Lue keskustelun säännöt.
Kaikki joilla kokemuksia huonoista väleistä puolison sukulaisiin!
28.12.2011 |
Tämä on täysin uusi tilanne minulle sekä lapsille. Minulla oli ihan hyvät välit vuosikausia mieheni vanhempiin, sisaruksiin jne. Sitten tapahtui täysin yllättäen paha välirikko mieheni kanssa ja minut "hylättiin" täysin. Pidettiin syyllisenä kaikkiin tapahtumiin vaikka tilanne oli täysin toisin. Vaikka mies kertoi läheisilleen, että hän oli itse aiheuttanut kamalan kriisin perheessämme. Niin siltikään kukaan ei enää suhtautunut minuun samoin kuin ennen, ei ole juurikaan kysellyt mitään kuulumisia kuukausiin jne. Saatikka tullut pyytämään anteeksi käytöstään... Yritin kyllä selventää ihmisille sitä mitä meillä oikeasti tapahtui mutta minkäänlaista ymmärrystä en saanut. Lapsetkin unohdettiin kokonaan vaikka tilanne oli ihan hirveä meille kaikille. Apua olisi tarvittu ja paljon.
Nyt tilanne on se että harkitsen paluuta takaisin mieheni luokse. Mietin kovasti erilaisia asioita tällä hetkellä ja yksi iso asia on nämä mieheni sukulaiset ja se mitä tunnen heitä kohtaan. En halua heitä tulevaisuudessa lasteni syntymäpäiville, en lähde heille esim. joulupöytään, mihinkään kutsuille jne. Mies ja lapset saavat kyllä olla heidän kanssaan mutta samassa tilassa minä en enää heidän kanssaan ole. Lähden sitten vaikka lenkille, kaupoille, töihin ihan mitä vain kun ja jos on jotain kutsuja, menoja joissa nämä ihmiset ovat.
Jos jotain tässä elämässä olen päättänyt niin se on se että minun ei ole pakko olla ihmisten kanssa jotka ovat tehneet minua kohtaan todella väärin. Minun ei ole pakko lähteä pitämään mitään "kulissia", teeskentelemään ja höpisemään mukavia kahvipöytään. Jos se kerran tuntuu pelkästään jo ajatuksena tosi pahalta. Toivottavasti joku teistä ymmärtää mitä tunnen tällä hetkellä vaikka ette tiedäkkään mitä kaikkea ikävää on tapahtunut :(
Kysmys, tulee vihdoinkin tässä. Voiko tulevaisuudestani mieheni kanssa tulla mitään jos asiat ovat näin hankalasti solmussa toisen vanhempiin, läheisiin. Isompi lapsemme ymmärtää minua täysin mutta pienemmälle tämä tulee olemaan varmasti vaikea juttu. Mitä tällaisesta elämästä tulee vai tuleeko mitään..... Kiitos jos viitsit kommentoida!
Kommentit (24)
Kun tilanne oli akuutti muutamat ensimmäiset vuodet, mies ymmärsi tosi hyvin ja hyväksyi ratkaisuni. Hän piti yhtä lailla sukuaan yksin syyllisenä tilanteeseen. Nyt kun aikaa on kulunut enemmän, niin hän on kerta kaikkiaan onnistunut unohtamaan alkuperäisen tilanteen, ja välillä ihmettelee peräänantamattomuuttani.
Toisaalta ymmärrän, että hän kykenee antamaan anteeksi läheisilleen ja toisaalta hän taas ainakin välillä ymmärtää, miksi minä en voi antaa anteeksi "ventovieraille". Tilanne on kuitenkin mikä on ja hän tietää, etten tule muuttamaan mieltäni ja hyväksyy sen. Aina välillä se kuitenkin jollain tavalla nousee esiin ja aiheuttaa riitaa.
