Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko tämä todella normaalia äidin käytöstä?
11.11.2005 |
Ystäväni kertoo välillä, että " taas meni hermot lapsen kanssa" . Hänellä on aika rauhallinen kolmivuotias tyttö.
Yleensä ystäväni on iloinen ja hyvä äiti, kärsivällinen ja rajat pitävä, mutta joskus, (ehkä kerran kahdessa kuukaudessa) hermostuu täysin lapselleen. Sanoo, että ei ollut nukkunut tarpeeksi, tai että oli nälkä (verensokeri alhaalla). Raivostuu ihan hetkessä, kerran lapsi oli potkaissut uhmassa häntä leukaan kipeästi, niin riuhtaisi lapsen jalasta niin että hän valui sängystä alas. Lasta ei sattunut, mutta ylpeys kolahti ja itketti. Hän ei ole lyönyt lasta tai ollut muuten väkivaltainen, mutta käyttää hermostuessaan kovakouraisia otteita. Ottaa uhmaavan lapsen ja tömäyttää hänet sänkyynsä vihaisesti.
Myös joskus ilmaisee kiukkuaan riehumalla, heittämällä tavaroita, kukaan ei vahingoitu, mutta lasta pelottaa. Eikä hän heti raivonsa jälkeen pysty lohduttamaan lasta vaan ikään kuin jättää hänet hetkeksi turvattomaksi. Alleviivaan, että hänen kertomansa mukaan näitä " kohtauksia" sattuu hyvin harvoin ja kaikki muu aika perheessä on täynnä haleja, iloa ja rakkautta.
Ystävälläni on ollut masennuslääkitys ja parisuhteessa menee todella huonosti. Ei vain uskalla lopullisesti erota, sillä mies tahtoisi lapsen silloin itselleen. Pelkää, että mies oikeudessa vetoaa hänen kovakouraisuuteensa ja menettää lapsensa itse.
Onko tuo todella normaalia perhe-elämää, niin kuin ystäväni tahtoo uskoa!?
Kommentit (16)
Minullakin palaa joskus pinna ja olen ottanut lasta kovasti esim. kädestä kiinni saadakseni hänet lopettamaan tavaroiden heittelyn tms. Ja paha tapani on heitellä esineitä, jos hermo menee totaalisesti. Näin ehkä kerran vuodessa, mutta silti.
Eikai se niin vaarallista ole, jos lapsi näkee, että äitikin voi joskus suuttua tosissaan? Yilanteethan menevät ohi ja sitten kaikki on hyvin, ja sellaistahan elämä on! Kaikki tämä tietenkin olettaen, että ei vahingoita lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika pahalta kuulosti tuo viestini, otan lapsesta kiinni saadakseni hänet lopettamaan tavaroiden heittelyn ja itse heittelen tavaroita suuttuessani.. :) Korostettakoon siis että lapsi on ehkä kerran nähnyt kun paiskoin tyynyjä lattiaan.
Valitettavasti arvasit oikein. Itsestäni puhuin, ikään kuin se olisi helpompaa tuolla tavalla..
Välillä syyllisyys painaa, mutta toisinaan taas tuntuu perin inhimilliseltä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varsinkin jos lapsi satuttaa minua oikein kunnolla (just lyö päällä leukaan tms. kun riehuu) suutun kyllä hetkessä ja paljon. En ole koskaan kumpaakaan lastani lyönyt tai tukistanut tms. mutta käsistä olen kyllä ottanut kovasti kiinni tai nykäissyt sohvalta lattialle (niin ettei satuta vaan pelästyy) jos hyppii siellä miljoonan kiellon jälkeen jne. En ole pitänyt itseäni mitenkään hirveänä äitinä vaikka noin joskus teenkin...
kyllä minulla tulee sellainen kiukkureaktio (vrt. vasaralla sormeen lyöminen) että helposti tulee tempaistua lapsi tosi vauhdikkaasti syliin tai heivattua sängylle tms. Tämä reaktio tulee ihan sekunnin murto-osassa enkä minä ainakaan voi sille mitään; sen verta kivualista saattaa olla kun saa pienen kantapään leukaansa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
huono omatunto soimaa joskus kun tuntuu ettei hermot enää kestä:( tuntuu että kaikki muut ovat suurinpiirtein täydellisiä äitejä itseeni verrattuna, ettei kukaan muu koskaan hermostu.
