Kodin sisustushirviöt - löytyykö näitä sinun kotoasi?
-Laavalamppu
-Pirttihuonekalut tai pahkakalusteet
-Kokolattiamatot
-Kaikenkirjavat koriste-esineet
-Lasitiilit
Kommentit (71)
Ihan sama mulle miten ihmiset sisustavat omaa kotiaan. Olen reissannut muuallakin kuin Suomessa ja nähnyt niin paljon erilaisia tyylejä, ettei mikään hetkauta. Tai kerran hätkähdin seinään naulattua lepakkoa, mutta siihenkin tottui. Teillä vaikuttaa olevan aika pienet piirit.
tuossa portaikossa ja on oikein hieno...ei mitään 70-luvun tiiliä. TYKKÄÄN!
Laava- ja ufolamppu. Mies on saanut molemmat äidiltään joululahjaksi pari vuotta sitten... Eivät tosin ole aina esillä.
Koriste-esineitä on myös.
Lisäisin tuohon vielä miehen kuntoilulaitteet ja kaksi viinikaappia - siinä on yksi liikaa. Inhoan sitä, kun jollekin noin isolle ei ole selkeää suunniteltua paikkaa, vaan kun sellainen on joskus hankittu, se on pakko jonnekin sijoittaa.
Koska kumpikin käymme nykyisin pääasiassa kuntosalilla, nuo laitteet voisi laittaa hyvin varastoon. Odottamaan sitä, että saamme sen omakotitalon, jossa on kuntosalihuone.
Lisäisin samaan listaan myös nämä Home-, sauna-, coffee- ym. kyltit ja sinne tänne ripotellut kirjaimet. Myös tähtityynyliinat ja -peitot taitavat mennä nykyään samaan sarjaan. RM on ihan jees, mutta noissa on ihan liikaa yritystä joka suuntaan.
Myös kokovalkoinen on aika hirvitys.
Samaa mieltä, nämä ovat niitä tämän päivän hirvityksiä. Ap:n lista oli hieman jo ajasta jäänyt, kokolattiamatto voisi ollakin oikeassa paikassa ihan luxusta.Ap on ajastaan jäljessä. Esim. koivu ja mänty on tulossa kovaa kyytiä takaisin, samoin "kaikenkirjavat koriste-esineet". Kokolattiamatotkin on kehittyneet ja niitä asennetaan taas.
Juuri tuo romanttinen kokovalkoinen sisustuskirjainsisustus alkaa olla tosi 2010. Move on.
Sain joskus kauan sitten vanhemmilta norjalaisen ison mäntyvitriinin. Oikein jyhkeän. Niitä norjalaisia mäntyhuonekaluja ei olekaan ollut pitkään aikaan missään... Se on nyt mökillä ja haluaisin sen käyttöön. Olen miettinyt, onko ihan juntin näköistä, jos raahaan sen kotiin. Mutta se onkin kohta muotia! :)
edeltävien viestien jutuista:) Silti mulle on ihan sama jos jollain niitä on, ihailen myös tanskalaistyylistä valkoinen/kerma/harmaanvalkea sisustuksia mitä ei suomessa oikein osata jäljitellä.
Meillä on varmaan tosi poikkeava sisustus; ei yhtään täysin valkoista seinää, värejä paljon, antiikkia ja tätä päivää sekaisin:) Tummaa puuta, taidelasia ja aitoja tauluja seinillä, koko seinän peittävä kirjahylly takkahuoneessa, yms yms
Meillä tosin on lettutaikinan valkoiset seinät, koska huoneet on mielestäni niin pienet, että rajut värit pienentäisivät niitä entisestään.
Mutta muuten mellä on myös sekaisin tummia antiikkihuonekaluja ja moderneja huonekaluja, iso antiikkipeili jonka kehys kullattu, herkullisen värisiä verhoja ja mattoja, taidelasia, koko seinän peittävä mahonkikirjahylly, jne.
Pari valkoinen-harmaa-sisustusta suosiva kaverini aina vähän nyrpistelee salaa nenäänsä, kun käy meillä. Mutta minusta meillä on kotoisaa!
Persoonalliset sisustukset ovat mielenkiintoisia. Tuo laavalamppu voisi olla aika hieno uudenvuoden koriste keskelle ruokapöytää. Tulisi erikoista tunnelmaa. Kuka kenellekään on kertomaan mikä on sisustushirviö?
noin sata vuotta vanha, kuten talokin. Joten uskaltaisin väittää, että sopii tämän talon sisustukseen.
Mikään yksittäinen juttu ei tee sisustuksesta tyylikästä tai tyylitöntä. Kaikki lähtee talon iästä ja arkkitehtonisesta tyylistä ja sitä myötä tilasta, sen muodosta, valoisuudesta yms.
Ei meillä mitenkään tyylikästä ole. Sohvatkin puhki kuluneet.
Enkä yleensä arvostele ihmisten sisustusta, mutta kahta asiaa en tajua; rikkinäiset huonekalut (esim. loppuunkuluneet sohvat) ja kirjahyllyt (joissa on kaikkea muuta kuin kirjoja).
