Cockerspanieli perhe- ja harrastuskoiraksi?

Tarkoitatko amerikancockerspanielia vai jotain muuta cockeria? Itselläni on kaksi amerikancockeria 1v. ja 2v. joiden kanssa harrastetaan agilitya, metsäjälkeä ja kaikkea muuta tavallisen lenkkeilyn lisäksi. Toko:n aloitan nyt vuoden alussa nuoremman kanssa. Suosittelen rotua lämpimästi, koska jenkit tulevat kaikkien kanssa toimeen sekä ovat aina iloisia ja leikkisiä. Mutta jos et ole varautunut turkin hoitoon tai et tykkää joka viikko pestä,harjata ja föönata koiraa+ käyttää trimmauksessa joka kuukausi niin ÄLÄ OTA! Trimmaus maksaa 20-50€ /kerta+ itse on hommattava oikeat shampoot ja hoitoaineet, jotka sopivat turkille. Nämä sitten maksavat sen reilun 10€/pullo ja pullosta riittää muutamiin pesuihin jos laimentaa sen veden kanssa 1:7. Itse trimmaan ja pesen toisten jenkkejä ja trimmaukseen kuluu ilman pesuja ja föönauksia pari tuntia.



Kerron mielelläni lisää, jos olet oikeasti sitä mieltä että etenkin amerikancockeri olisi teidän perheen koira. Muuten voin suositella muita cockereita jos ei halua turkista niin pitää huolta.

eli englantilaista versiota. Epäilenpä että ap tarkoitti sitä myös :)



Sellaisen omistaneena voin kertoa, että on ihanteellinen koko perheen koira, iloinen lenkkitoveri ja helpohko koulutettava. Koulutusta on vaan oltava alusta pitäen ja koiran kanssa pitää olla jämäkkä vaikka se katseleekin hellyyttävin silmin;)



Turkissa on jonkin verran työtä: korvien taukset, tassukarvat on leikattava itse suht usein ja harjattava monta kertaa viikossa. Trimmaajalla kun käyttää niin selviää helpommalla ja turkin voi toki pitää lyhyempänäkin.

ihan mukava kaveri, mut nyt jos voisin valita uudelleen, niin en ottaisi cockerspanielia ton turkinhoidon ja muutaman muun asian vuoksi. Sen trimmaamisessa ja hoidossa on oma hommansa + poikacockerit pissaavat turkilleen helposti joten siinäkin tulee lisähommaa turkin pesusta.



Mä ajattelen nyt cockeria ap nimenomaan siitä näkökulmasta, että jos teillä on lapsia, niin sulla tuskin on hirveästi luppoaikaa käyttää koiran turkin hoitoon + siihen että koska cockerista lähtee karvaa ympäri vuoden, tulee siivoamistakin lisää. Mä koen varsikin ton trimmin tosi rasittavana, kun se pitää tehdä osissa ja siihen menee aikaa kuitenkin.



Meillä cockerilla on vahva luonne, se kellistää isommatkin urokset tuosta noin vain eikä pelkää yhtään mitään. Tykkää ihmisistä, mut ei siis tosiaan ole välttämättä mitenkään erityisen miellyttämisenhaluinen, ja vaatii ihan kunnollisen koulutuksen, jos siis koiraksi sattuu tällainen voimakastahtoinen ja itsenäinen yksilö. Minä harrastin koirani kanssa ekat kolme vuotta tokoa ja mejää, ja se tarvitsi aika paljon sekä liikuntaa että muita virikkeitä.



Tällä meidän cockerilla on ollut terveysongelmia, joista toistuvat korva-ja silmätulehdukset on tulleet aika kalliiksi. Vähän alkaa tympiä, kun jokainen koiran uintireissu ja nuoskalumessa pyöriskely tarkoittaa kymmenien eurojen ell-maksua.

Cockereilla on hyvin paljon luonnevikoja ja aggressiivisuutta. Omia koiriani ei ole koskaan purrut mikään muu koira kuin cockeri. Ja kaverini joutui lopettamaan cockerinsa, koska kävi lasten päälle väkivaltaisesti. Useita aggressiivisia yksilöitä tunnen. Ja itsellä on kaksi cavalieria, joilla on nyt 16 reseptilääkkettä. Eli cavalier on tosi sairas rotu.

