Rajoittaako lapset? Jos rajoittaa, niin mitä?

elämä on erilaista, ei välttämättä parempaa tai huonompaa lasten jälkeen kuin ennen. Saa paljon, mutta menettää omaa aikaa aika paljon. Eihän se oma aika kaikille ole yhtä merkityksellistä; joku haluaa hoivata ja passata kokoajan, mutta ne ketkä haluavat esim. harrastaa jotain urheilulajia, pitää vaan arjessa järjestää aikaa siihen ja jättää vaikka television katsominen minimiin. Silti olen sitä mieltä, että jos lapsiluku kasvaa kovin isoksi, ne harrastuksetkin tuppaavat jäämään rahan- ja ajanpuutteen takia. Mutta yhden-kolmen lapsen kanssa varmasti ehtii jotain harrastaakin kun jaksaa järjestellä asioita ja aikatauluja.

- Parisuhde rajoittaa, pitää ottaa toinenkin huomioon.

- Lemmikit rajoittavat, hoitoon menee aikaa, eikä voi mennä ja tulla miten tykkää.

- Omakotitalo rajoittaa, sen huoltoon menee aikaa ja pihatyöt ne vasta rajoittavatkin kesän ja talven menoja!

- Työ rajoittaa, ei jää niin paljoa omaa aikaa

- Ystävät rajoittavat, jos olet sopinut heidän kanssaan jotain.

- Kurssit rajoittavat, niillä pitää käydä

- Lait rajoittavat omaa toimintaa

- Jne



En keksi montaakaan asiaa, jotka eivät rajoita jollain tavalla joskus. Ennemminkin pitäisi varmaan kysyä rajoitusten vastenmielisyyttä? Kyllä, lapset rajoittavat. Samoin esimerkiksi koiramme. Olen kuitenkin saanut 100 kertaisesti sen, mitä on omasta elämästä "rajoittunut". Hyöty-haittasuhde on siis varsin positiivinen.

erityisesti matkustelu miehen kanssa on jäänyt/kutistunut, kun emme halua pientä lasta jättää kovin moneksi yöksi.



Toinen paha rajoitus on, että raskausaikoina en ole voinut harrastaa rakasta urheiluharrastustani.



Muuten rajoitukset ovat raskausajan ja vauvavuoden jälkeen olleet mielestäni aika vähäisiä. Tylsää on, ettei voi itsestäänselvästi lähteä esim. kavereitten kanssa ulos töiden jälkeen ja että jotkut hauskat menot on jätettävä väliin. Useimpiin tarjolla oleviin hauskuuksiin kuitenkin pääsen, jopa spontaanisti. Tärkein tekijä tässä on mies, joka hoitaa lasta yhtä itsestäänselvästi kuin minä ja jolla on, täytyy myöntää, vähemmän omia menoja kuin minulla.

mitä lapsi EI rajoita.



Aloitetaan aamusta vauvan kanssa:



Ennen heräsin puoli seitsemältä, puin päälleni kävin suihkussa ja söin aamiaisen ennekuin lähdin töihin.



Nykyisin heräilen pätkittäin parin tunnin välein ja ehdin juuri ja juuri yöpaita päällä hyvästelemään mieheni, joka lähtee töihin seitsemältä.



Vauvan aamuhässäkkään kuluu muutama tunti: Imettämistä, puklautusta, riisumista, pesua, vaipanvaihtoa, pukemista, huutoa, rauhoittelua...jne.



Jos olen sopinut tapaamisen ystäväni kanssa kymmeneksi, niin aikataulu alkaa painaa niskaan jo yhdeksältä. Tunnin sisällä pitäisi ehtiä käydä vessassa, pestä omat hiukset, föönata, meikata, pukea päälle ja juoda edes lasillinen vettä.



Vauva (ainakaan meidän!) ei kuitenkaan kellahda siksi aikaa tyytyväisenä sitteriinsä, vaan vääntää selkänsä karrelle ja haukkoo huulet sinertävänä happea, jos yritän lähestyäkin sitteriä tai sänkyä.



Ja tätä samaa rataa eteenpäin...Nyt juuri vauvani nukkuu, mutta ähisee jo hiukan, eli nyt nopsaan syömään ennekuin vauva taas herää.



SILTI en vaihtaisi sekuntiakaan vanhaan elämääni :)

En ole lukenut tuota ketjua, joten en siihen kommentoi.

Mutta totta kai lapset rajoittavat elämää. Kaikki vastuu elämässä tarkoittaa sitä, että se muu elämä muokataan tärkeimpien asioiden mukaan.

ennen. Menoja pitää suunnitella etukäteen enemmän kuin ennen lapsia.

Onneksi olin saanut elää 35 vuotta rajoituksetonta elämää, joten nyt ei enää tunnu miltään, vaikka ei ihan joka paikkaan pääsekkään, eikä niin spontaanisti kuin ennen. Kaikki vaatii enemmän suunnittelua ja järjestelyä, mutta on mahdollista.