Haluaisin muistuttaa, että et tosiaan ole yksin tämän ongelman kanssa. Minä purin kuusi vuotta sitten ajatuksiani jopa perheneuvolassa ja he sanoivat sukulaisten olevan yksi suurimmista avioerojen "syistä". Joskus kuusi vuotta sitten täältä vauva-palstalta muodostui anonyymi sähköpostirinkikin, jossa pääsimme purkamaan pahaa oloamme ja saamaan vertaistukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tule toimeen miehen äidin kanssa. Tai tulin aikaisemmin todella hyvin jne. mutta meillä ollut tilanteita missä puolustanut mieheni törkeää käytöstä. Laittanut suurin piirtein minun syyksi kaiken. Sen takia minä laitan hänen poikansa käytöksen hänen äitinsä syyksi. Rinki valmis. Mieheni ei tule toimeen taas oman äitini kanssa, koska äitini puolustaa minua ja tukee. Onhan tässä soppaa ja eroakin mietitty monesti ja erottukin jo kerran. Kaikki kärjistyi kun rakensimme taloa. Talo nyt 2v vanha ja edelleen yhdessä. Mutta tulevaisuudesta ei tiedä. Tällä hetkellä olemme sitoutuneet tähän ja meillä lapsia. Niin ja onneksi sukulaisia ei tarvii koko ajan nähdä. Itse käyn omilla sukulaisillani ilman miestä.
Hän käy omillaan ilman minua. Tosin hän sukuloi erittäin harvoin.
mun mielestä ongelman ydin on tässä:
Yritin kyllä selventää ihmisille sitä mitä meillä oikeasti tapahtui mutta minkäänlaista ymmärrystä en saanut.
TOTTAKAI miehen sukulaiset on miehen puolella. TÄysin menemättä nyt mitenkään siihen, että lähes aina parisuhdenongelmissa molemmat osapuolet ovat jotenkin syyllisiä vaikka itse kuvittelevatkin olevansa täysin pulmusia, on vallan luonnollista ja itsestään selvää, että miehen sukulaiset ovat miehen puolella. Oli mikä hyvänsä kenen syytä hyvänsä. SInunkin lojalitettisi ja tukesi ja apusi tulee joskus olemaan omien lastesi puolella, ei suinkaan heidän poika-tai tyttösytäväehdokkaittensa tai puolisoittensa.
Mutta mitä h****iä sinä menet ylipäänsä tilittämään niille, mistä "oikeasti on kyse". Johan moista pakenevat naapurin lampaatkin ja pitävät vähintään outoja, jos ei pahempaa! Perheen asiat perheen asioina, ei niitä koko suvulle tarvitse levitellä!
TOTTAKAI miehen sukulaiset on miehen puolella. TÄysin menemättä nyt mitenkään siihen, että lähes aina parisuhdenongelmissa molemmat osapuolet ovat jotenkin syyllisiä vaikka itse kuvittelevatkin olevansa täysin pulmusia, on vallan luonnollista ja itsestään selvää, että miehen sukulaiset ovat miehen puolella. Oli mikä hyvänsä kenen syytä hyvänsä. SInunkin lojalitettisi ja tukesi ja apusi tulee joskus olemaan omien lastesi puolella, ei suinkaan heidän poika-tai tyttösytäväehdokkaittensa tai puolisoittensa.
Mutta mitä h****iä sinä menet ylipäänsä tilittämään niille, mistä "oikeasti on kyse". Johan moista pakenevat naapurin lampaatkin ja pitävät vähintään outoja, jos ei pahempaa! Perheen asiat perheen asioina, ei niitä koko suvulle tarvitse levitellä!
Peesaan tämän lainauksen kirjoittajaa. Ikinä koskaan milloinkaan ei sukua sekoiteta parisuhteen ongelmiin. Siis ikinä. Pahin virhe mitä voi tehdä on mennä avautumaan omille vanhemmille tai puolison vanhemmille perheen kriiseistä.
Jos mies pettää, pidä mölyt mahassa (suvulle siis) tai lähde kävelemään. Sama homma jos mies pahoinpitelee, pidä mölyt mahassa tai lähde kävelemään.