Äärimmäisen vaikea tapaus jota ei uskalla lasten kanssa jättää hetkeksikään valvomatta. En suosittele välttämättä kellekkään.

Ja tämä on juuri se syy, miksi cockeria on trimmattava. Cockerilla ei ole pohjavillaa, kuten useimmilla muilla koiraroduilla ja vähäinen lattioilla pyörivä karvamäärä onkin mielestäni yksi cockerin suurista plussista.



Cockerin turkin hoitaminen onkin sitten eri juttu. Se on todella vaativaa. Turkki on harjattava läpi vähintään viikoittain. (Päivittäin, jos vain mahdollista). Mitä runsasturkkisempi cockeri, sitä vaativampi hoito. Syksyisen metsälenkin jälkeen harjaat pahimmillaan turkkia 4 tuntia putkeen, jotta saat kaikki siihen tarttuneet risut ja tästä aiheutuneet takut pois. Hienosti on jalostettu tätä alunperin metsästykseen käytettyä koiraa.



Tästä syystä luonteen ja terveyden lisäksi kiinnittäisin todella paljon huomioita koiran vanhempien turkin laatuun. Sieltä se periytyy. Jos äidin/isän turkki on pehmeän ja paksun tuntuista, on todennäköistä, että pennuistakin tulee ongelmaturkkicockereita. Cockerin turkin tulee olla silkkimäistä. Tällöin trimmausvälikin voi olla suht pitkä, eikä turkkia tarvitse harjata päivittäin. Kasvattajalta voi suoraan kysyä kasvattien turkin laadusta ja kertoa, että itselle on tärkeää saada oikeanlaatuisen turkin omaava cockeri.



Trimmausväli on pahimmillaan minimissään joka toinen kuukausi. Trimmaushintaa en tällä hetkellä tiedä, riippuu varmaan trimmaajasta, mutta uskon sen olevan 40 eurosta ylöspäin. Trimmaamisen ja tassujen siistimisen voi opetella myös itse tekemään.



Cockeri sopii mielestäni hyvin lapsiperheisiin. Itse en ottaisi sitä milloinkaan pelkäksi seurakoiraksi vaan juurikin harrastuskoiraksi. Cockerin kanssa voi harrastaa melkeinpä vaikka mitä.



Terveydestä en viitsi tässä lähteä sen enempää paasaamaan.... Itsellä ei enää ole varaa ottaa cockeria, sillä rahat eivät riittäisi eläinlääkärimaksujen maksamiseen. Tosin nykyään koiravakuutus ei lakkaakaan enää 10-vuoden iässä, kuten aiemmin.... Silmät, korvat, selkä, sydän ja syöpäkasvaimet. Omakohtaisia kokemuksia on näiden lisäksi vielä muistakin sairauksista.

Itselläni on ollut kaksi cockeria, molemmat todella ihania, oppivaisia ja ihmisrakkaita koiria. Mutta turkinhoito tosiaan vaatii aikaa ja työtä, jos turkin haluaa pitää sellaisena kuin cockerilla kuuluu. Ja meidänkin molemmilla koirilla oli ikäviä sairauksia. Toisella todettiin nivelrikko reilun vuoden vanhana ja jalka jouduttiin leikkaamaan. Tämän jälkeen koira kyllä pysyi suht hyväkuntoisena eikä enää juurikaan sairastellut, mutta lääkärin mukaan tämä nivelrikko oli erittäin todennäköisesti perinnöllinen sairaus. Kasvattaja tämän tosin vahvasti kiisti. Toisella cockerillamme oli iho-ongelmia (allergiaa) ja sillä todettiin myös vähän vanhempana paha sydänsairaus, joka lopulta johti koiran kuolemaan. Korvat ja silmät meillä tosin olivat molemmilla koirilla varsin terveet, mutta aika paljon kyllä meni koirien elinaikana eläinlääkäriin rahaa. Itsekään en enää cockeria ottaisi juuri tämän turkinhoidon sekä erityisesti näiden sairauksien vuoksi, vaikka ihana koira muuten onkin kyseessä.

Poikkeuksena yläasteikäiset, jos on taitoa ja voimaa.



