Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyys
08.01.2012 |
Mä on niin yksin. Kaipaisin todella paljon kaveria, hengenheimolaista, juttuseuraa pitkiin päiviin.
Mulla on ihana perhe, mies ja pieni lapsi, mutta ystävien puute on tummentanut mieltä viime ajat aika pahasti. Olen kai aina ollut huono tutustumaan ihmisiin ja jännitänkin tapaamisia, mutta kun jonkun päätän lähelleni niin olen mielestäni hyvä ystävä.
Nyt lapsen myötä olen kuitenkin jäänyt aivan yksin.. ja samalla tietysti on paineita siitä, että lapsikin näkisi muita ihmisiä, saisi leikkitovereita tms. Nyt aloitellaan kuitenkin harrastusta, joskohan siellä olisi joku toinen äiti kaveria vailla.
Onko kellään muulla ollu vastaavaa, miten olette selvinneet? Pakko saada asioihin muutos, kun tuntuu etten kohta oikeasti jaksa ja itku on nytkin niin herkässä. :(
Kommentit (4)
a) soita esim. seurakuntasi diankonille ( kato vaikka luettelosta numero) heti huomenna ja varaa aika. kerrot siellä yksinäisyydestä ja kysyt seurakunnan / kaupungin järjestämistä kerhoista / leireistä / naisten illoista yms.
b) kirjoitat jollekin yksinäisyyspalstalle (esim. suomi24 keskustelut) ja teet sähköpostiosoitteen jonka kautta suhun voidaan olla yhteydessä. (esim. että olet xx-ikäinen perheellinen yksinäinen nainen xx-kaupungista ja etsit xxxx.... ja sähköpostiosoite)
c) laitat vauvan hoitoon vaikka isälle ja aloitat uuden harrastuksen, menet vaikka kuntosalille tai jumppaan ja siellä sitten pari kertaa moikkailet jolleki ystävälliselle naiselle ja sen jälkeen yrität vaihtaa muutaki kuulumisia ja kysyt vaikka olisko halukas lähtee kahvittelee tai lenkille, tms.
d) onko sulla siskoa? parannat välit siihen jos on, siskokin (tai äiti tai anoppi tms) voi olla ystävä!
e)päätät että sinä olet hyvä ystävä, voit soittaa vanhoille kavereille, tai laittaa facebookissa viestiä että kiinnostaisko nähdä. tee aloitteita ystäville / tuleville ystäville.
f) häntä pystyyn! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitokset teille hyvistä neuvoista! :)
Toi ensimmäinen vois olla mun kirjoittama. Mä oon vaan niin yksin. Töissä ihmiset pitää mua yltiösosiaalisena, mut kai nekin on jo huomannu ettei mulla ketään muita oo ku mies ja lapsi...... Oon sosiaalinen luonne tiettyyn rajaan saakka mutta en vaan pysty/ halua sitten päästää ketään lähelle. En pysty ymmärtämään mistä se johtuu. Olisi niin mukava, jos joku laittaisi vaikka hyvät uuden vuoden toivotukset tekstarilla tai soittaisi joskus..... Mutta joo kyllä mä näinkin pärjään.
Sisaruksia ei kummallakaan ole (tai on mutta ovat vielä alakouluikäisiä ja itse olen 26vuotta).
Toivotaan että toinen lapsi aukaisi patoumat ja uskaltaisi mennä juttelemaan hiekkalaatikolle toisille äideille, mutta täällä on kaikilla jo omat "supisupi"porukat ja mä en taas oo sellasta sakkia että selkäni kenellekään kääntäisin tai alkaisin kilpavarustelemaan lastani.... Hmm. vaikea yhtälö :)
Kyllä minäkin tunnen itsei ajoittain jotenkin yksinäiseksi, vaikka tavallaan on ystäviä, mutta sitä aikaa taas ei oikein ole tapailla... kuitenkin ne pienet lapset vaikuttavat päivärytmiin, kun aina on jollain ruoka-aika, päikkäriaika tms. Pitäisi vain saada itsestään irti, että vaikka kerran viikossa tekisi treffit jonkun ystävän kanssa.
Minä olen ainakin saanut perhekerhosta sellaisia tuttavia, joita tapaan vapaa-ajallakin toisinaan. Muskarissa sen sijaan ei oikein tutustu paria sanaa enempää kehenkään, kun ei ole sitä vapaata jutusteluaikaa. Perhekavilat ovat myös hyviä, jos sellaisia on.
Ehkä paremmin löytäisit ystäviä, kun aloittaisit jonkun harrastuksen ihan itse, ilman lasta? Kerran viikossa vaikka joku oma juttu, jolloin mies ovisi hoitaa lasta.