Millainen on hyvä anoppi, kertokaa!?

jota kiinnostaa ko. perheen asiat, mutta pitää jyrkät mielipiteensä ominaan



tarjoaa apua, mutta ei tuppaudu eikä ylitä siinä hyvän maun rajoja (vrt. mun anoppi oli viikannut mun kaikki alusvaatteet piironginlaatikkoon samalla kun oli lapsenvahtina)



ottaa selvää nykytilanteesta eikä lauo vanhentuneita kasvatus- ja terveystiedotteita



on sen aikuisen lapsensa kotona vieraana eikä kuin kotonaan, tunge kaapeille tai ala siivota oma-aloitteisesti jne

Varmaan moni nainen kokee tärkeimpänä sen, että anoppi ei puutu liikaa poikansa perheen asioihin. Mutta molemminpuolista kunnioitusta ja arvostusta se vaatii.



Oman anopin kanssa tullaan juttuun todela hyvin. Mutta hänen asenteensa onkin sellainen että on onnellinen poikansa puolesta eikä katkeroitunut kun joku nainen vei hänen ainoan poikansa.. Aina on tervetullut olo.

Mieheni ollessa armeijassa. En koskaan siis tavannut häntä.



Ap

Hyvä anoppi on lämmin, sosiaalinen, normaali ihminen, joka toivottaa tervetulleeksi avosylin jo ensimmäisellä kerralla. Ei vasta 15 vuoden seurustelun jälkeen...



Hyvä anoppi kohtelee miniäänsä melkein kuin omaa lastaan, ainakin kuin normaalia ihmistä, eikä saa miniäänsä tuntemaan jatkuvasti olevansa ulkopuolinen ja perheeseen kuulumaton tunkeutuja.



Anoppi ei työnnä nokkaansa muiden asioihin ja arvostele ylimielisesti, mutta antaa kuitenkin selkeästi ymmärtää, että hän voi tarvittaessa auttaa jos apua vain tarvitaan. Anoppi antaa (nuoren) parin elää omaa ja omannäköistä elämäänsä ja hyväksyy ja arvostaa heidän valintojaan, vaikka ne eivät samoja kuin hänellä itsellään olisikaan.

joka kuulostelee, millä tavalla olisi sopivinta olla mukana perheen elämässä. Pitää antaa se vaihtoehto, että tarjotuista asioista voi kieltäytyä. Tarjoaa apuaan, muttei tietenkään oman elämänsä kustannuksella.



Mun äiti on hyvä anoppi. Hän sanoo, että uudet ihmiset pitää aina ottaa vastaan niin kuin vastasyntyneet lapset. Mitään ennakkoasenteita ei kannata muodostaa. Omaan anoppiini mulla on hyvin etäinen suhde, koska miehelläni on häneen aika huonot välit.

ennenkaikkea, pyri olemaan tasapuolinen. Jopa niinkin voi ajatella että tasapuolinen tylyys on parempaa kuin toispuolinen epätasa-arvo. Oma anoppini on lasteni ainoa mummo ja melkoinen painajainen, koska on sitä mieltä että hänen ei kuulu olla miniän lasten mummo. On suoraan sanonut minulle että hän ei aio auttaa, vaan keskittyy vain tyttärensä perheen lapsiin ja haluaa olla heidän mummonsa. Meidän lapsia ei ole koskaan hoitanut sekuntiakaan ja hätäiseen käy (pakolla) kerran pari vuodessa, just synttärit ehkä meillä. Tyttären perheen luona ollaan sitten joka viikko monta päivää hoitamassa ja jatkuvasti yökylässä puolin ja toisin.



Tämä on malliesimerkki siitä miten saa miniän katkeroitumaan ja pettymään ja inoamaan anoppia. Tosin sinusta, ap, ei tällaista tule vaikka yrittäisitkin, sen jo osoittaa aloitus - olet todella hyvä anoppi kun mietit jo asiaa ja etukäteen pohdit miten anoppina sitten toimisit.



Itse kovasti kaipasin anopista myös kaveria - en mitään sydänystävää jolle kaiken tilittäisin, mutta sellaista jolle voisi soitella ja jutella ja kertoa lapsista. Mutta kun anoppia ei kiinnosta kuin se oma tytär, niin ulkopuoliseksi jäin ja siinä ei ole edes "rakentavat keskustelut" asiasta auttaneet :(

Vaikka asutaan samassa kaupungissa, ei olla tekemisissä välttämättä viikoittain. Kuukausittain nyt kuitenkin. Tämä johtuu enemmän miehestäni kuin minusta, minä haluaisin nähdä useamminkin, kun oma perheeni asuu toisella puolella maata. Anoppi on minulle vähän niin kuin varaäiti tai -isoäiti ja pidä siitä! Kohtelee ystävällisesti ja lämpimästi, mutta ei anna ohjeita tai tuppaudu. Mielestäni ei ole tarvetta olla anopin kanssa parhaita ystäviä ja siksipä harvoin jutellaan kovin henkilökohtaisia.

mutta tarjoaa apuaan

Joka kerta kun menemme kylään hän ottaa avosylin vastaan (kirjaimellisesti), ei tunge nenäänsä meidän asioihin tai esim. määräile kuten oma äitini tekee. Auttaa lastenhoidossa sanoisinko että melkeinpä aina kun ollaan tarvittu apua. Ja varmaan useamminkin mutta en todellakaan kehtaa viedä lapsia useammin. Nyt ovat yökylässä anoppilassa vaihtelevasti kerran-pari kuukaudessa, joskus harvemmin, joskus useammin. Ihana ihminen, en voi muuta sanoa.

et sinä ystävällesikään tuputa neuvoja tai arvostele hänen päätöksiään.



Kohtele miniää kuten ystävääsi, eli aikuisena, arvostelukykyisenä ihmisenä. Ihmisenä, jolla voi - vaikka onkin sinun oman poikasi kanssa avoliitossa/naimissa - olla myös parisuhdeongelmia ja jaksamisongelmia. Tarjoa apua, mutta älä tuputa sitä, kuten et tekisi ystäväsikään kanssa.

antaa lastensa perheille tilaa elää omaa elämäänsä, ei tuputa omia ratkaisumallejaan (toki niistä voi keskustella, mutta niiden tarjoaminen ainoana oikeana vaihtoehtona ei ole rakentavaa), mutta auttaa pyydettäessä (jos pyyntö on järkevissä rajoissa ja hänella mahdollisuus auttaa tietysti). Ei se nyt niin hirveästi eroa hyvästä aikuisen lapsen vanhemmuudesta, paitsi tietysti sille puoliskolle jonka vanhempi ei ole, on hiukan etäisempi kuin tämän omat vanhemmat.

Samaa mieltä. Mulla on ihan kiva anoppi, mutta välillä kyllä sanoo liian selvästi mielipiteensä etenkin kun kyse on minun lapsestani/hänen lapsenlapsestaan. Tuppautuu siis joskus liikaa kasvatusmetodeihin tai muuhun lapseen liittyvään. Näitä esim. mielipiteet tarhasta, sopivasta koulusta, ruuasta ja sairauden hoidosta. Ärsyttää! Muuten kyllä mukava ja apua saa tarvittaessa. Ei myöskään muuten elämässä liiaksi tuppaudu. Tarjoaa apuaan, mutta hyväksyy kieltävänkin vastauksen, onneksi. Vielä kun saisi noi mielipiteet hiukan diplomaattisemmiksi.