Älyttömän huono fiilis joulun ja uudenvuoden kestityksistä - kiittämättömyys on maailman palkka:(
Oon joulusta saakka enemmän tai vähemmän kestinnyt ihmisiä, meillä on siis ollut vieraita tauotta joulusta saakka. Viimeiset uudenvuoden juhlijat lähtivät tänään. Jokaisen vierailuporukan kanssa tuli jotain pahaa mieltä ja olen ihan romuna tästä. Juhlakausi ei mennyt yhtään niinkuin ajattelin, pahaa mieltä vain.
Jouluna yksi arvostelija, jolle mikään ei kelpaa, välipäivinä uskomaton episodi, kun kolmen päivän täysihoidon jälkeen mieheni ja minä sanailimme yhdestä vieraaseen liittymättömästä asiasta (ei mikään huutoriita tosiaan) ja vieras suivaantui tästä täysin ja on haukkunut minua tekstareilla sen jälkeen ja muutenkin lähti suunnilleen sanaa sanomatta, vain muodolliset kiitokset lausuen. Ikävää tietenkin joutua kuulemaan isäntäväen kireää keskustelua, mutta hyvänen aika, jos kolmeen täysihoitopäivään ei muuta valitettavaa keksi niin voisi pitää itse mölyt mahassaan. Yksi ainut lyhyt keskustelu.
Nyt lähtivät sitten viimeiset vieraat ja heidän kanssaan ei vaan mennyt kovinkaan mukavasti uudenvuoden vietto ja tänään kun lähtivät kotiin, aika apeissa tunnelmissa hyvästelimme. Perheen mies ei ilmeisesti olisi halunnut tulla, ja oli kireä kuin viulunkieli koko illan, ei puhunut vaimolleen mitään tiuskimista lukuunottamatta. Häipyi välillä pitkiksi ajoiksi johonkin. Kaikenkaikkiaan kovin vaivaannuttavaa eikä ollenkaan sellaista iloista yhdessäoloa mitä olin odottanut nuivien sukulaisvierailujen jälkeen.
Olen ihan loppu kestityksistä ja romuna niiden epäonnistumisesta ja sosiaalisten tilanteiden hankaluudesta. Olenko itse niin vaikea ihminen, ettei mikään onnistu, vai onko ympärilleni kerääntynyt kokoelma hankalia ihmisiä?? Ehkä sekä että. Joka tapauksessa tuntuu etten ihan hetkeen (vuoteen?) jaksa mitään sosiaalista tai ainakaan yritä järjestää mitään kivoja juhlia kellekään. Paskaa tulee vaan niskaan ja hulluna menee rahaa siitä hyvästä.
Olenko vaan liian herkkä vai kuulostanko itse surkealta emännältä vai onko paha mieleni oikeutettua?
Kommentit (34)
lähde tältä palstalta. Täällä tulee niin ikäviä kommentteja, että mielesi mustuu entisestään. Et ole tehnyt mitään väärin paitsi itseäsi kohtaan, kun kutsui noin paljon vieraita. Rentoudu myt ja ajattele jotain muuta - eivätköhän nämä asiat asetu oikeaan tärkeäysjärjestykseensä, kun saat levättyä.