Näen punaista näistä lapsi+koira-yhdistelmistä kaduilla kun ei hallita sitä koiraa ollenkaan kun tulen oman koirani kanssa vastaan. Oma koirani sai pentuna pari kertaa pahasti köniin, enää ei kauaa oottele jos joku tuntematon ryntää sen luo niin pitää puolensa loppuun asti. Normaaleissa ohitustilanteissa kun se toinenkin koira hallinnassa niin ei lopsauta korvaansakaan.

ulkoilutettava, vaikka onkin pieni koira. Sillä on voimakas eturuumis ja lyhyehköt jalat, ja se pystyy halutessaan vetämään ihan mielettömällä voimalla. Hyvinkin vastaa vetovoimaltaan kahta kertaa isompaa koiraa. Ap, jos jostain saat cockerin lainaan, niin kannattaa kokeilla, tulee todennäköisesti yllätyksenä. Vaikka kaikki koirat täytyy kouluttaa kulkemaan hihnassa, niin tällaisia jäljestämiseen tarkoitettuja rotuja voi olla vaikea saada kulkemaan vetämättä, jos ne innostuvat.

moi



osa näistä kirjoituskista täyttä sopaa, meillä kyseinen rotu, koira on alakouluikäisille muksuille ja aikuisille ystävällinen, ei kuitenkaan mikään sylikoira, rotu vaatii liikuntaa, koulutusta jossa toistot ja palkitseminen tuo tulosta, normi lenkitys ei sille riitä vaan koira nautii kun pääsee kirmaamaa vapaana, (joku suljettu alue.)

Itselläni cockeri (narttu) on kelpo harrastuskaveri. Osaa ottaa rennosti kun tekemistä ei ole tarjolla, mutta on kuitenkin aina menossa mukana. Haluaisi olla joka paikassa ja asiassa "apunasi" :)

Suht. helppo opettaa peruskäskyt ja kun hyvältä kasvattajalta ottaa niin ruukaavat olla sosiaalisiakin, toki pitää itsekin sosiaalistaa! Mun cockeri suhtautuu tosi hyvin pieniinkin lapsiin vaikkei hirveästi olekkaan ollut niiden kanssa tekemisissä.  
Itse kun oon tuon kanssa tokoillut niin siinä pitää kyllä tehdä töitä jos pitkälle haluaa. 

Mulla ainakin on halutessaan melko itsepäinen tapaus. Tempperamenttiakin löytyy, muttei liikaa. Tooosi ihmisystävällinen on, miltei kaikkien kaveri. Tässä on vain yksi poikkeus, eräs poika/mies pelotteli tätä pentuna "vitsillä" ja tää säikähti tosi kovasti eikä vieläkään pidä tyypistä.
Toiset koiratkin menee ihan hyvin, meinaa vain vähän pompotella varsinkin uroksia.
Räyhää paljon itseään isommille koirille joskus, ei ole oikein itsesuojeluvaisto kohallaan.
Tätä räyhäämistä yleensä tapahtuu kun toinen koira tulee liian tungettelevasti haistelemaan, ei räyhää siis tyhjästä!

Hankalin asia cockereissa on justiinsa se turkki. Itse en ainakaan voisi kuvitellakkaan pitäväni sitä näyttelytrimmissä, eikä näyttelyihin kyllä ole aikomuskaan. 
Ainakin minun cockerilla on kohtuu nopea kasvuinen turkki, joten se ei aina ole siistimmästä päästä. Aika lyhyenä yritän sitä pitää, mutta kyllä sitä karvaa siltikin riittää vaikka muille jakaa.
Kerran kuukaudessa vähintään yritän saada aikaiseksi trimmailla, siinä menee monta tuntia. Toki en osaa sanoa jos kokeneempi trimmaaja olisi että kuinka pitkään.
Pari kertaa olen käyttänyt trimmaajalla. Siistimpää jälkeä tietenkin tuli, mutta hinta oli myös aika suolainen. Reilut sata euroa per. trimmaus on aika yleinen, sen takia ostin itselle tuon trimmauskoneen ja vetelen itse, vaikkei niin siistiä jälki olisikaan.

Tiivistettynä: suht. helppo rotu, turkki vaatii työtä, sopeutuu helposti uusiin tilanteisiin ja varmasti hyvä valinta ensimmäiseksi koiraksi. Pelkäksi sylikoiraksi en suosittelisi, vaatii kuitenkin aktiviteettejä ja liikuntaa.

