en käsitä sellaista kasvatusta, jossa lasta pelotellaan kyttäävillä tontuilla
ja kiristetään joululahjoilla.
Kun kukaan lapsi ei kuitenkaan pysty olemaan kokonaan kiltti on lisäksi todella epäloogista, että lahjoja saa joka tapauksessa.
Kommentit (11)
ja kiristetään joululahjoilla.
Kun kukaan lapsi ei kuitenkaan pysty olemaan kokonaan kiltti on lisäksi todella epäloogista, että lahjoja saa joka tapauksessa.
Kerrankin joku fiksu palstalla :)
Pelotellaan että opettaja antaa huonoja numeroita jos ei osaa käyttäytyä.
siinä kolme hyvää kasvatuskeinoa! :) maalaisjärjen käyttö on sallittua tässäkin asiassa.
En myöskään käsitä kaveria. Muksulla on joulukalenteri ja silti joka ikinen yö tonttu käy niillä ja tuo 3v muksulle yllätyksen. Meneeköhän jo liian pitkälle..
Ja esim. jos ei koulussa osaa käyttäytyä, silloin siitä looginen seuraus on huono numero.
Ja kristinuskossa on käsittääkseni sellainen idea, että syntinen ihminen, joka ei osaa toimia oikein, saa anteeksi (ja sen taivaspaikan) silkasta armosta.
Aika vastenmielinen ajatushan se on, että tonttu
"urkkii, kurkkii, vakoilee ja sitten raportoi, kelle pukki tänä vuonna lahjat antaa voi"
Ja kristinuskossa on käsittääkseni sellainen idea, että syntinen ihminen, joka ei osaa toimia oikein, saa anteeksi (ja sen taivaspaikan) silkasta armosta.
Varmaan teidän lapset pelkää hammaskeijuakin kun se silleen yöllä hiipparoi vaan!
kaikki nämä ovat epäkristillisiä!
Älkää valehdelko lapsille. Kertokaa että on yksi kolmiyhteinen Jumala. Isä, Poika ja Pyhän Henki. Jeesus on se keneen lapsenkin pitäisi turvata. Jokaisella ihmisellä on myös suojelusenkeli mutta enkeleitä ei kuulu palvoa/rukoilla.
Että näin.
Pelotellaan kyttäävällä Jumalalla ja kiristetään taivasten valtakunnalla.