Jos mies on mennyt avautumaan ja syyttelemään sinua kaikesta ja sukulaisensa tulevat kysymään, toteat vain että; "ei homma noin mennyt, mutta en aio asiasta teidän kanssa keskustella. Tämä on minun ja puolisoni välinen asia."
Ota vinkistä vaarin.
Älä sekoita lapsia asiaan. Aloitusviestissäsi kerroit että vanhempi lapsi on sinun puolellasi.. Kyllä olet nyt tehnyt tehnyt elämäsi tyhmyyden avauduttauasi lapsillesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä sekoita lapsia asiaan. Aloitusviestissäsi kerroit että vanhempi lapsi on sinun puolellasi.. Kyllä olet nyt tehnyt tehnyt elämäsi tyhmyyden avauduttauasi lapsillesi.
ikinä ei lapsille avauduta perheen ongelmista. MInä olin äitini parisuhteen likasanko koko murrosiän ja vieläkin yrittää mutta lopetan keskustelut siihen. Tämän takia en osannut valita oikeanlaista puolisoa itselleni. Itse taas olen syyllistynyt miehen äidille tilittämisestä ja omille vanhemmille. Toivotaan että opin jotain..
t:9
Minä en voi ymmärtää ihmisiä, jotka loukkaantuvat niin kovasti pikku asioista, etteivät voi tulla väkisin toimeen sukulaisten kanssa. Kukaan ei ole virheetön. Itselläni oli aluksi huonot välit anopin kanssa, mutta puhuimme kerran asiat selviksi itkun ja huudon kanssa. Sen jälkeen olemme olleet todella hyvissä väleissä. Lapsellista, jos ei osaa selvittää sotkuja. Jos et ole valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä miehen suvun kanssa, niin älä turhaan palaa takaisin miehen kanssa. Teet muuten liian hankalaa koko suvun, miehesi ja lasten elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
SINÄHÄN se tässä meuhkaat, ei muut.
Pähkäilet toisten ihmisten puolesta asioita, kun oikeasti sinun paikka on se oma pää ja oma kanta, ei muiden!
Väität siis miestä valehtelijaksi kun sanot ettei se hänen sukunsa ollut teidän eron aikana auttamassa?
Taisi nolous nostaa päätäsi kun kerran olet omille veljille jutellut todella rankkaa tekstiä; kun he ovat halunneet vetää miestäsi turpaan? ANTEEKSI, minkä ikäisiä te oikein olette?
Sinä tässä kuulostat siltä mitä sanot miehen suvusta: ei voi koskaan unohtaa asiaa.
Kiinnostaa lastensuojelun nimessä tietää mitä olet lapsillesi lässyttänyt lapsien suvusta, lapsilla on oikeus isovanhempiin ja muihin ja sinä olet alkanut sitä sidettäkin sabotoimaan! Kuulostat todella epävakaalta ihmiseltä. Kerron sinulle vinkin: lapsi uskoo juttujasi tiettyyn pisteeseen saakka, isompana alkaa ajattelemaan itse ja huomaa että äidin jutut on suurta valetta ja mitä se tekee sinun ja lapsiesi suhteelle?
En ymmärrä ihmisiä jotka päättää opettaa sukua "en osallistu mentaliteetillä" ja olen neuvolaan kertonut yhdestä tälläisestä läheisestä ihmisestä, kuulostaa masentuneelta ja oudolta. Olen huolissani tuollaisesta toiminnasta ja jos joku tekisi sinulle noin niin sinäkin ymmärtäisit mistä kana kusee.
Jos nyt tiedostaisit että sinä olet kiukkunen ja pettynyt ja kasvatat jatkuvasti tilannetta OMALTA KANNALTA pahemmaksi.
Jos kuvittelet että muut jatkuvasti pähkäilee sinun elämää niin kannattaa hakea jotain terapiaa.