olisivat olleet samaa tasoa, mutta niin ei ollut. Sukulainen oli vieraana 3 päivää (2 yötä) ja tuona aikana kinasimme kerran n. 2 minuuttia. Olin tosi väsynyt kun lapsi oli nukkunut huonosti ja muutenkin alkoi olla vähän taisteluväsymystä. Vieraskaan ei ollut helpoimmasta päästä, ei osallistunut mihinkään vaan oli todella ihan lepolomalla. Toki pienikin kina on huonoa käytöstä, mutta mielestäni sen verran inhimillistä että on kohtuutonta vesittää koko pitkää vierailua, kun ollaan oltu iloisia koko muu aika ja passattu vierasta minkä keretty. Jos joku jotain ärähtää niin ei pitäisi olla maailmanloppu. Organisoituakaan hänen ei tarvinnut meille, hänet vietiin ja haettiin. Kotimatkalla hän ei mielenosoituksellisesti puhunut mitään. Uudenvuodenvierailla sen sijaan oli parikin huutoriitaa, lisäksi loppuajan tiuskivat toisilleen, mies vietti myös mykkäkoulua vaimolleen eli ei vastannut puhuteltaessa ja hävisi pari kertaa kerrallaan tunniksi omiin oloihinsa ilman selitystä. Mielestäni näissä kahdessa käytöksessä on kuitenkin aika paljon eroa. ap
että ollaan asian ytimessä. Todellakin. En haluaisi nähdä mitään jäätävää tiuskimista sen enempää kuin avointa huutamistakaan. Kyllä riidat ja kinat pitää osata käydä vaikka siellä omassa makuuhuoneessa missä ei ole muita kuulijoita, sillä muuten menee juhlamieli ihan kaikilta !
Enkä ymmärrä: syyllistät sekä sen, joka ei halunnut katsoa sinun ja miehesi riitoja ja syyllistät tuttavaperheen, jossa riideltiin.
että heitä ei kohdella vieraina? Tämä nykysysteemi on outo, jossa kutsutaan vieraaksi ja sitten oletetaan, että vieras siivoaa, hoitaa lapset, tiskaa, ripustaa pyykit jne.
tajuaa edes omat astiansa viedä pöydästä koneeseen, ja jopa HUI kysyä emmännältä voisiko auttaa, esim pöydän katttamine yme kevyt homma on mukavaaa samalla rupatellen
samalla rupatellessa vieras voisi vaihtaa parit vetoketjut farkkuihin, hakata motin halkoja polttopuiksi, siivota rännit ja kiillottaa hopeat.
enkä ota meille yövieraita. Ihan omissa oloissa oman perheen kesken on parasta :) Saa olla just niinku haluaa ja riidellä tai olla riitelemättä.
Ainut minne lähen yöksi, niin omalle mökille ja joskus harvoin hotelliin. Mutta kenenkään nurkkin, ei kiitos!!
Olet varmaan parhaasi tehnyt, mut noin siinä sitten monesti käy. Koita vaan unohtaa koko juttu ja jatka elämää.
En ota ainakaan tuota suivaantujaa meille enä, en voi sensuroida itseäni koko ajan niin paljon että pienintäkään lipsahdusta ei joskus saattaisi tapahtua. Jos vain täydellisyys kelpaa niin lepokoti löytyy sitten muualta.
ap
enkä ota meille yövieraita. Ihan omissa oloissa oman perheen kesken on parasta :) Saa olla just niinku haluaa ja riidellä tai olla riitelemättä. Ainut minne lähen yöksi, niin omalle mökille ja joskus harvoin hotelliin. Mutta kenenkään nurkkin, ei kiitos!! Olet varmaan parhaasi tehnyt, mut noin siinä sitten monesti käy. Koita vaan unohtaa koko juttu ja jatka elämää.
Valitettavasti ihmisten käytökseen ei pysty vaikuttamaan, joten aina kun sosialiseeraa, on otettava kaikki sellaisena kuin se tulee.
Minusta tuntuu, että ap. latasi liikaa odotuksia vieraisiinsa myös oman juhlintansa osalta.
On vanha totuus, että juhlapyhinä hermot kiristyvät juuri siksi, että niihin ladataan liikaa odotuksia puolin ja toisin. Jos vain suinkin mahdollista, kutsu ensi kerralla vieraita vain päiväksi/illaksi. Jos kaikki sujuu hyvin, voit sitten ehdottaa vieraalle yöksi jääntiä, jos hän haluaa. Tai jos kutsut yövieraita, kutsu vähemmän henkilöitä.