Tai laitan rauhottumaan makkarin sängylle niin rajusti olen pari kertaa hänet heittänyt sängyn päälle. Kiukku laantuu hetkessä mutta vahinko on jo tapahtunut. Muuten olen kyllä ihan hyvä ja turvallinen äiti, paitsi että joskus karjahdan liian helpsti ja pari kertaa on päässyt kirosana suusta....tyyliin etkö sinä perrkele osaa siivota....Hävettää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yllättävän moni tuon normaaliksi normittaa!
Normaalia on se, että joskus menettää malttinsa uhmiksen kanssa.
Normaalia ei ole, että käyttää omaa voimaansa väärin (vrt. sängystä alas vetäminen tai kovakouraisesti sänkyyn " heittäminen" )
Normaalia ei ole se, että paiskoo tavaroita lapsen nähden.
Ja normaalia ei ole se, ettei pyydä lapselta _heti_ anteeksi jos malttinsa menettää.
Kuten eräs psykologi on sanonut: uhmiksen kanssa se oma aikuisuus punnitaan.
Hieman perusteluita:
- lapsi kokee tavaroiden paiskomisen paljon voimakkaammin kuin aikuinen, lapselle (varsinkin pienelle lapselle) se on pelottava, fyysinen uhka - ja vielä pelottavammaksi sen tekee se, että paiskojana on lapsen oma tuki ja turva.
-aikuisen tulisi kyetä olemaan aikuinen ja sen hurjimmankaan V***ksen aikana ei tulisi purkaa sitä lapseen (juuri sitä kovakourainen käsiksi käyminen on) - horjuttaa lapsen omaa tunteiden kehitystä= miten lapsi tajuaa omia raivojaan ja turhautumisiaan jos aikuinenkaan ei niitä pysty hallitsemaan?
-uhmis kokeilee juuri niitä omia rajojaan ja uusia tunteitaan sen raivon ja (kieltämättä) raivostuttavan käytöksen kautta - jos aikuinen lähtee mukaan tähän leikkiin (sen sijaan että pysyisi aikuisena), ei lapsi koe omia tunteitaan turvallisiksi.
- ja jos aikuinen kaikesta huolimatta sen malttinsa menettää, niin sitä tulisi pyytää _välittömästi_ anteeksi.
Uhmis tarvitsee turvalliset rajat, tarvitsee sen tunteen, että ympäristö (ja läheiset) ovat turvallisia vaikka oma elämä kuohuu (uhmishan on itsekin hämillään omien tunteidensa mylleryksestä). Pienen lapsen itsetunto ja omanarvontunne kehittyy jo pienestä pitäen - tätä ei edesauta se, jos vanhempi saa " hallitsemattomia" raivareita.
En ole pyhimys, olen joskus itsekin rähähtänyt väsyneenä uhmiksen järjettömiin raivareihin ym. - mutta olen myös heti pyytänyt anteeksi.Käsiksi en ole koskaan käynyt (toki olen useamman kerran saanut laskea tuhanteen).
t. 3 lapsen uhmaiästä selvinnyt (yksi todella lievä, 2 hillitöntä jästipäätä)
Kun vaan itsekin oppisin käyttäytymään aina noin rauhallisesti..Sitä toivon itseltäni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menetän joskus malttini lapsen kanssa, enkä aina pysty pyytämään ihan heti anteeksi.
oli kiire ja jouduin sitomaan monta kertaa uudelleen turvaistuimeen, ja moottoritielläkin jouduttiin muutaman kerran pysäyttään kun ei se pikku pentele pysynyt istuimessaan.
ja monesta muustakin syystä sitä tapahtuu ;-( yleensä just kun lapsi puree, nipistelee tai potkii tai sitten tekevät jotain vaarallista tai tappelevat. Autolla mihinkään lähteminen on painajaista, samoin pukeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempi uhmikseni käyttää joskus sanaista arkkuaan uhmaten, ja mä joskus idioottina sorrun mukaan lähtemään...Myöhemmin kyllä mietin että on tässä tosi aikuinen, mut miten tuon saisin loppumaan?
tunnen piston sydämessäni kun luen joitakin noita vastauksia, on lohduttavaa kuulla etten ole ainut MUTTA itse opettelen vaikka hammasta purren etten huuda enkä heitä mitään Koska siitähän lapsi saa väärän kuvan, koska lasta opetetaan ettei saisi huutaa eikä heitellä.
Alue: Aihe vapaa
Joka tapauksessa, eiköhän tuo kohtuullisen normaalilta vaikuta. Jos itseään häiritsee, niin ehkä kuitenkin kannattaisi puhua jonkun ammattiauttajan kanssa.