Aika pitkä aika aloitus viestistä mutta saattahan joku vielä vastauksia etsiä!

(Minun cockerini hankittiin Two Pine kennelistä, suosittelen lämpimästi!)

Luonteeltaan aivan ihania kavereita, aina menossa mukana touhuamassa ja jaksavat tehdä pitkiäkin lenkkejä. Vaatii melko paljon liikuntaa, mutta jos yksi pitempi päivälenkki jää väliin niin ei vielä hypi seinille. Oppii helposti peruskäskyt ja muutakin. Kulkee nenä maassa ja saattaa siksikin vetää aika kovasti, voimakas pieneksi koiraksi. Turkissa on hommansa, vaikka sen pitäisi melko lyhyenäkin. Vähintään varvaipen välien karvojen leikkaus ja korvien sisäpintojen trimmaus kuukausittain, harjaus vähintään viikoittain. Haukkuu jonkin verran. Ei välttämättä niin välitä vanhemmiten toisista koirista, vaan tykkää enemmän ihmisistä.

Nyt on kyllä joku laittanut väärän lusikan soppaan. Meillä kasvatetaan cockereita ja voin päästää ihan minkä vaan noista koirista vaikka 8v kanssa ulos jos siltä tuntuu. Rotu on todella kiltti ja ihmisrakas. Ne on sellasia hömelöitä :D Ja tosiaan trimmit on sitä 20-40€ luokkaa. Se riippuu vähän koirasta kuinka paksu turkki on. Jos ei harrasta näyttelyitä niin turkin voi vetää alas. Näiden kanssa voi harrastaa melkeimpä mitä vaan. Meiltä löytyy näyttelykoiria, agility, toko, mejä ja myös veto koiria jossa siis on yleensä1-2 koiraa ja vetävät kärryä/pulkkaa perässä johon laitetaan vaikka kauppa ostoket tai joku pieni lapsi. Naapurin3-4v lapset on tykännyt siitä :) Suosittelen rotua lämpimästi:)

Turkin kun ajaa alas säännöllisesti niin ei tarvii juuri edes harjata. Näin meillä,mutta riippuu ehkä turkinlaadusta. Ja meillä cockeri on jopa vetänyt pieniä lapsia pulkassa pienen matkaa että kyllä siltä voimaa löytyy. Ja mitä tahansa tekee ruuan eteen.

Pikaisesti kerrottuna luonteeltaan aivan ihania, mutta kannattaa silti punnita tarkasti, koska miinuspuoliakin löytyy. Suurimmat miinukset tulevat terveydestä. Noin muuten cockeri on mukava, mutta vaatii silti määrätietoisen koulutuksen. Koirakoulu varsinkin ensikertalaisille todella suositeltavaa, saa paljon arvokkaita neuvoja ja ohjeita koiran koulutukseen. Myös ennakkoon hankittu tieto koulutuksesta sekä muut perustiedot koiran kanssa elämisestä on tärkeää.

Vaikka koiran ulkonäkö ja luonne ovatkin mitä hellyyttävimmät, niin terveimmästä päästä cockerspanieli tosiaan rodultaan ole. Edellisellä cockerilla oli aluksi hiivaa korvissa, sitten useita korvatulehduksia ja nämä myöhemmin kroonistuivat. Myös huulet tulehtuivat pahoin vanhetessa huulipoimujen takia. Nämä on todella tyypillisiä ja ikäviä sairauksia. Lisäksi oli muuta pientä sisäelinvaivaa (heikot maksat ja munuaiset varsinkin vanhana, menee ehkä sen piikkiin) ja loppujen lopuksi vielä kasvain. Epäiltiin myös jotain ruoka-aine allergiaa.

Ihmisystävällinen oli, murrosikäsenä oli oikea kauhukakara, irvisteli ja kerran jopa yritti purra. Oikea luupää. Vaatii selkeitä rajoja. Sen vaiheen mentyä ohi ei tosin ikinä käyttäytynyt niin. Lapsia jännitti ja murisi jos huusivat tai silittivät "väärin", ei ollut oikein ikinä saanut totutella niihin. Oma cockeri ei ollut kaikkien koirienkaan kaveri, mutta se taas oli omistajan vika, joka liian luottavaisesti tutustutti heti pentuna vieraisiin koiriin hihnassa ja koirapuistossa, joista yksi kaveri olikin aggressiivinen pentua kohtaan ja pennulle jäi ikuiset henkiset arvet siitä. Suosittelen kaikille pentujen omistajille esim. pentutreffejä, joissa saa rauhassa tutustua muihin pentuihin vapaana valvotussa tilassa...