En ymmärrä ap:ta, joka odotti vieraiden hymyssä sui katselevan riitelyään ja toisaalta samalla koko ajan auttelevan emäntää eli tekevän kotitaloustöitä.
Meillä vieraat kutsutaan vieraiksi ja heidän aikanaan ei eletä arkea. Ei tiuskita muille, ei röhnötellä sohvalla, ei odoteta vieraiden viihdyttävän meitä tms.
Iloista yhdessäoloa ei voi olla, jos emäntänä on ap.
saattaa tulla kahden minuutin kevyt väittely miehen kanssa, eikä siitä varmaan kukaan sukulainen ota nokkiinsa, ainakaan niin, että pitäisi alkaa mykkäkoulu sen vuoksi. Lapsellista käytöstä vieraalta.
Olet ollut varmasti ap hyvä emäntä, mutta jatkossa ei varmaan kannata uhrautua majatalon pitäjäksi epäkiitolliselle sukulaisporukalle. Huonoa käytöstä osoittivat myös uuden vuoden vieraatkin.
Hyvää uutta vuotta sinulle ap, ei aikaakaan, kun voit suhtautua huumorilla näihin tapahtumiin, vaikka nyt varmaan harmittaakin.
Hankalien ihmisten luokse ei jäädä yöksi. ;)
Sen sijaan vieraasi ovat todella olleet moukkia. Jos välipäivien vieras oli suht läheinen ja tuttu eikä mikään miehen isoisotäti, jota näit toisen kerran elämässäsi, en ymmärrä, miksi jokin pieni kina nostattaa hänessä tuollaisen lapsellisen reaktion. Aivan kuin hän olisi jotenkin niin tärkeä ja merkittävä, että sinä aikana ei mitään normaaleja sanailuja hiukankaan negatiivisessa sävyssä saisi olla. Onhan selvää, että jos useamman yön ja päivän vietetään yhdessä, voi avioparin välillä kuulua pientä sanailuakin. On noloa alleviivata tilanne ja pitää siitä mykkäkoulua.
moneksi päiväksi passattavaksi, ilman että jotenkin auttaisin ruokailujen hoidossa yms. Ihan kohtuutonta olettaa, että isäntäväki kattaa viisi kertaa päivässä pöydän koreaksi ja vieraat sen kun istuvat vieressä katsomassa eväänsä lotkauttamatta. Hyviin vierailutapoihin kuuluu kyllä auttaa isäntäväkeä kattauksissa yms. askareissa vapaaehtoisesti ja pyytämättä, ainakin tarjota apuaan!
Joten enpä paljon muita arvostelis käytöstapojen puutteesta kun ei osaa itsekään käyttäytyä.
ITSE PIDÄN RAUHALLISESTA JOULUSTA JA UUDESTAVUODESTA. EN EDES HALUA KETÄÄN KYLÄÄN MEILLE.
HALUAN VIETTÄÄ JOULUN JA UUDENVUODEN VAIMON JA LASTEN KANSSA.
RAUHALLISTA RENTOA JA MUKAVAA YHDESSÄOLOA PERHEEN KANSSA.
SUOSITTELEN TÄTÄ MUILLEKKIN.
OTTAKAA RENNOSTI PERHEEN KANSSA JA NÄHKÄÄ TUTTUJA JA SUKULAISIA MUULLOIN.
ÄLKÄÄ OTTAKO YÖKYLÄÄN TAI TÄYSIHOITOON HOTELLIT OVAT SITÄ VARTEN.
Vieraasi olivat moukkia.
Pakko kysyä että kuka se törkimys oli joka makasi teillä täysihoidossa 3 päivää ja siitä kiitoksena katsoi oikeudekseen laittaa haukkumaviestejä sinulle?
sille taas ei voi mitään, jos ne uudenvuoden vieraat olivat epäsosiaalisia ja jännittivät kyläilyä niin paljon että riitelivät keskenään. älä ota itseesi.
ja miten kukaan kehtaa syyllistää sinua. täällähän syyllistetään jos toivoo että isovanhemmat ovat vaikka tasapuolisia hoitoavun suhteen tai lastenlastensa. niin sekin on aina kirjoittajan ahneutta tai jotain.
