Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Masennustako..?
02.01.2012 |
Olen 20-vuotias, mieheni 22. Odotamme ensimmäistämme, viikkoja 20. Olemme molemmat opiskelijoita.
Vielä hetki sitten kaikki oli hyvin, mutta nyt on alkanut stressi siitä, mitä kaikki muut ajattelee. Siis suvussa, opiskelupaikassa, harrastuksessa jne. Itsestä tuntui, että todellakin kaikki on kunnossa. Mutta sitten tulin tänne av-palstalle ja luin viestejä, joissa haukutaan kaikki alle 25-vuotiaana lapsen hankkineet. Tuli niin pa*ka olo, että se on vaikuttanut tähänkin hetkeen.
Sitten tuli taas stressi, ettei ylimääräisille (osalle isovanhemmista olemme vasta kertoneet km pelossa) voi kertoa ennen kuin on pakko. Ja tuli jotenkin kauhean syyllinen olo kun katselen kaupassa lastenvaatteita. Asumme kuitenkin vain vuokralla ja opiskelemme eli ei ole työtä ja valmiiksi maksettua asuntoa vauvaa varten. Toisaalta järki sanoo, ettei omalla äidillänikään lopulta ollut mitään... muuta kuin "sopiva" ikä. Koitan peittää mahan, jota ei tosin paljoa ole, sillä jotenkin hävettää että ulkopuoliset huomaisi. En tiedä kuinka vanhalta näytän, enkä halua olla niin kauheasti mollattu teiniäiti. Osittain ehkä vaikuttaa se, että miehen setä sai juuri pienen pojan ja heillä elämä on aivan valmis. Että halveksuuko suku meitä, kun meidän lapsellamme on taloudellisesti paljon heikompi tilanne kuin suvun insinöörin lapsella..
En tiedä mistä nämä tunteet tulevat, sillä en aiemmin ole ajatellut näin. Jotenkin vain tuntuu, että normeista ei saisi poiketa..
Rahallinen tilanne ei ole mikään maailman huonoin, säästöjä meillä on kuitenkin yli 10000 rahastoissa, mutta näitä emme tahtoisi elämiseen heti käyttää. Raskauden aikana olemme saaneet säästöön palkkamme tuolta ajalta, yhteensä 4000 ja tällä yritämme saada vauvan hankinnat alkuun. Opiskelut ihan hyvässä vaiheessa. Päihteitä emme käytä lähes ollenkaan, ei ole meidän juttu. Ei lainaa ja lapsista (ja erityislapsista) varsin paljon kokemusta. Ja valmistumisen jälkeen meillä olisi hyvät ammatit (kumpikaan ei edes harkitse näin hyvän koulupaikan hukkaamista).
Onko maailma niin häijy kuin kuvittelen? Kotona olen innoissani, mutta ulkomaailmassa tuntuu että ihmiset tuomitsevat. Ei sillä pitäisi olla väliä, mutta jotenkin tuntuu silti pahalta. En tahtoisi, että ihmisillä olisi minusta vastuuton kuva.. Itsetuntoni on ehkä vain liian heikko.
Apua..
Kommentit (7)
Täällä pyörii paljon häiriintynyttä väkeä, jolla ei ole muuta tekemistä kuin arvostella muita ja muiden valintoja ja elämää.
Teillä kuulostaa asiat olevan oikein hyvin. Lapset kyllä kasvavat tasapainoisiksi ja onnellisiksi niin 2- kuin 4-kymppisten vanhempien kanssa, enemmän se on persoonallisista tekijöistä kiinni kuin iästä.
Hyvää jatkoa sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan päälle 30- vuotiaita, eikä meillä ole edes tonnia säästössä. Mitä sää ny meistä mahrat ajatella? Mitä suvut ajattelee? Siis ihan kamalaa!
Mut pankki on antanu lainaa aikanaan tähän taloon ja sitä on pystytty maksamaan ja asiat ihan jees, riittää meille ja se kai tärkeintä?
Rauhaa ja rakkautta!
T. 25- vuotiaana esikoisensa saanut, opiskelun päätteeksi. Ihmiset saa eri ikäsenä esikoisen ja lisää lapsia, pääasia että lapsi on haluttu ja voitte hoitaa talouden -ei se elämä lopu kun saatte lapsen (tai neljännen).. Ties mitä teillä on 10 vuoden päästä ja mitä sillä miehen sedällä taas on menetettynä?
En itsekään ymmärrä, mistä tämä kauhu on tullut näin pahaksi, sillä kyllähän nyt tajuan että täällä kirjoitellaan ihan mitä tahansa. Jotenkin kuitenkin yksi kommentti sattumanvaraisessa ketjussa iski niin pahasti, että se vaikutti ihan oikeasti. Itse en ajattele muista ihmisistä mitään iän perusteella, mutta se riittää että joku ajattelee. Entä jos he kuitenkin ovat oikeassa..
Anoppini on alle 50- vuotias ja aivan ihana äiti, työssäkäyvä tehokas mummo! ;)
Elämässä pärjää jos vaan laittaa asiat kuntoon.
Joskus taannoin luin Aamulehdestä 7 lapsen äidistä joka valmistui lääkäriksi. Asenne katso ratkaisee.
Tottakai ihmiset ajattelee välillä tyhmiäkin juttuja, sinäkin varmasti joskus tuomitset muita. Esim. Ajattelisitko tuosta 7 lapsen äidistä että se koskaan hyvää ammattia saa itselleen kun vaan synnyttää lapsia? ;)
Jokainen täällä on oman onnensa seppä ja se koskee myös niitä joilla on varaa arvostella muita, mutta tuskimpa hekään kummosia tohtoreita ovat (tai ehkä niillä vaan sattuu olemaan paljon vapaa-aikaa heilua täällä netissä)?
Suodata vähän enempi ja muista että raskaana on antennit tehokkaat. Kyllä se siitä!
T. nelone, joka nytte menee maate.
älä turhaan stressaa tuollaisilla asioilla. jos itse tunnet olevasi valmis äidiksi niin näytö se muillekin. olen itse 22 vuotias ja meillä on ihana 1-vuotias tytär. sairastuin raskausaikana vaikeaan masennukseen ja tunnen kovaa syyllisyyttä siitä koska en tunne olleeni täysillä mukana lapsen elämässä.
alice
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin vain olen alkanut epäilemään omaa kykyäni kovin paljon. Ehkä elämänkokemukseni vain ei ole riittävä.. Ehkä olisi pitänyt valmistua ja elää sitä "nuoruutta". Tosin ei rilluttelu oikein ole koskaan kiinnostanut.
Sitten ajattelen, etten tiedä lopulta kuka ajattelee mitenkin. Ihmiset ovat niin kaksinaamaisia, että lopulta jos luotan johonkuhun, hän puukottaa selkään.
Alue: Aihe vapaa
Otsikko ei vastaa sisältöä laisinkaan ja teksti sekavaa. Toivottavasti saatte selvää..