Kännitoilailut ahdistaa
Tuli sitten eilen taas haukuttua aivan tuntematon ihminen, joka vieläpä oli selvinpäin. Ahdistaa tosi paljon. Jotenkin tää joulutissuttelu sai nyt kamalan päätöspisteensä.
Mä vihaan suomalaista juhlakulttuuria! Mä vihaan sitä, miten itse juon! Haluaisin lopettaa juomisen, mutta nyt joulun aikaan se jotenkin oikeasti riistäytyi käsistä, kun joka aterialla oli viiniä jo joulukuun alusta lähtien. Kaikki karmeat pikkujoulut tuli juhlittua ja joululahjaksi ystäviltä tuli viinipulloja, jotka on valitettavasti nyt juotu. Jotenkin aivan kauheaa, miten aikuiset ihmiset voivat oikeuttaa juomistaan sillä, että viininlipittely nyt vaan kuuluu tähän vuodenaikaan. Aivan niin kuin meilläkin miehen kanssa on ollu ties mitä selityksiä, että voi arkenakin avata pullon. Järkyttävää! Hävettää! Ahdistaa! Onneksi meillä ei vielä ole lapsia. Ollaan yhdessä päätetty ryhtyä tipattomalle määrättömäksi ajaksi. Eilinen oli niin kaiken huippu ja mies sekoili vielä pahemmin.
Onko muita samojen ongelmien kanssa kamppailevia?
Kommentit (24)
ei saa päätään ihan sekaisin. Ja senkin määrää tarkkailen.
kyse, kun kerran meni noin overiksi? Ennemminkin veditte sita kaksin kasin. Asun maassa, jossa ihmiset oikeasti juovat viinia liki paivittain, mutta todella harvalle kay ap:n kuvailemalla tavalla, koska he eivat juo tolkuttomia maaria kerrallaan, plus tapakulttuuri on sellainen etta kannissa olo ei yksinkertaisesti ole mikaan hyvaksyttava tekosyy surkealle kaytokselle, kuten Suomessa. Mutta jos ei osaa juoda alkoholia siististi, on tosiaan parempi olla juomatta ollenkaan.
juominen noin överiksi. Harkitse lopettamista, todella.
mulla ei itsellä ole tuollaista kännäilyongelmaa ollut enää teinivuosien jälkeen. Miehellä sen sijaan on ollut ajoittain taipumuksena vetää överit, nimenomaan just tuollaisten pitkien tissuttelukausien päätteeksi. Viimeisimmän överin jälkeen (hillitön perheriita, josta ei sitten edes aamulla muistanut kunnolla mitään) teki päätöksen että lopettaa alkoholikäytön ihan täysin koska se ei hänelle sovi.
Kannattaa varmaan ihan vakavasti miettiä omaa suhdettaan alkoholiin. Jos tuntuu siltä että alkoholi on liian hallitsevassa osassa elämää niin oisko hyvä vaihtoehto jättää alkoholi kokonaan pois? Jos ne lahjaviinitkin on jo juotu, niin ei osteta uutta viiniä eikä mitään muutakaan alkoholia kotiin.
Meillä kaikilla on erilainen neurobiologinen aineenvaihdunta ja tämä tarkoittaa sitä, että toiset meistä jäävät koukkuun alkoholiin huomattavasti helpommin kuin toiset. Hyvä jos huomaa ajoissa ennen alamäkeä että alkoholi ei sovi.
Jos olette itse niin täydellisiä niin halleluja sille vaan.
Jos olette itse niin täydellisiä niin halleluja sille vaan.
ei siihen nyt mitaan taydellisyytta vaadita etta on JOTAIN pienta elamanhallintaa aikuisella ihmisella... Aika epataydellinen ihminenkin voi olla juomatta itsensa niin kanniin, etta kaikki oman kaytoksen hallinta katoaa, kuten ap:lle on kaynyt.
olla juomatta, kun tää taitaa olla koko ystäväpiirin yleinen ongelma. Kun tavataan, syödään hyvin ja juodaan. Alkoholi on vaan niin oleellinen osa kaikkea kanssakäymistä. Se on sairasta, tiedän.
eik aiheuta sellaisia tempauksia, joita pitäisi katua.
Mutta sen muistaa aina eikä seuraavalla kerralla tee todellakaan mieli juoda lähellekään niin paljon. Ei myöskään harrasteta mitään tissutteluja sen enempää, mitä nyt jouluna tuli muutama lasi viiniä otettua ruoan kanssa. Ei mulla ole mitään vaikeuksia pitää alkoholinkäyttöäni hallinnassa. Jos olisi tuollainen tilanne kuin ap:llä niin varmasti miettisin vähän tarkemmin käyttöäni.