Ei mikään helppo koira loppupeleissä siis. Vaatii paljon hoitoa (esim. pitää olla valmis kiikuttamaan heti ell jos on korvatulehdus vaikka olis kymmenes kerta), liikuntaa (luonnossa), harjaamista ja trimmaamista, aktiviteetteja (vähintään esim. kotona perustokoa ja vaikka jotain temppuja, leikkejä, yhdessä tekemistä... Oma cockeri tykkäsi paljon agilitystä!) ja ennen kaikkea rakkautta! Turkin trimmaamisesta se vielä, että omalla cockerilla ei lopuksi trimmattu rotusuosuositusten mukaan, vaan kaikki pois varsinkin kesäsin. Jotkut cockeritädit tätä varmasti kauhistelevat, mutta sekä omistajalle että koiralle helpompaa kun on käytännöllisempi turkki. Trimmata pitää, mutta tyyli on oikeesti vapaa kotikoirilla, tärkeintä on ettei päästä turkkia takkuuntumaan jos pitää pitkänä, koska takut voivat ennen kaikkea nipistää koiraa esim kainaloista.

Ihana koira ja maailman paras ystävä oma cockerini oli, ikävöiden suuresti sitä luppakorvaa kaipaan.... Ainoa mikä harmittaa on tosiaan se, että se viaton olento sai liikaa ihan turhaan kärsiä rotuvaivoista.

Cockeri on suuri koira pienessä paketissa. Aivan ihastuttava rotu, on vienyt sydämen mennessään. Cockerimme on äärimmäisen kiltti, tottelevainen ja ihmis& lapsirakas höpsö karvakorva. Kannattaa muistaa, että kyseessä ei ole seurakoira, vaikka niitä sellaisena usein pidetään. Cockeri on alkuperältään kestävä ja suht voimakas metsästyskoira ja myös näyttelylinjaisilla koirilla saattaa olla hyvinkin voimakkaat vietit tallessa. Myös näyttelylinjaisilla edelleen metsästetään, vaikka käyttölinjan koirat ovatkin siinä hommassa suositumpia.

Cockeri vaatii perusteellisen ja johdonmukaisen koulutuksen. Meidän cockeri on ollut niin miellyttämisenhaluinen ja helppo kouluttaa, että koiran kanssa eläminen on erittäin helppoa. Koira on myös fiksu ja oppii uudet asiat nopeasti. Riistavietti on voimakas, mutta koska luoksetulo ja peruskäskyt hiottiin niin perinpohjaisesti kuntoon ennen kuin vietit heräsi (alle 6kk iässä), niin koira kääntyy pillin vihellyksestä takaisin vaikka pupu pinkaisee puskasta eteen. Cockeri ei myöskään sovellu mielestäni sohvakoiraksi, se vaatii reippaasti liikuntaa, mielellään myös vapaana mahdollisimman paljon. Koiran saa väsytettyä helposti rodunomaisella puuhalla, esim. verijäljestä useimmat cockerit nauttivat. Onnellisia ovat ne koirat, jotka pääsevät mukaan metsästämään.

Turkki saattaa olla työläs, jos sen haluaa pitää näyttelykunnossa. Meidän kotikoiran hapsut on leikattu lyhyeksi, joten perus harjaus kerta viikkoon riittää. Korvat ovat raskaat ja niiden kanssa saattaa tulla ongelmia, jos niitä ei hoida. Karvat on syytä pitää ihan lyhenä korvakäytävän alueelta, muuten ne eivät ilmastoidu kunnolla ja voivat alkaa kerätä kosteutta ja hiivaa. Myös hiilaripitoinen ruokavalio ruokkii hiivaa, joten kannattaa jättää hyllyyn viljat, bataatit, perunat, maissit, riisit jne. Tämä toki pätee kaikkiin koirarotuihin.

Kiintyy todella voimakkaasti yleensä vain yhteen ihmiseen ja tätä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti.