3pvän palkaton ja netto mikä tänään tuli tilille oli huimat
1160e. Kyllä sitä tunteekin itsensä pieneksi, mitättömäksi ja hyödyttömäksi kun tuon summan suhteuttaa kaikkiin menoihimme kuten asunto-ja autolainaan, vakuutuksiin, ruokaan, lääkekuluihin jne.
Ja tammikuussa tulee vielä paljon vähemmän liksaa kun palkattomia päiviä 8kpl, helmikuussakin 2-3pvää.
Toinen vaihtoehto olisi ollut täystyöttömyys mutta sitäkin oli kestänyt jo 5kk ajan, silloin sain ansiosidonnaista 1000e/kk käteen.
Pieni lohtu se että teen vain 30t/vkossa (tekisin enemmän jos voisin mutta tässä työssä en voi) mutta eipä se lohtu auta talousvaikeuksissa.
totesin vaan miehelle eilen illalla, tai oikeastaan yöllä kun valvoin, että ainoa ilo elämässäni ja syy nousta aamuisin ylös on nuo 2 lasta.
Työelämä mättää ihan täysillä eikä helpotusta/parannusta näkyvissä, parisuhde kusee, ystävät ei pidä yhteyttä jne.
Ihan kuin olisin muovipussi päässä joka ikinen päivä ja kaiken sen ajan kun olen hereillä, en saa kunnolla happea ja tuntuu että muserrun.
Ei jaksaisi enää:´´(
niiltä oikeasti köyhiltä sä et saa ymmärrystä, koska sun asiat on paljon paremmin kuin niillä.
Meiltä joilla on ehkä varaa, sä et saa ymmärrystä, koska taloudellisesta tilanteesta pitää ottaa vastuu ja raha-asioissa bisnes menee mukavuuden yläpuolelle ja oman perheen ja suvun raha-asiat muitten ihmisten asioiden edelle.
Oikeasti sun (ja varmaan sun miehen) olis otettava itseenne niskasta kiinni, ottaa vastuu raha-asioista ja miettiä miten pitkällä strategialla pystytte rakentamaan elämänne niin että joku päivä olisitte taloudellisesti riippumattomia.
Tai sitten opetella sopeutumaan omaan tulotasoonne niin, että se ei ahdista vaan on teille normaalia arkipäivää.
Ei elämäänsä ahdistuneena ja valittaen kannata elää. Elämähän on hyvä juttu.
Jos siitä ei tee sellaista niin se on tasan tarkkaan oma vika.