Onko muualla kuin Suomessa tätä ilotulite kulttuuria?
Porukka ammuskelee hulluna pommeja ja raketteja.
Onko muualla ainoastaan järjestettyjä tulituksia?
Kommentit (18)
paukutellaan, paukuttelu voi olla eri aikaan. Espanjassa juhannuksena.
Suomen ilotulite"kulttuuri" on vielä ihan pientä...
Mutta useissa piirikunnissa, kuten meilla, ilotulitteiden ostaminen ja myyminen on laitonta yksityisille. Kaupunki jarjestaa ilotulituksen uutenavuotena ja itsenaisyyspaivana.
Eli vaihtelee sen mukaan missa asuu. Meilla on hiljaista mutta onkin viela iltapaiva.
Ainakin Saksassa ja Hollannissa tasainen jyly kuudesta eteenpäin, siis ainakin niissä kaupungeissa, joissa olen uutena vuotena ollut. Ja kaupungin vuosijuhlapäivänä ja varmaan muinakin suurina juhlapäivinä.
Kai sitten toinen pullossa kasvanut...
Missään muualla ei ruutia tällaisiin joutavuuksiin polteta.
Erona on se, että muualla maailmassa kukkahattutädit loistaa poissaolollaan ja ilotulitteista otetaan nimenomaan irti se ilo. Yhdessä. Täällä Espanjassa esim. (missä ilotulitteiden huippusesonki on juhannuksena) koko perhe mummoja myöten kokoontuu puistoon piknikille katselemaan ilotulituksia, vauvasta vaariin kaikki yhdessä ja kaikilla on kivaa.
Täällä ei ole mitään katsottavaa. Pauketta ja savua, siinä kaikki. Hengenvaarallista.
aivan hullua ammuskelua kaduilla ihmisten keskellä. Pelottavaa puuhaa :O
paukuttajia lasten kanssa, keskellä kaupunkiakin. Pommeja, ei ilotulitteita...
Erona on se, että muualla maailmassa kukkahattutädit loistaa poissaolollaan ja ilotulitteista otetaan nimenomaan irti se ilo. Yhdessä. Täällä Espanjassa esim. (missä ilotulitteiden huippusesonki on juhannuksena) koko perhe mummoja myöten kokoontuu puistoon piknikille katselemaan ilotulituksia, vauvasta vaariin kaikki yhdessä ja kaikilla on kivaa.
No, FYI että kaikki eivät voi repiä sitä iloa irti niistä. Jotkut, kuten minä, saamme siitä paukkeesta ja räiskeestä migreenin, myös se haju tekee pahan olon. Me (minä ja eläimet) lähdetäänkin evakkoon aina uudeksi vuodeksi. Niin kissa kuin koiratkin pelkäävät noita ääniä.
Mies saa olla lasten kanssa niitä katsomassa.
JA kyllä niitä kukkahattutätejä siellä epsanjassakin on. Luulet vain ettei ole.
Ap: Mietis muuten hetki että missä nuo paukkuraketit on keksitty..
Ihan tavalliset ihmiset keskellä omaa asuinaluetta. Lapset ihan vieressä katsoo ja juoksee. Sveitsissä uudenvuoden lisäksi kansallispäivänä elokuun alussa.
Enemmänkin kuului kyllä pyssyjen räiskintää. Se on yleensäkin tapana, ja onhan se nyt halvempaakin kuin ilotulitteet, näin laman aikana... :)
on asunut lapsuutensa Usassa (kolmessa eri osavaltiossa, joita en tietenkään muista juuri nyt). Hän kysyi juuri äsken raketteja katsellessamme, että ammutaanko Suomessa raketteja muulloin kuin vuedenvaihteessa. Hän kertoi, että siellä lapsena niitä oli paukuteltu pitkin vuotta ja ehkä kaikein eniten itsenäisyyspäivänä.
uutena vuotenakin. Alun perin raketteja ammuttiin vain Guy Fawkesin paivana marraskuun alussa mutta ehka jostain 90-luvun alusta lahtien uuden vuoden ilotulitukset on yleistyneet ja nykyaan niita on seka yleisia etta yksityisia. Ilotulituksia myydaan yksityisille vain naina kahtena ajankohtana (jotain erikoisliikkeita on tosin josta voi ostaa esim. haajuhlia varten raketit mutta yleisessa myynnissa joka kaupassa niita ei ole lapi vuoden). Paukkuja ei pahemmin ole, vaan ilmaan lentavia ja maassa sahisevia raketteja. Just tossa katseltiin ikkunasta hienoja ilotulituksia, on sumuinen ilma ja rakettien valo varitti hienosti koko maiseman.
ilotulituksia reilu tunti sitten. Naapuritaloista niitä läheteltiin, ja hienon hämyisinä tosiaan sumussa ne näkyi. Täällä kaupungissa ei järjestetty ilotulitustapahtumaa, mutta maksullinen hieno olisi ollut puolen tunnin päässä, jätettiin kuitenkin väliin. Naapurusto tarjosi pauketta, väriä ja rätinää, kiitos heille!
Ilotulite kuttuuri on mennyt jo aikaa päin "prnikkalaa"
-ainakin ruotsissa on ihan yhtä hullua menoa.
Ei jakseta odottaa vuoden vaihtumisen aikaa, vaan paukutellaan asutuksen lähellä jo pitkin aattoiltapäivää. Siinä ei ole enään mitään Hohtoa. Sai pelätä milloin saa raketin päin ikkunaa. Sitten kun kello läheni 24.00 Niin eihän niitä paukkuja sitten enää riittänytkää. Tai sitten niitä jossain paikoin paukuteltii vielä tuonne klo 02.00 saakka aamuyöllä.
Ainakin pohjoismaissa.