Sinä jolla on vaikeuksia raha-asioissa, saitko lapsena viikkorahaa?

Minä olin jo lapsena säästäväinen, säästin viikkorahat ja en ostanut juuri mitään, joten mulla oli aina rahaa.



Veljeni sai saman verran viikko rahaa ja tuhlasi aina kaiken heti.



Tämä ero meissä on edelleen nyt aikuisena. Minä säästän ja veli pistää kaiken menemään, on hyvätuloinen, mutta elää silti koo ajan kädestä suuhun. Mulla pienempituloisella on rahaa säästössä.



Ja meidän lapset on perinyt nämä ominaisuudet! Mun tytär on samalla tavalla säästäväinen ja veljen tytär taas tuhlaa viikkorahansa saman tien.



ELi samalla viikkoraha määrällä ja samalla kasvatuksella musta ja veljestä tuli ihan erilaiset.

veli tuhlaa ja on velkaa, eikä mitään omaisuutta, vaikka tienaa sikahyvin.

Itse olen tarkka ja säästäväinen.

Ja lapsena ihan samat viikkorahat saatiin.

Epäilen,e ttä mielestäsi viikkorahan saajat ovat rahankäytön osaajia ja ne, jotka eivät saaneet viikkorahaa, tuhlareita. Mutta ei se näin mene, jotkut vastauksetkin sen jo osoittavat.



Minä en saanut viikkorahaa, mutta en ole mikään tuhlarikaan. Lapseni ei saanut viikkorahaa eikä ole varttuessaan tuhlariksi osoittautunut.

ja toinen on säästäväinen: miten sijoitutte sisarussarjassa? Onko nuoremmat vai vanhemmat säästäväisempiä?



Kaveripiirissä olen jostain syystä huomannut, että useammassa perheessä esikoinen on tuhlaaja ja pihit löytyvät nuoremmista. Oletteko huomanneet samaa vai onko tämä sattumaa?

Tuhlaa ja nuorin säästäväinen. Samoin sattuu olemaan miehen perhessä.

että oppii rahankäyttöä.

Siksi tämä avaus.

Oma lapseni (11v) ei saa viikkorahaa, koska ei sitä mihinkään tarvi. Rahan käytön ehtii oppia kyllä myöhemminkin.

ap.

Tuhlaan kyllä välillä myös rahaa, mutta sen verran mitä on varaa tuhlata.



Sisarukset tuhlaa vaikka ei ole mitä tuhlata.

mutta en niinkään sijoita rahankäytön ongelmia pelkkään viikkorahaan, vaan myös perheen muuhun taloudelliseen tilanteeseen ja siihen, miten se kommunikoidaan lapselle. Lapsena sain jatkuvasti kuulla, miten ei ole varaa mihinkään, mitä olisin halunnut, edes johonkin markan maksavaan suklaapatukkaan, ja sitten, kun joku sukulainen tmv. toi lahjaksi rahaa, niin innoissani tuhlasin sen heti kun kauppaan pääsin ja kerrankin sain kaikkea sitä, mitä en normaalisti saanut.



Vähän samalla linjalla olen jatkanut siitä eteenpäinkin. Vasta viime aikoina, vaikka tulot ovat edelleen pienet, olen alkanut käsittää sen, että vaikka juuri nyt ei olisi varaa jotain ostaa, niin eivät ne tavarat kaupasta häviä ja joskus myöhemmin voin hankkia sen asian, jos vielä haluan. En usko siis, että kyse on siitä viikkorahasta, vaan sellaisesta olotilasta, että joskus saa sitä, mitä haluaa ja on suhteellisen perusturvallinen olo rahan suhteen.



Ehkä jopa niin, että köyhässä perheessä pienikin summa viikkorahaa voisi auttaa, mutta varakkaammassa ei ole niin väliä, kun muutenkin voidaan hankkia lapselle sitä, mitä tämä haluaa?



(Enkä siis sanonut edellä, että lapsen pitää saada KAIKKI, mitä tahtoo, mutta mielestäni lapsen elämään pitäisi kuulua enemmän hyviä muistoja kuin pettymyksiä.)

pienempänä viikkorahaa, teini-iän koettaessa tuli lama ja viikkorahat menivät. Sain sen mitä tarvitsin ja joskus esim. jouluna lahjaksi rahaa. En muista sainko sitten vanhempana taas uudestaan, todennäköisesti en.



Olen mielestäni sangen hyvä rahankäyttäjä, varmaan jopa hieman pihi monen mielestä. Lama-aikana joutui miettimään mitä tarvitsee ja mitä ei ja miä on järkevä hankinta ja keskustelemaan siitä vanhempien kanssa. Ei ollut rahaa ihan vain tuhlaamista varten.



Moni sanoo, että omaa rahaa pitää olla, jotta sitä oppii käyttämään. Minulle tärkeämpi oppi elämässä on ollut, miten ollaan käyttämättä rahaa.



Jo teininä tai lapsena minusta oli outo kysymys, kun kysyttiin mitä varten säästää rahaa. En minä säästänyt mitään erityistä varten. En vain käyttänyt sitä ilman hyvää syytä. Ja syitä oli vähemmän kuin sain rahaa, joten rahaa jäi säästöön. (Toki kun sain kaiken tarpeellisen, ei ollut erityistä "pakkoa" käyttääään.)