Olen sellainen ihminen että jos minusta puhutaan todella pahaa ja väitetään minun tehneen asioita joita en ole tehnyt niin minä puolustaudun! Sellainen minä olen! Sanon miten asiat oikeasti ovat. En peittele kauheitakaan juttuja. Jos minun lapseni viedään mieheni sukulaisten luokse ilmoittamatta (yöksi) ja siellä heille kerrotaan minusta aivan järjettömiä juttuja niin minä puolustaudun.
En minä ole kertonut lapsilleni mitään erikseen. He ovat valitettavasti nähneet ja kuulleet kaiken sekopäisyyden mitä heidän isänsä teki, miten tämä käyttäytyi. Isompi lapsi käy tämän kaiken vuoksi terapiassa säännöllisesti. Lapsista ja minun turvallisuudesta olivat huolissaan minun sukuni ja lastensuojelu. Pyysin apua mieheni perheeltä koska kuvittelin että he uskoisivat minua ja itkevää lastani joka kertoi mm. yhden yön tapahtumista. Mutta ei, meitä ei uskottu eikä autettu. Edes siinä vaiheessa kun mieheni lopulta kertoi omista tekemisistään en minä eikä lapseni saaneet minkäänlaista myötätuntoa, apua missään muodossa, ei sitten niin yhtään mitää. Ja se tuntuu kuulkaa pahalta kun on tuntenut nämä ihmiset jo todella kauan aikaa ja on pystytty puhumaan yhdessä monenlaisista asioista ja ongelmista elämän varrella.
En tiedä, mitä minä olen tehnyt väärin. En tunne olevani mitenkään epävakaa tapaus. Ehkä sitten mietin liikaa asioita ja tarvitsen hoitoa.... Hullu olen kyllä sen puoleen että edes harkitsen muuttoa takaisin miehen luokse :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tajua yhtään mistä kirjoitat. Kuitenkin, sinun on sovittava välit jos aiot palata yhteen. Ei kai aikuinen ihminen voi olla mikään pupujussi joka panee päänsä pensaaseen?
Eikö aikuiset ihmiset saa itse päättää kenen kanssa he ovat tekemisissä ja kenen kanssa eivät ole?! Mikä pakko on olla kaikkien kanssa hyvissä väleissä? Mä ainakin inhoan sellaista teeskentelyä yli kaiken että kahvipöydässä ollaan niin hymysuin ja selän takana puhutaan sitten pahaa. Sitä minun lapsuudessani riitti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sellainen ihminen että jos minusta puhutaan todella pahaa ja väitetään minun tehneen asioita joita en ole tehnyt niin minä puolustaudun! Sellainen minä olen! Sanon miten asiat oikeasti ovat. En peittele kauheitakaan juttuja. Jos minun lapseni viedään mieheni sukulaisten luokse ilmoittamatta (yöksi) ja siellä heille kerrotaan minusta aivan järjettömiä juttuja niin minä puolustaudun.
En minä ole kertonut lapsilleni mitään erikseen. He ovat valitettavasti nähneet ja kuulleet kaiken sekopäisyyden mitä heidän isänsä teki, miten tämä käyttäytyi. Isompi lapsi käy tämän kaiken vuoksi terapiassa säännöllisesti. Lapsista ja minun turvallisuudesta olivat huolissaan minun sukuni ja lastensuojelu. Pyysin apua mieheni perheeltä koska kuvittelin että he uskoisivat minua ja itkevää lastani joka kertoi mm. yhden yön tapahtumista. Mutta ei, meitä ei uskottu eikä autettu. Edes siinä vaiheessa kun mieheni lopulta kertoi omista tekemisistään en minä eikä lapseni saaneet minkäänlaista myötätuntoa, apua missään muodossa, ei sitten niin yhtään mitää. Ja se tuntuu kuulkaa pahalta kun on tuntenut nämä ihmiset jo todella kauan aikaa ja on pystytty puhumaan yhdessä monenlaisista asioista ja ongelmista elämän varrella.
