Kännitoilailut ahdistaa
Tuli sitten eilen taas haukuttua aivan tuntematon ihminen, joka vieläpä oli selvinpäin. Ahdistaa tosi paljon. Jotenkin tää joulutissuttelu sai nyt kamalan päätöspisteensä.
Mä vihaan suomalaista juhlakulttuuria! Mä vihaan sitä, miten itse juon! Haluaisin lopettaa juomisen, mutta nyt joulun aikaan se jotenkin oikeasti riistäytyi käsistä, kun joka aterialla oli viiniä jo joulukuun alusta lähtien. Kaikki karmeat pikkujoulut tuli juhlittua ja joululahjaksi ystäviltä tuli viinipulloja, jotka on valitettavasti nyt juotu. Jotenkin aivan kauheaa, miten aikuiset ihmiset voivat oikeuttaa juomistaan sillä, että viininlipittely nyt vaan kuuluu tähän vuodenaikaan. Aivan niin kuin meilläkin miehen kanssa on ollu ties mitä selityksiä, että voi arkenakin avata pullon. Järkyttävää! Hävettää! Ahdistaa! Onneksi meillä ei vielä ole lapsia. Ollaan yhdessä päätetty ryhtyä tipattomalle määrättömäksi ajaksi. Eilinen oli niin kaiken huippu ja mies sekoili vielä pahemmin.
Onko muita samojen ongelmien kanssa kamppailevia?
Kommentit (24)
niin haluaisin jo asettua aloilleni ja lopettaa nämä toilailut. Haaveilen lapsista ja ymmärrän erittäin hyvin, että nykyinen elämäntyyli ja lapset ei sovi yhteen. t. ap
suuntaan tai toiseen? Jos paatat etukateen, ettet halua koskaan humaltua ja juot maksimissaan 2 lasia tilanteessa kuin tilanteessa, niin ihan hyvin vahainen alkoholikaytto sopii lapsiperheenkin arkeen.
jos ei kerran osaa tuota kahden lasin taktiikkaa...
juonut joka ilta yhden tai kaksi olutta tai 1-2 lasia viiniä. Väkeviä ei tule otettua kuin joskus poikkeuksellisesti 1 viski tai konjakkipaukku.
Humalassa olen yleensä jouluna, vappuna ja juhannuksena. Joskus omilla tai jonkun muun synttäreillä tai kesäjuhlilla.
Mutta mitään perjantaipulloa tms ei ole ollut tapana vetää.
Alkoholi on hieno juttu rentoutumista ajatellen, mutta rajansa kaikella. Sitten jos tekee tai sanoo jotain mikä kaduttaa jälkeenpäin, on syytäkin välittömästi rankaista itseään tipattomalla kuukaudella tai parilla.
Itselläni tällaisia tilanteita on ollut elämäni aikana kahdesti, toisen kerran tuli humalaspäissäni sanottua pomolle töissä "mitä todella ajattelen" tuossa 90-luvun loppupuolella.
Ja toisen kerran meni velipojan kanssa leikkipaini vähän totiseksi, se taisi olla jo 2000-luvun taitteessa.
Mä tykkään mun iltaoluesta. Tapana on käydä joka päivä saunassa ja yleensä se on tosiaan se 1-2 pulloa olutta siinä saunan jälkeen takkahuoneessa.
Eikä tässä yritetä puolustella alkkiksia vaan etsiä ratkaisua tilanteeseen.
Kuvitteletteko tosiaan että kaikilla muilla on samanlaisia ongelmia kuin teillä? Kyllä on meitä ihan tavallisia ihmisiä, ei mitään "saatananhienoja" joilla ei ole vaikeuksia pitää juomistaan hanskassa.
Minusta ap on saanut ihan asiallisia vastauksia joiden kanssa olen samaa mieltä, itse olisin myös huolissani tuossa tilanteessa. Kannattaisi ehkä yrittää olla vaikka vähän pidempi aika kokonaan ilman, jos aina meinaa karata käsistä? Tuo on nimittäin sellainen ongelma joka useinkaan ei helpota iän myötä, päinvastoin. Tsemppiä!