Mistä elämäniloa, kun kaikki menee pieleen?
Mistähän sitä aloittaisi... Aloitetaan vaikka tästä yksinäisyydestä. Muutama hyvä ystävä löytyy, mutta he ovat niin vastakkaisissa elämäntilanteissa, että vertaistukea mahdoton saada - enkä toisaalta halua heille itkeäkkään koko aikaa ongelmiani. Parisuhdetta ei ole, ei ole ollut mitään kunnollista oikeastaan koskaan. Viimeisin miestuttavuus, joka oli kaikkea sitä mitä mieheltä toivoinkin, ja johon olin ainakin todella ihastunut, alkoikin seurustella kaikeksi yllätyksekseni. Ja minä hölmö kun luulin hänen olleen minusta kiinnostunut... Aiemmin törmääväni miehet ovat jättäneet vain arpia ja pahaa mieltä, joten luulin nyt tosiaan löytäneeni kultakimpaleen. Tai niinhän minä löysinkin, mutta 'minua tasokkaampi' ehti ensin.
Nykyisessä työpaikassani on työpaikkakiusaamista. Se tekee työstä hyvin ikävää ja töihin meno on aina taistelu. No, satuinpas bongaamaan unelmatyöpaikkani ja olin jo varma paikan saamisesta. Kehuin jopa vanhemmilleni ja ystävilleni (jopa facebookissa, voi nolouden nolous) sitä miten pääsen ihanaan työpaikkaan, ja olin tosi iloinen. Ajattelin, että olen hyvä siinä työssä ja elämä kääntyy parempaan suuntaan. Mutta toisin kuitenkin kävi, sainkin kuulla, ettei minun uskota soveltuvan työhön. (en ala tarkemmin erittelemään) Mutta itsestäni riippumattomista syistä työpaikka jäi nyt saamatta.
Tuntuu vaan niin keljulta, kun tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan. Asiat toisensa jälkeen vain menevät päin mäntyä, ulkonakin on niin ahdistavan harmaata. Mistä siis elämäniloa?
Kommentit (11)
Luulen kuitenkin ymmärtäväni sinua. Nyt pitää vaikka keksimällä keksiä jotain hyvää: oletko terve? Ovatko vanhempasi terveitä, ei autettavia? Onko sinulla mitään kivoja harrastuksia, jotka tuottavat iloa? Onko jouluna mitään kivaa odotettavissa?
masentunut? Silloin asiat näyttää pahemmilta kuin ne ovatkaan. Toki monien vastoinkäymisten jälkeen on normaalia masentua.
sinulla mitään mahdollisuuksia mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle? Se voisi auttaa. Jos ei siis tavanomaiset piristyskeinot, liikunta, ystävät, uudet harrastukset jne auta.
Sokkotreffeillä käyminen ja näin tapaamiesi miesten soveltuvuuden arvioiminen voisi piristää ja antaa sellaista ajattelemista, joka suuntaisi ajatuksiasi eteenpäin elämässä. Tosin jos tähän ryhdyt, yritä jättää kirjoituksistasi ja puheistasi pois turha surkeilu ja itsen aliarvioiminen.
yritä aluksi eristäytyä kaikista pahoista asioista: esimerkiksi töissä ole niin yksin kuin voit, keskity työtehtäviin ja välttele kaikkia kiusaajia ja kiusaajan kanssa liittoutuneita. Jos voit, niin ala vaikka lounastaa eri paikassa kuin he ja viettää tauot työpisteelläsi kahvihuoneen sijasta jne.
Ja toiseksi yritä löytää jokin uusi asia elämääsi. Harrastus, varsinkin jos löytää sen juuri omalta tuntuvan jutun, antaa hirveän paljon. Liikunta, taide, käsityöt, puutyöt, musiikki, selaa vaikka kansalaisopiston opasta.
Tai pystyisitkö ottamaan opintovapaata ja opiskelemaan tutkintosi päälle jonkin lisäpätevyyden, joka voisi auttaa työnhaussa? Ja älä missään nimessä luovuta työnhaun kanssa, vaikka unelmatyöpaikka ei auennutkaan: työpaikkakiusaaminen on niin vakava asia, että vähän huonompaankin paikkaan kannattaa vaihtaa, kunhan siitä pääsee eroon. Kun olet päässyt toiseen paikkaan, niin huomaat, kuinka paljon kiusaaminen vaikuttaa omaan oloon.
Tämä ei liity asiaan mutta olen aika nuori. Mulle luvattiin, että mennään uimaan nyt ei sit varmaa mennäkkää. ; (
[quote author="Vierailija" time="19.12.2011 klo 14:52"]
Mistähän sitä aloittaisi... Aloitetaan vaikka tästä yksinäisyydestä. Muutama hyvä ystävä löytyy, mutta he ovat niin vastakkaisissa elämäntilanteissa, että vertaistukea mahdoton saada - enkä toisaalta halua heille itkeäkkään koko aikaa ongelmiani. Parisuhdetta ei ole, ei ole ollut mitään kunnollista oikeastaan koskaan. Viimeisin miestuttavuus, joka oli kaikkea sitä mitä mieheltä toivoinkin, ja johon olin ainakin todella ihastunut, alkoikin seurustella kaikeksi yllätyksekseni. Ja minä hölmö kun luulin hänen olleen minusta kiinnostunut... Aiemmin törmääväni miehet ovat jättäneet vain arpia ja pahaa mieltä, joten luulin nyt tosiaan löytäneeni kultakimpaleen. Tai niinhän minä löysinkin, mutta 'minua tasokkaampi' ehti ensin.
Nykyisessä työpaikassani on työpaikkakiusaamista. Se tekee työstä hyvin ikävää ja töihin meno on aina taistelu. No, satuinpas bongaamaan unelmatyöpaikkani ja olin jo varma paikan saamisesta. Kehuin jopa vanhemmilleni ja ystävilleni (jopa facebookissa, voi nolouden nolous) sitä miten pääsen ihanaan työpaikkaan, ja olin tosi iloinen. Ajattelin, että olen hyvä siinä työssä ja elämä kääntyy parempaan suuntaan. Mutta toisin kuitenkin kävi, sainkin kuulla, ettei minun uskota soveltuvan työhön. (en ala tarkemmin erittelemään) Mutta itsestäni riippumattomista syistä työpaikka jäi nyt saamatta.
Tuntuu vaan niin keljulta, kun tätä on jatkunut niin kauan kuin muistan. Asiat toisensa jälkeen vain menevät päin mäntyä, ulkonakin on niin ahdistavan harmaata. Mistä siis elämäniloa?
[/quote]
Mistä sait käsityksen että paikka tulisi sinulle? Kerrottiinko näin? Suosittelen ottamaan varauksella kaikki rekrylupaukset. Hyvänä puolena tuossa ainakin se, että kykenit kokemaan iloa.
Minä neuvon, että ryve rauhassa ja syvältä. Älä torju tunteitasi, sillä jos nyt ne torjut tai siirrät sivuun, nousevat nämä tämän hetkiset tunteet uudelleen pintaan, kun seuraavan kerran sinut jätetään.
Sen jälkeen teet listan kaikista niistä asioista, jotka sinulla on elämässäsi hyvin. Sinulla on varmasti niitäkin, pieniä asioita vaikka. Elämänilo nousee kiitollisuudesta. Kiitoksen lausuminen suuntaan valokeilasi kohti positiviisia asioita.