Lapsen ikävä etäisää

Lapsi itkee melkein päivittäin.



Lapsi on asunut kanssani kahden jo usean vuoden, oli vain vuoden kun erosimme.



Kuitenkin isä on ollut mukana lapsen elämässä. muutti muutama vuosi sitten ulkomaille, meni uusiin naimisiin jne.



Pitää nykyään tosi vähän yhteyttä. Yritin useasti puhua miehelle, että hänen on pidettävä useammin yhteyttä. Nyt käy kerran pari vuodessa lastaan katsomassa. JOskus soittaa, tyyliin jouluna ja juhannuksena. jossain vaiheessa kirjoitteli kirjeitäkin, mutta nyt ei ole ainakaan vuoteen mitään posti tuonut. lapsi laittaa isänpäiväkortit, lahjat jne isälleen.



käytiin eilen isän äidin, eli lapsen mummin luona. Olemme hänen kanssaan hyvissä väleissä, joten näämme/soittelemme usein, joka viikko. hän kertoi poikansa, eli lapsen isän soittaneen aamulla hyvät uudet vuodet. soittelevat vissiin aika usein keskenään. tuntui pahalta, ei nimittäin soittanut lapselle. (lapsella on oma känny, mies soittaa siihen, ei tarvitse siis minun kautta soittaa). joululahja tuli lapselle, mutta ei korttia tai muuta "viestiä". ex-anopin pöydällä komeili poikansa lähettämä hieno joulukortti. tuntui taas pahalta. ei sitten viitsinyt lapselleen lähettää korttia.



mies tulossa keväällä katsomaan lastaan. lapsi tietenkin kaipaa ja itkee tästä. mummi sanoo," no isähän tulee kohta, muistatko, maaliskuussa." joo, tuohan on kohta pienelle koululaiselle. :( tosi kohta, kolme kuukautta. viimeksi näkivät kesällä.



en "jaksa" tätä lapsen itkua ja ikävää. en tiedä miten lohduttaa. tekisi mieleni katkaista välit kokonaan "sen puolen sukulaisiin". ja toivoa että unohtaa. en jotenkin jaksa enää pitää "toivoa" yllä. joka kerta kun isä soittaa, tai lapsi kuulee mummiltaan isästään, ikävä korostuu. tuntuu pahalta katsoa lapsen ikävää. kun aikuisenakin huomaan miehen vähentävän ja vähentävän yhteydenpitoa lapseen.



minulla on avomies, ja tämä on lapselleni kuin isä. on ok isäpuoli, huolehtii lapsesta kuin omastaan. ei korvaa kuitenkaan omaa isää, kun kuitenkin lapsi tietää kuka on kuka.



ja kyllä, lapsi sentään tulee näkemään isäänsä, toisin kuin ne, joiden isät ovat kokonaan hyljänneet tai jopa kuolleet, mutta se ei lohduta nyt.



mitä tekisin tässä tilanteessa? asiallisia vinkkejä, kiitos! ja vertaistukea.