Miten itsetuntoa pystyy kohottamaan?

täytyy aloittaa tarpeeksi alhaalta...

Mulla on alkanut ihan tosissaan rassaan se, että minulla on huono itsetunto.

Kerronpa ensin jotain minusta. Tarina kyllä olisi pitkä, mutta en jaksa kirjoittaa, mutta jotain mainitsen. Lapsena ollessani, isä on alistanut minua aina, en ole oikeastaan koskaan olla kunnolla lapsi, tunteita ei ole voinut ilmaista, siis pahan olon tunteita. Ylä-asteella olin tosi paljon yksin. Koulussa saatoin olla välitunteja yksin, eniten seiska luokalla. Ysillä oli jonkin verran kavereita, mutta ei mitenkään runsaasti... Huomaan tämän kaveriasian vaikuttavan vieläkin jatkuvasti elämässä. Vaikka minulla on ihana aviomies, niin näen joskus unia, että olen yksin, minulla ei ole lähellä ketään. Ja todellisuudessa, huomaan jatkuvasti tarkkailevani lähelläni olevia ihmisiä, jos olen esimerkiksi perhekerhossa, missä ruukamme kulkea. Minulla siis on nykyään kavereita, mutta mietin tosi paljon että nuo toiset varmasti viihtyy paremmin keskenään kuin minun kanssa, tai nuot kyläilee enemmän keskenään, eikä meillä käy niin usein. Tai mietin että miksei minulle ole viestitelty jotain asioita, mistä muille on, vaikka en tiedä onko viestitelty kaikille.. Siis minulle tulee tunne että olen vähempiarvoisempi kuin toiset... välillä mietin että olen paljon tyhmempi kuin nuo muut, tai en ole niin huumorintajuinen kuin toiset jne... Tänään yksi kaveri sanoi kun olimme kaverusten illassa, että kiva kun tulit tänne, en muistanutkaan laittaa viestiä sinulle. Mietin että niin mikset muistanut... että varmaan hän muisti niille vähän " paremmille" ihmisille laittaa viestin... Siis auttakaa, mitä minun pitäisi tehdä?! Haluaisin päästä tuosta tarkkailemisesta eroon, ja varmaan paremmalla itsetunnolla siitä pääsisi. Ei varmaankaan kukaan muu ole tällainen..?

on paljonkin - kuka sitten myöntää sen on eri asia ja kuka on siitä edes tietoinen tai haluaa olla tietoinen. Minä käyn terapiassa, olen vasta aloittanut, mutta luulen ja toivon että sieltä saisin jotain itsetunnon " rakentamisvälineitä" . Se onkin vaikea asia, eikä sitä ihan päivässä kehitetä. Monesti tosiaan vanhemmat ovat ehkä tietämättäänkin alistaneet ts. ei ole pystynyt kotona näyttämään tunteitaan, joten se asia tarvitsee usein pitkällistäkin " pohdintaa" .

Siis terapiahan ei ole tarkoitettu vain ns. " hulluille" ja siellä juuri monesti voi purkaa erilaisia tunne-elämän solmuja, joita on päässyt lapsuudessa / nuoruudessa syntymään.



Sitten on tietysti erilaisia itseapuoppaita ja itsetuntokirjallisuutta vaikka millä mitalla, toivottavasti joku osaisi antaa vinkkejä.



Onko sinulla ketään hyvää ystävää, joka oikeasti nauttisi seurastasi? Voihan se olla, että osittain myös itse kuvittelet, etteivät muut niin välitä seurastasi. Kutsu itse ihmisiä luoksesi!



Pystyn samaistumaan sinuun, minulla on välillä samanlaisia tuntemuksia, vaikkei sitä varmaan moni päältäkatsoen uskoisi. Itsellä kyllä ainakin lasten saanti nosti jostain syystä itsetuntoa, en tiedä miksi. Entä työelämä ja siellä menestyminen?

Olisi hauska tietää. Jotkut vaan vaikuttaa itsevarmemmilta, yleensä sellaset joilla on vahva tarve ilmaista itseään taukoamatta, esim vesimiehet, eikä ne ajattele toisten tunteita ollenkaan. Listaa hyvät ominaisuutesi, ja lue ne ääneen. Sinä olet hyvä ihminen. Mene peilin eteen, hyvä ryhti ja katso itseäsi silmiin. Ja sano Minä olen minä, minua ei tallata, minä olen ihana, mitä tahansa positiivisia adjektiiveja. Ja kun lähdet ulos , pidä ryhti ja iloinen mieli ja hymyile kaikelle kauniille, ja ajattele tämä on hieno päivä. Ota elämä haltuun, rakastu maailman ihanimpaan ja suloisiimpaan ihmiseen , omaan itseesi. Ole itsellesi hyvä ja pidä itsestäsi parasta mahdollista huolta, kyllä sinä selviät voittajana.

Itse olen sitä mieltä että heti kun itse tiedostaa että joku ongelma on ns. pään sisällä siitä voi päästä eroon pienellä itsekurilla. Kun tiedostat että todennäköisesti kuvittelet vaan ihmisten välillä karsastavan itseäsi verrattuna muihin, voit alkaa aktiivisesti ajatella toisin. Yritä ymmärtää muita ihmisiä - ethän sinäkään aina muista kaikkia kavereitasi yhtä usein ja samoilla tavoilla vaikka pitäisitkin kaikista! Ja joskus vaan ei ehdi eikä jaksa olla täydellisen tasapuolinen ystävienkään kesken. Ja jos itse pidät jostakusta kaveristasi erityisen paljon, panosta itse siihen suhteeseen enemmän ja johan on kumma jos ei tule vastakaikuakin jos muuten tulette hyvin juttuun.



Omasta mielestäni hyvä itsetunto on monesti juuri sitä, että näkee vähän pitemmälle kuin oma napa ja osaa hyväksyä muut ihmiset sellaisina kuin he ovat, samoin itsensä.

Kärsin ihan samasta ennen, olin jo melkein vainoharhainen siitä mitä muut minusta ajattelevat. Lääke: alota ryhmäliikunta. Kammosin koulussa liikuntatunteja kun olin vähän pullukka ja minua sorsittiin (ei valittu koskaan joukkueeseen mukaan, kukaan ei halunnut olla parini tms). Minulla oli ihan hirveät koululiikuntatraumat kaiken muun lisäksi.



Kerran vain päätin lähteä mukaan jumppaseuraan kun kuulin, ettei siellä tarvitse näyttää hyvältä ja muutkin ovat remppavaatteissa läskeineen ja se on ok. Mukana on toki parempikuntoisia, mutta alottaessa olin siellä läskeineni ja ryysyineni eikä oikeasti kukaan katsonut mitenkään pahasti. Sain todella paljon itsetuntoa - en voinut uskoa todeksi käyväni jumpassa mitä olin aina kammonnut. Liikunnan myötä sain myös itsetuntoa muutenkin lisää, ulkonäköni parani, koko olemukseni muuttui. Seuraavaksi kävin kampaajalla, hankin uusia vaatteita ja vaihdoin samalla kaveripiirin.



En tunne itseäni vanhoista kuvista tai päiväkirjoista enää. Käy niin sääliksi sitä tyttöä joka ennen olin...