Ei voi ajatella vain itseään ja tehdä hetken mielijohteesta mitä huvittaa. Täytyy huolehtia toisen, sinusta riippuvaisen ihmisen ruokinnasta ja muusta hyvästä olosta, turvallisuudesta, lämmöstä. Täytyy huomioida lapsi/lapset asumisessa ja liikkumisessa. Jne.



Näitä asioista ei vain tarvitse miettiä rajoitteina. Se nyt vain on elämää, että on erilaisia elämänvaiheita, jolloin eri jutut ovat ykkösenä elämässä. lapsiperheen ykkösasia on tietysti lapset. Perheen ehdoilla eletään vuosia, mutta ei sen tarvitse olla negatiivista, itsehän sitä on haluttu!

joko ei ole elämässään mitään tehnyt ennen lapsia tai ei hoida lasten hoitoa ja kasvatusta tarpeeksi hyvin.



Minua ovat rajoittaneet mm. seuraavasti:



raskauden aikana kiellot esim syömisistä ja juomisista (eivät nyt olleet suuriakaan ponnisteluja, mutta rajoittihan ne elämää)



elämän rutiinit. varsinkin pienten lasten kanssa rutiinit ovat tärkeitä.



Raha: oma elintaso alenee. Lapsilistä eivät riitä kattamaan lasten elämää.



Harrastukset: ei aikaa enää niin paljon



Matkustelu: lapsimyönteisiä kohteita. En lähtisi lapsen kanssa vuorikiipeilemään. Tätäkin on tullut tehdyksi sinkkuna.



Jatkuva syyllisyys: Kun vanhemmaksi ryhtyy, ei voi kuitenkaan olla täysin varma, että onko jokainen ratkaisu oikea, minkä lapselleen joko sallii/ei salli ym. Ei nyt ehkä rajoittava tekijä, mutta elämää muuttamassa koko ajan.

ajan puute yllätti joka tapauksessa, vaikka sen yritti tiedostaa jo etukäteen.

Ei ne arjessa sen ihmeemmin rajoita, muuta kuin siinä, että lapsia ei voi jättää yksin, eli jompi kumpi vanhempi on kotona tai tekee kauppareissunsa tms lasten kanssa. Eikä voi lähteä ex tempore miehen kanssa pelaamaan sulkapalloa, melomaan, leffaan tms., kun hoitajat ovat kaukana. Iltamenotkin hoidetaan enimmäkseen soolona.



Pieni vauva ja taapero tietysti rajoittaa vielä enemmän, siis sitoo hoitoonsa, ruokintaansa ja taapero siihen loputtomaan vahtimiseen, varsinkin kodin ulkopuolella... Leikki-ikäisllä ja pikkukoululaisilla se hoito supistuu kuljettamiseen, ruoan laittamiseen, aikatauluttamiseen ja läsnä olemiseen.



Riippuu varmaan elämäntylistä, miten paljon asiat muuttuvat. Me viihdyttiin paljon kotona ennen lapsiakin, lähinnä yhdessä harrastaminen on jäänyt.

Tai ihan yksikin pieni vauva rajoittaa. Ei voi tehdä sitä mitä haluais silloin kun mieleen juolahtaa, koska pitää seurustella vauvan kanssa, syöttää, hyssyttää tai vaihtaa vaippa. Ja kun vauva nukkuu, ei silloinkaan voi tehdä ihan mitä haluaa, koska pitää kuitenkin olla kuuntelemassa, herääkö vauva ja olla valmiudessa toimimaan, kun ylösnousemus tapahtuu.



Onneks oon saanut koko nuoruuteni olla vapaasti, suurimman osan elin sinkkunakin, joten oli aikaa olla itsekäs. Nyt ei ehkä tule niin helposti sellaista tunnetta, että elämä on hirveän rajoittunutta, koska pitää koko ajan ajatella lapsen tarpeita.

Rahasta, unesta, omasta- ja parisuhdeajasta jatkuva pula.



Silti onnellinen :)

joko ei ole elämässään mitään tehnyt ennen lapsia tai ei hoida lasten hoitoa ja kasvatusta tarpeeksi hyvin. Minua ovat rajoittaneet mm. seuraavasti: raskauden aikana kiellot esim syömisistä ja juomisista (eivät nyt olleet suuriakaan ponnisteluja, mutta rajoittihan ne elämää) elämän

Se, että on 9 kuukautta syömättä muutamaa hassua ruoka-ainetta ei ole ihan hurjan iso rajoite. Riippuu toki omasta asenteesta, mutta alle vuosi ilman pastöroimattomia juustoja ja alkoholia ei kovin iso juttu ole kyllä.

rutiinit. varsinkin pienten lasten kanssa rutiinit ovat tärkeitä.