älä välitä. olet hyvä ihminen. älä kutsu noita teille enää.
Minusta on ikävää että anoppi ja appi kutsuvat itsensä yökylään ja sen jälkeen anoppi haukkuu kodin siisteystasoa joka on miniän vika tietysti. Kukaan ei ole kai koskaan kertonut että hotellitkin on keksitty.
Omista rankoista uudenvuoden kokemusksista viisastuneena voisin kuvitella yhden syyn ihmisten huonoon mieleen olevan se, ettei harmittavista tai mietityttävistä asioista ole keskusteltu. Ihmiset patoavat pahaa mieltä helposti sisäänsä ja se purkaantuu epämääräisenä kiukutteluna, negatiivisuutena ja joskus vielä äärimmäisempinä asioina. Enkä todella tarkoita, että tämä johtuisi tarjoiluista tai isäntäväen mukamas riittämättömyydestä! Ehei. Jokaisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että kaikki ei aina onnistu täydellisesti ja silloinkin siitä selvitään.
Asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin miltä näyttävät. Jollakulla voi olla huono olo jostakin asiasta, jota ei viitsi jakaa toisten kanssa ettei pahoittaisi toisten mieltä, se jää myllertämään ihmisen sisään vaikka painuisikin välillä taka-alalle. Kun mieltä kaihertaa jokin, tulee helposti sanottua vahingossa jotain ajattelematonta. Sitten pahaa oloa siirtyy tavallaan muihinkin ihmisiin ja loppujen lopuksi kukaan ei tiedä, mistä kaikki negatiivisuus oikein kumpuaa. Tämä on siis ajatukseni yksinkertaistettuna, eikä sitä kannata ottaa kirjaimellisesti. Se voi olla osasyy.
Kannustaisinkin ottamaan näihin ihmisiin yhteyttä mieluiten tekstin välityksellä, jotta toinen ihminen ehtii ajatella asiaa rauhassa. Jos jaksat, lähetä jopa kirje tai ihan vaan sähköposti, tekstiviesti. Kerro vain miltä sinusta tuntuu ja miten itse koit joulun ja uuden vuoden vieton ja kysy onko toisilla ihmisillä jotakin mikä heidän mieltään painaa. Se voi olla mitä vain. Todennäköisesti helpotut siitä, että vika ei todellakaan ole sinussa.
Kaikkein tärkeintä on saada keskustelukanava auki. Yhteys. Parhaissa tapauksissa tällaiset asiat voivat loppujen lopuksi lähentää ihmisiä, kun he uskaltautuvat tutustumaan toisiinsa kenties hieman pintaa syvemmältä. Kun pahan olon aiheuttajat löydetään ja tunnustetaan, niitä voidaan purkaa ja käsitellä. Olo helpottuu.
Menetin välipäivinä äärimmäisen rankalla tavalla läheisen ihmisen. Se, miksi asiat johtivat tähän, johtui loppujen lopuksi hyvin suurelta osin keskustelun puutteesta.
Todennäköisesti teidän tapauksessa ei ole kysymys hirvittävän vakavien asioiden siemeniä, mutta kirjoitan tämän, koska minun on ollut pakko ottaa opiksi.
Asioista saa ja asioista kannattaa puhua.
Se helpottaa jokaisen oloa ja keventää ja parantaa ilmapiiriä.
Voimia ja parempaa uuden vuoden jatkoa!:)
tajuaa edes omat astiansa viedä pöydästä koneeseen, ja jopa HUI kysyä emmännältä voisiko auttaa, esim pöydän katttamine yme kevyt homma on mukavaaa samalla rupatellen