Uskotko, että ihmisellä on kuolematon sielu tai tietoisuus?
Yle Teemalta tulee nyt mielenkiintoinen ohjelma.
Kommentit (48)
sen jälkeen kun on kokenut ruumiistairtautumisen, niin on aika vaikea olla uskomatta siihen, että tietoisuus (tai sielu tai miksi sitä nyt haluaa kutsua) ei voisi toimia ruumiista irrallaan :)
on muutamann kerran kokenut ruumiistairtautumisen. Jännä kokemus, kuulemma, mutta ei hän silti ole alkanut uskoa sieluihin.
En näe mitään perusteita uskoa noin. Sielu, tajunta ja minä ovat sähköistä ja kemiallista toimintaa ja kun virta katkeaa, ne häviävät.
itsekään en uskonut mutta kuoleman jälkeistä olotilaa on tutkittu ja on käynyt ilmi että rajatilan ohittaneet eivät ole kuolleet, sielu irtaantuu ruumiista. kerran kuolleet ja takaisin selvinneet ovat kertoneet ja saaneet osviittaa kuoleman jälkeisestä. On ilmeisesti jotain hyvää tai ainakin houkuttelevampaa kuin palata takaisin.
Laitatko vaikka linkin tähän tutkimukseen, kiitos.
ole valitettavasti linkkiä kun on katsottu dokumenttina tämä, voisi löytyä vielä netistä, oli joku ylen dokkari, moniosainen, siihen kuului myös tutkimuksia kaksosten telepatiasta. Ihan huippu muistaakseni kolmiosainen dokumentti joka kyllä muutti omat ajatukseni vaikken ole millään tavoin kenenkään johdateltavissa enkä usko mihinkään jeesuksiinjumaliin vaan mulla on ihan omat aivot joilla suodatan hölynpölyt pois, Saattoi tulla myös teemalta mut pitäisi tosiaan löytyä vielä Areenalta.
tutkimuksessa siis selvitettiin ettei voinut olla harhaa, oli ihan todellinen tutkimus, löytyy Yle Areenalta varmasti vielä.
En näe mitään perusteita uskoa noin. Sielu, tajunta ja minä ovat sähköistä ja kemiallista toimintaa ja kun virta katkeaa, ne häviävät.
itsekään en uskonut mutta kuoleman jälkeistä olotilaa on tutkittu ja on käynyt ilmi että rajatilan ohittaneet eivät ole kuolleet, sielu irtaantuu ruumiista. kerran kuolleet ja takaisin selvinneet ovat kertoneet ja saaneet osviittaa kuoleman jälkeisestä. On ilmeisesti jotain hyvää tai ainakin houkuttelevampaa kuin palata takaisin.
Itse uskon, että kuoleman partaalla ihmisen elimistö on kemiallisesti niin sekaisin, että kaikenlaisia hallusinaatioita ilmenee. Aivotoiminta ei lopu kuin seinään, vaan hiipuu pikkuhiljaa esim. hapenpuutteen takia (sydämen pysähdykset, hukkumiset tms). Eli oudot kokemukset tuollaisessa tilanteessa eivät todista mitään.
noita rajantakana käymisen olotiloja...

Jos se on YLE AREENALLA, niin se on sitten pakosti totta.
Ja ihan varmasti silloin uskottava TIETEELLINEN tutkimus :))))

http://areena.yle.fi/video/1316721102049
tuolta löytyy nuo muutkin jaksot, suosittelen tutustumista.
t. 11, vai kuka se nyt oli. se joka esitti tämän rasiolähetys -vertauksen.
Ettei vaan olisi ollut joku valveuni. Nuo ihmisen aivot on aika mielenkiintonen kapistus. Sitä pitäis silti osata ajatella omiakin kokemuksiaan jollain tasolla edes kriittisesti