti silloin.
Kannattaa ilmoittautua postituslistalle, nytkin juuri oli kaikki lennot -20 prossaa yhden päivän ajan.
Me asutaan espoossa ja matkustan pienen (2v)lapsen kanssa yksin joten tuo ei ole (toistaiseksi)vaihtoehto.
Minä päätin helmikuussa että joulukuussa mennään Las Palmasiin. Piti siis säästää 3500 euroa eli 350 euroa kuussa. Siinä jäi pois ravintoloissa syöminen ja leffat, vaatteita ostettiin vain tarvittaessa mutta mistään ei ollut puutetta, kesälomalla käytiin lintsit ja särkänniemet, syksyllä Tallinnassa ja osa porukasta kävi myös Tukholmassa. Uusia laitteita ei myöskään ostettu eikä juurikaan heräteostoja, kaksi lapsista aloitti syksyllä kaliihkon harrastuksenkin. Ja minä olen yh. joten kyllä tuo onnistuu muiltakin.
Ihan hirveetä olisi kituuttaa ensin vuosi ja miettiä joka hetki mitä voi ostaa. Ja phum, kaikki olisi tuhlattu viikossa eikä siitä jäisi mitään konkreettista. Meillä ei siis ole varaa.
Lisäksi emme me anna lapsille kaikkea mitä he haluavat. Heillä on viikkoraha, jolla säästävät juttuja, muutama kalliimpi harrastus on, mutta vaatteita ostetaan H&M:stä tai jostain isän amerikanreissulta. Ja urheiluvälineitä ja muita kierrätetään ihan reilusti perheen sisällä.
Joudutaan tinkimään materiasta, jotta saadaan elämyksiä.
Mutta ainakin tähän asti on ollut meille oikea valinta:)
Mun vanhemmat ajatteli just noin, että matkustaminen=rahan tuhlaaminen. Jos oli ylimääräistä rahaa, ostettiin uusi sohvakalusto tms. Itse taas olen pistänyt elämäni aikana sellaisen summan matkustamiseen, että en viitsi edes miettiä. Mutta on ollut joka pennin arvoista ja on edelleen. Me ei olla taloudellisesti kovin tiukoilla eli se ei ole enää sellainen valinta kuin joskus aikoinaan, mutta jos mun pitäisi valita esimerkiksi, että katsonko vanhaa kuvaputkitelevisiota ja lähden matkalle vai jätänkö matkan väliin ja ostan hienon taulutelevision, niin valinta olisi helppo :-)
Minä päätin helmikuussa että joulukuussa mennään Las Palmasiin. Piti siis säästää 3500 euroa eli 350 euroa kuussa. Siinä jäi pois ravintoloissa syöminen ja leffat, vaatteita ostettiin vain tarvittaessa mutta mistään ei ollut puutetta, kesälomalla käytiin lintsit ja särkänniemet, syksyllä Tallinnassa ja osa porukasta kävi myös Tukholmassa. Uusia laitteita ei myöskään ostettu eikä juurikaan heräteostoja, kaksi lapsista aloitti syksyllä kaliihkon harrastuksenkin. Ja minä olen yh. joten kyllä tuo onnistuu muiltakin.
Ihan hirveetä olisi kituuttaa ensin vuosi ja miettiä joka hetki mitä voi ostaa. Ja phum, kaikki olisi tuhlattu viikossa eikä siitä jäisi mitään konkreettista. Meillä ei siis ole varaa.
ei ostettu myöskään montaa leffaa kotiin, ravintolassa käytiin ehkä kerran kuussa (paitsi minä joka työpäivä), eniten säästin kun en ostanut kirjoja enkä matkustanut joka toinen viikonloppu Turkuun tai Tampereelle vaan pysyin joskus kotonakin. Ei muuten ollut kituuttamista yhtään.
Me ei tehdä mitään noista muutenkaan.
ei meilläkään teinit saa kaikkea mitä pyytää. Fakta on kuitenkin esim. se, että aikuisten vaatteet (= teinit käyttävät) maksavat enemmän kuin pienten lasten vaatteet.
Olen selannut halpoja lentoja, eikä edes eurooppaaan pääse puolaa lukuunottamatta alle tuhannella eurolla. Päälle vielä majoitus toinen mokoma kahdeksi viikoksi.
Lisäksi edullisemmat kohteet. Mekin tehtiin kalliita pitkiä kaukomatkoja kun pienet lapset ja nyt koululaisten kans esim Nazar Turkkiin edullisempia matkoja ja viikossa jo pääsee irti arjesta...
Ne äkkilähdöt myös joskus hyviä!
Me ei voida edes hakea ns. tuettua lomaa koska isolla perheellä omavastuuosuudet ja etenkin matka lomakohteeseen maksaisivat niin älyttömästi.
Mutta me nyt ollaankin tavallista suurempi perhe ja pienituloisia.
Toisaalta koska rahaa ei ole paljon, ei niihin teineihin (3 kpl) kulu läheskään niin paljon kuin mitä naapurissa.
Lapset ovat 13v ja 15v. Valitsin kohteen johon lapset saivat alennusta. Heidän matkansa maksaa alle 1000e per henki. Jo pelkkä lento (suora) maksaa usein tuon verran.
todella halvat lennot kun varaa aikaisin. Meillä varattuna hiihtolomalle ja eka kertaa all inclusive. viidelle hengelle 9 päivän reissu tuli maksamaan 2200
teineihin rahaa yhtään sen enempää kuin haluamme käyttää. Ja aina matkustamme muutenkin edullisesti, vertailemme lentojen hintoja netissä jne.