En tiedä, mitä minä olen tehnyt väärin. En tunne olevani mitenkään epävakaa tapaus. Ehkä sitten mietin liikaa asioita ja tarvitsen hoitoa.... Hullu olen kyllä sen puoleen että edes harkitsen muuttoa takaisin miehen luokse :(
ap
"nähneet ja kuulleet kaiken sekopäisyyden mitä heidän isänsä teki, miten tämä käyttäytyi. Isompi lapsi käy tämän kaiken vuoksi terapiassa säännöllisesti. Lapsista ja minun turvallisuudesta olivat huolissaan minun sukuni ja lastensuojelu."
Kaiken tuon jälkeen vielä pohdit yhteenmuuttoa puolisosi kanssa? Jos lastensuojelu on ollut mukana puolison sekoilujen takia niin on vain yksi asia mitä sinun pitää tehdä; juosta ja helvetin lujaa....
Jos mies on täyskaheli, niin mistä tietää kuinka kahelia koko suku on?
Ja mietit paluuta miehen kanssa jonka takia lapsesi käy terapiassa?
Ei viitsi enää vastata, hauskaa jatkoa vaan sulle ja perheellesikin!!
15
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löydät kyllä paremman miehen vielä itsellesi. Tuo touhu vaikuttaa ihan sairaalta. Ehkä lasten parasta ajatellen kannattaa pitää välimatkaa koko sakkiin! Tsemppiä.
Mies kyllä kovasti lupaa ja vakuuttelee ettei enää IKINÄ tee mitään vastaavaa. Että useampi asia vain johti siihen mihin johti. Käymme yhdessä keskustelemassa näistä tapahtuneista ns. ammattilaisilla. Siellä on oltu sitä mieltä että miehelle pitää antaa uusi tilaisuus ja että pitää vaan oppia luottamaan toiseen ja antaa anteeksi ajan kanssa. Rakastan miestäni kaikesta huolimatta, siksi kait tämä irti päästäminen on niin vaikeaa :( En olisi ikinä uskonut että minulle, meille käy näin. Kiitos kaikille vastanneille, niillekkin jotka haukkuivat minut!
ap
Luin rivien välistä, että mies oli väkivaltainen, en tiedä osuinko oikeaan. Jos ihminen oikeasti riehuu hulluna, koska moni asia vain johti siihen, tämä voi ihan hyvin tapahtua toistekin. Ne monet asiat kasautuvat valitettavasti elämässä. Mistään pikku kilahtamisesta ei liene kysymys, jos lapsi käy terapiassa. Olen oikeasti surullinen puolestasi, ap, mutta etkö ole ottamassa mieletöntä riskiä myös lastesi, ei vain itsesi, puolesta. Tuossa kuviossa miehen suvun suhtautuminen on vain pikkuseikka. Luultavasti olivat niin shokissa, etteivät kyenneet ketään auttamaan. Mietihän, jos oma lapsesi joskus tekisi vastaavaa?
Hänen mahdollisuutensa oli ja meni jo! Arvosta itseäsi ja lapsiasi sen verran, ettet ota miestä enää perhe-elämään mukaan. Muuten saadaan pahimmassa tapauksessa taas lukea lehdistä perheen isän tappaneen vaimon ja lapset :-(
Voithan kysyä omilta sukulaisilta, että mitä mieltä he ovat? Jos kerran tietävät sinun ajatuksesi/kokemuksesi tapahtuneista. Jos he epäröivät edes hetken, niin älä ota miestä takaisin. Ei koira karvoistaa mihinkään pääse vaikka kuinka lupaisi, ettei enää IKINÄ...
pitäisikö sellaiset asiay unohtaa ajan varjolla (ilman anteeksi pyyntöjä) että toisen veli toivottaa kaikkea pahaa kuten että ansaitsen tulla raiskatuksi ja että minun pitäisi menettää lapseni jne?
H"Hassua" tässä on kaikenlisäksi vielä se että tämä veli sattuu olemaan lapsemme kummisetä ja tahtoo kummilapsensa menettävän äitinsä yms...