En tajua, että autoa vaihdetaan uudempaan parin vuoden välein, mutta istutaan loppuunkuluneilla sohvilla olohuoneessa. Ja se on kammottavaa, kun olohuoneen yhden seinän valtaa kirjahylly, joka on täynnä viinoja (muka hienoa näyttää että löytyy kalliita viskejä) ja matkamuistoja. Johan ne kerää pölyäkin niin pirusti, etten jaksaisi siivota.
ole mitään näistä täällä mainituista, mutta ei meillä valitettvasti ole mitenkään tyylikästäkään. Ihan tavallisen näköistä. Minulla ei vain ole silmää sisustaa kauniisti ja persoonallisesti :(
Kokolattiamaton ottaisin mielelläni joihinkin tiloihin. Nykyaikaiset ovat ihania, eikä niitä ole tarkoitettu kestämään montaa kymmentä vuotta! Meillä oli Usassa ihana uusi vaalea kokolattiamatto.
edeltävien viestien jutuista:) Silti mulle on ihan sama jos jollain niitä on, ihailen myös tanskalaistyylistä valkoinen/kerma/harmaanvalkea sisustuksia mitä ei suomessa oikein osata jäljitellä. Meillä on varmaan tosi poikkeava sisustus; ei yhtään täysin valkoista seinää, värejä paljon, antiikkia ja tätä päivää sekaisin:) Tummaa puuta, taidelasia ja aitoja tauluja seinillä, koko seinän peittävä kirjahylly takkahuoneessa, yms yms
Meillä tosin on lettutaikinan valkoiset seinät, koska huoneet on mielestäni niin pienet, että rajut värit pienentäisivät niitä entisestään. Mutta muuten mellä on myös sekaisin tummia antiikkihuonekaluja ja moderneja huonekaluja, iso antiikkipeili jonka kehys kullattu, herkullisen värisiä verhoja ja mattoja, taidelasia, koko seinän peittävä mahonkikirjahylly, jne. Pari valkoinen-harmaa-sisustusta suosiva kaverini aina vähän nyrpistelee salaa nenäänsä, kun käy meillä. Mutta minusta meillä on kotoisaa!
eli sellaista kermanvalkoista, sitä on hallissa ja joissain huoneissa 1-2 seinää. Muuten on kesänvihreää, auringonkeltaista, sumuisen turkoosia, maitokahvia, hiekkankeltaista, chilin punaista, taivaansinistä ja pistaasinvihreää:)
Entisessä talossa seinät oli maalarinvalkoista ja pelattiin enemmän tekstiileillä (toki nytkin) mutta turhan aneemista meille! Taulutkin näyttää paremmilta värillisellä pohjalla.
Meidän antiikkipeili on kuparikehyksinen - hauskaa löytää toinen joka tykkää samasta tyylistä! Silti meillä on aika pelkistettyä, ei röyhelöitä eikä rimpsuja vain tuolla väreillä pelaamista.
19
Tällä hetkellä ehkä 800kpl kun muutossa annettiin 400 pois silloin 6v sitten. Kirjahylly on kirjoille, ei romuille! Yllättävän vähän meillä kertyy niihin pölyä, kerran vuodessa siivotaan perusteellisesti.
Yhden "loppuunkuluneen" nojatuolin päällystin juuri uudelleen, hyvää tuolia ei viitsi roskiin heittää jos osaa itse korjata.
kokolattiamatto, muissa tiloissa on onneksi parketti. Ei sitä kaikissa maissa pysty niin vain löytämään asuntoa jossa kokolattiamattoa ei olisi ainakin jossain! (En siitä itsekään siis tykkää, mutta lasten huoneissa se on oikeasti kiva kun muuten lattiat olisi niin kylmät ja lapsethan leikkii paljon lattialla istuen. Ja ei, täällä ei tunneta lattialämmityksiä.)
kokolattiamatto, muissa tiloissa on onneksi parketti. Ei sitä kaikissa maissa pysty niin vain löytämään asuntoa jossa kokolattiamattoa ei olisi ainakin jossain! (En siitä itsekään siis tykkää, mutta lasten huoneissa se on oikeasti kiva kun muuten lattiat olisi niin kylmät ja lapsethan leikkii paljon lattialla istuen. Ja ei, täällä ei tunneta lattialämmityksiä.)
sanoa että jos jotain jäin kaipaamaan, niin kokolattiamattoja. Se oli kyllä vähän liikaa, että Englannissa niitä kokolattiamattoja on tupattu kylpyhuoneeseenkin. :=DDD
Ekassa asunnossa purettiin se kylppärin lattialta ja laitettiin itse omalla kustannuksella kaakelit, vuokranantaja suostui pitkin hampain. Toisen asunnon vuokraisäntä ei antanut tehdä muutoksia asunnossa. Okei, olihan ne kaakelit vähän kylmät kyllä, kun noissa brittiasunnoissa ei lattialämmitystä tunneta, mut pikkulasten kanssa kätevät.
miettikää miten se kerää pölyä ja paskaa. Kiva kun koira tai lapsi oksentaa sille tai vauva kuolaa...hyi olkoon!
Saan niitä aina äidiltäni lahjaksi ja sitten ne jää hyllylle pölyyntymään kun en kehtaa poiskaan heittää.
Vihaan kaikkea turhaa sisustuskrääsää, varsinkin koriste-esineitä! Lapsuudenkodissa kaikki kodin hyllyt ja tasot olivat täpötäynnä erilaisia koriste-esineitä, valokuvakehyksiä ja lasten tekemiä askarteluja. Meiltä ei löydy mitään turhaa.
keittiöstä. Mutta onkin 27 vuotta vanha kalusto =)
ne on ihania! koriste-esineitä myös kaikenkirjavia, mutta tarkkaan harkittuja. Pidän joistakin kitch-tyylin jutuista kovasti. Kallista ei tosiaan tarvi olla ollakseen tyylikästä!