Siis eikö kukaan teistä ole muka juonut kännejä aikuisiällä?
mutta sen voi laskea ihan yhden kaden sormilla kuinka monta kertaa (ja mulla ikaa yli 40), jos meinaat sellaista humalaa etta oksennetaan paa pontossa... Itse asiassa vika kerta taisi olla parikymppisena opiskeluaikana. Silti kaytan alkoholia viikottain ja tykkaan myos syoda hyvin. Mutta yleensa kun rupeaa tuntumaan etta alan humaltumaan, pistan topin viinille ja alan juoda vetta. Ainahan voi kieltaa kaatamasta lisaa lasiin.
Eli juon usein liikaa ja poden morkkista. Pitäisi kanssa lopettaa kokonaan, mutta en pysty. :(
... joo, eivät varmaan ole ikinä vetäneet kännejä jne, ja aina ovat käyttäyneet myös humalassa, mutta itse olen kuulunut ap:n kaltaiseen tyyppiin. En ole ikinä tietänyt rajojani,,, :( oikeasti se mopo saattoi lähteä keulimaan parin oluen jälkeen, toisinaan vedin kaksin käsin ja muisti pelasi enkä ees hölmösti käyttäytynyt... mutta kyllä - voi kyllä olen hävennyt MONESTI käyttäytymistäni, känniörvellyksiäni jne. 2 vuotta sitten sain lapsen ja sen jälkeen olen juonut vain kahdesti "kännit" ja nekin on mopo pysynyt käsissä. en voi, enkä haluakkaan juoda enää... lapsi oli sen käänteentekijä. nykyisin voin juoda lasin kaksi punkkua tai pari olutta ja se jää siihen. Ennen oli toisin :( ja se käytös jollaista mulla taannoin oli ja usein - hävetti ja hävettää! onnea vaan kaikille muille täällä jotka ovat niin s''tana hienoja ihmisiä... minä sympatiseeraan ap:tä täysillä ja tiedän tarkalleen mistä puhut
Eilen oli siis ainut ilta, kun olin jouluaikana kännissä. Muuten se on ollut sellaista kotona ruuan ja telkkarin äärellä lipittelyä. Ja ystävien kanssa viikonloppuisin. Mutta on tää överiksi mennyt, ei sitä voi mitenkään kieltää. Ehkä kaipaisin jonkinlaista tukea tässä tilanteessa, sitä vanhanaikaista sympatiaa. Kaipaisin vinkkejä siitä, miten kieltäytyä juomista kaikenmaailman illallisilla ja sosiaalisissa tilaisuuksissa.
mutta kerran nolostuin itse kovin, siitä alkoi ns rauhoittuminen, eli julkisilla paikoilla en juo paljoakaan, mutta se siirtyi vuosiksi kotiin ja nyt olen siitä tekemässä pesäeroa... Suosittelen ap todella juomisten poisjättöä, taatusti teillä nyt helpompaa kuin minulla, vanhalla kääkällä.
mene tilaisuuksiin autolla, niin on helppoa kieltäytyä alkoholista. Aina kun tarjotaan, päätä että juot vain YHDEN - se punkku(kin) kun maistuu niin hyvälle, niin helposti juo kaksi-kolme ja sitten sitä onkin hiprakassa ja yhtäkkiä menee kännin puolelle. mutta ainakin tuo autolla tilaisuuksiin meno on oiva keino vedota alkoholittomuuteen. tsemppiä!
niin haluaisin jo asettua aloilleni ja lopettaa nämä toilailut. Haaveilen lapsista ja ymmärrän erittäin hyvin, että nykyinen elämäntyyli ja lapset ei sovi yhteen.
t. ap
mies ei taas tykkää ajaa. Asutaan suurkaupungin keskustassa, joten minnekään ei edes tarvitse ajaa. Mutta ehkä mä voisin taas ruveta harjoittelemaan autolla ajoa. Kyllä se olis hyödyllinen taito tulevaisuuden roudailuja ajatellen.
niin haluaisin jo asettua aloilleni ja lopettaa nämä toilailut. Haaveilen lapsista ja ymmärrän erittäin hyvin, että nykyinen elämäntyyli ja lapset ei sovi yhteen. t. ap
suuntaan tai toiseen? Jos paatat etukateen, ettet halua koskaan humaltua ja juot maksimissaan 2 lasia tilanteessa kuin tilanteessa, niin ihan hyvin vahainen alkoholikaytto sopii lapsiperheenkin arkeen.
Kyllästyin totaalisesti suomalaiseen juhlintakulttuuriin 13 vuotta sitten ja hankin parempaa tekemistä