En minä ainakaan voi anteeksi antaa kaikkea sitä paksaa jonka minun niskoilleni vuodatti, etenkään kun hän ei ole edes pahoillansa sanomisistaan!
JA ap:lle sanoisin että jos olisin sinä, niin en palaisi yhteen miehen kanssa. Olen itse tehnyt sen virheen eikä oikein toimi. Tulee kränää siitä etten tahdo olla sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat todella pahasti minua loukanneet ja vieläpä ilman että olisivat sitä mitenkään pahoitelleet.
Vielä enemmän kränää aiheuttaa se että kerta toisensa jälkeen se ettei mieheni arvosta minua hyppää silmille kun näitä ensimmäisiä kränöjä ilmenee.
Hyvä ap. Arvosta itseesi äläkä anna muiden talloa sinua jalkoihinsa. Ei kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää. Älä sä miehen suvusta välitä, vaan siitä miehestäs että onko se edes sun välittämises arvoinen....
Minä en voi ymmärtää ihmisiä, jotka loukkaantuvat niin kovasti pikku asioista, etteivät voi tulla väkisin toimeen sukulaisten kanssa. Kukaan ei ole virheetön. Itselläni oli aluksi huonot välit anopin kanssa, mutta puhuimme kerran asiat selviksi itkun ja huudon kanssa. Sen jälkeen olemme olleet todella hyvissä väleissä. Lapsellista, jos ei osaa selvittää sotkuja. Jos et ole valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä miehen suvun kanssa, niin älä turhaan palaa takaisin miehen kanssa. Teet muuten liian hankalaa koko suvun, miehesi ja lasten elämästä.
Meillä välit ovat totaalisesti poikki miehen sukuun. Ei aiemminkaan oltu juuri tekemisissä, koska mies ei tehnyt aloitteita siihen suuntaan, mutta lopullinen niitti tuli esikoisen syntyessä. En jaksa tässä sen enempiä selitellä, mutta tein parin vuoden taistelun, itkun ja epätoivon jälkeen saman päätöksen kuin sinä. Minulla ei ole mitään syytä olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka aiheuttavat minun ja koko perheemme elämään pelkkää negatiivista.
En ole siis sen koommin heitä tavannut (nyt mennyt kuusi vuotta). Mies pitää yhteyttä minkä pitää, ja lapset tapaavat pari kertaa vuodessa. Näin mennään. Aiheuttaahan tämä välillä ylimääräistä stressiä ja riitaakin, mutta edelleen en näe muuta vaihtoehtoa, enkä kadu päätöstäni.
Keskusteltiin jälleen miehen kanssa tästä asiasta ja kysyin että tajuaako hän nyt varmasti mitä minä ajattelen, miten toimin tulevaisuudessa jos jatkamme liittoamme. Että eikö näinkin hankala asia voisi käydä suureksi rasitteeksi ajan kanssa? Ja tulihan se sieltä. Mies totesi että jos minä nyt haluan tehdä elämän näin vaikeaksi niin sitten teen. Ei ymmärtänyt miksi ajattelen näin vaikka tasan tarkkaan tietää mitä on tapahtunut! Ei hänen läheisillään ole kuulema mitään minua vastaan. Ei ole koskaan ollutkaan, missään vaiheessa. MITÄ?! Minä olen itse vain kuvitellut sellaisia jne. Sanoipa vielä että eihän minunkaan veljet taikka sukulaiset ole hänelle soitelleet, tarjonneet mitään apua yms. HALOO, hyvä ettei veljeni ja isäni käyneet vetämässä kuonoon miestäni kuukausia sitten kun niin törkeästi kohteli minua. Eivät he semmoista unohda varmaan koskaan. Joten tuskin miehelleni soittaisivat taikka kylässä kävisivät!
Voihan itku. Täällä minä puran mieltäni palstalla ja yritän tehdä elämäni vaikeinta päätöstä perheemme suhteen. Olisiko jollain vielä jotain sanottavaa, kokemuksia?
ap