Riippuu lapsesta ja riipuu rutiineista :). Monilla aikuisillakin on rutiineja. Sekin riippuu taas ihmisestä, kokeeko rutiinit rajoittavina vai ei.

Raha: oma elintaso alenee. Lapsilistä eivät riitä kattamaan lasten elämää.

Tähän toimii kivasti ratkaisuna kun saa ensimmäisen lapsen opiskeluaikana ;-). Ei ole elintasoa, joka alenisi.

Harrastukset: ei aikaa enää niin paljon

Tämä on ainoa, josta olen samaa mieltä. Tosin montaa asiaa voi harrastaa myös lasten kanssa. Vaikkapa juoksulenkille pääsee hyvin (juoksu)rattaiden kanssa ja lasten ollessa isompia näiden pyöräillessä/juostessa itse.

Matkustelu: lapsimyönteisiä kohteita. En lähtisi lapsen kanssa vuorikiipeilemään. Tätäkin on tullut tehdyksi sinkkuna.

Minä en lähtisi vuorikiipeilemään joka tapauksessa :-)

Jatkuva syyllisyys: Kun vanhemmaksi ryhtyy, ei voi kuitenkaan olla täysin varma, että onko jokainen ratkaisu oikea, minkä lapselleen joko sallii/ei salli ym. Ei nyt ehkä rajoittava tekijä, mutta elämää muuttamassa koko ajan.

Minulla on lastenkasvatuksen osalta sama linja kuin muidenkin päätösten osalta elämässä: jos ja kun teen jonkun ratkaisun olen tehnyt sen sillä hetkellä parhaan tietoni ja kokemukseni mukaan. Jos meni pieleen, olin joka tapauksessa tehnyt parhaani. Eli en kärsi syyllisyydestä valintojen suhteen, myöskään lasten kasvatuksessa. Lisäksi en pyri olemaan täydellinen äiti, vaan riittävän hyvä.

Ei saa enää olla rauhassa kuin harvoin, eikä voi tehdä mitä haluaa. Lähes kaikki valinnat on ajateltava ensin lapsen kannalta. Spontaanius häviää.



Esim. töiden jälkeen ei voi rauhassa lukea lehteä ja tehdä ruokaa pitkän kaavan kautta. Ei voi mennä vapaapäivänä vaahtokylpyyn ja lueskella kirjaa. Jne.. 95% ajasta täyttää lasten tarpeista huolehtiminen silloin kun on kotona. Tämä siis kun lapset on pieniä.

etenkin pieni vauva. Kysymys pitäisi paremminkin asettaa, että mitä ei rajoita? Joinakin päivinä hyvä kun suihkussa ehtii käydä.

Olisin vastannut heti, että lapset rajoittavat kaikkia elämän osa-alueita. Raha, parisuhde, harrastukset, oma osaaminen, käsitys kaikesta muuttuu jne.



Mutta saahan noita kaikkia tehtyä, jos jaksaa panostaa, joten sinänsä ei rajoita, etteikö onnistuisi jos niin päättää. En kyllä sanoisi etteivät lapset rajoita ollenkaan, tai sitten niitä ei hoideta kuten pitäisi.



Nuorin on nyt 3v ja kyllä meidän elämä on edelleen rajoittunutta. Päivät suunnitellaan päikkäreiden ja sen mukaan mihin pääsee lapsilauman kanssa helposti. Omia harrastuksia ei ole lukemista ja koiran kanssa lenkkeilyä lukuunottamatta.



En silti koe että elämäni olisin kovin rajoittunutta. Tämä on nyt minun elämäni ja päivääkään en vaihtaisi pois. Tai ehkä pari...

Rajoittaa ihan kaikkea. Minun elämäni muuttui totaalisesti lapsen tulon jälkeen. Jos joku väittää, että ei muuta mitään, se on vale.

Rajoittaminen voi olla negatiivinen sana sille, jos kokee jonkin asian suurena elämänsä rikastuttajana. Esim. onnellisessa parisuhteessa elävä ei voi yleensä mennä sänkyyn hetken mielijohteesta jonkun kiinnostavan vastaantulijan kanssa. Jokainen valinta sulkee pois jonkun toisen mahdollisuuden.



Mutta jos kotiäiti kirjoittaa noin, niin selvähän on, että lapset ovat hänen elämäänsä muuttaneet perinpohjin. Miten muuten olisi voinut olla pois työelämästä 16 vuotta?

enkä oikeastaan koe heidän rajoittavan elämääni, muuten kuin yhdessä asiassa. Olemme mieheni kanssa edelleen vuosien jälkeen toisiimme hulluina ja spontaani päiväpaneskelu kärsii ja rajoittuu tässä elämäntilanteessä. 10v esikoinen alkaa olla tarkasilmäinen, joten halut on säästettävä välillä yöhön.