Miten ihmeessä joidenkin lapset malttavat istua paikoillaan esim kirkossa?

otettu mukaan ja opetettu miten käyttäydytään.

Ortodoksikirkossa on se hyvä puoli, että kävellä saa ihan luvan kanssa koska kaikki muutkin seisovat :) Lapsille on usein laitettu ikoneita tms. alemmas, joten niitäkin voi käydä "hiplaamassa". Lisäksi kirkkosalissa on leikkinurkka mutta siellä meno voi mennä vähän liian villiksi joskus.



Lelut ja kirjat on varmaan kokeiltu, mites pieni syötävä..?

... vinkannut sakastiin ja juottanut natiaisille pikarilliset kirkkoviiniä. Lapsista jännää ja saa heidät mukavan uneliaiksi... :)

Meillä on pienestä asti harjoiteltu sosiaalisen ja uteliaan lapsen kanssa. On kulkenu aina mukana pankissa, kelassa, kaupassa ja milloin missäkin. Kirkossakin.



En ole ravintolassa, pankissa tms päästäny mihinkään leikkipaikoille tai hippailemaan ympäri salia vaan on opeteltu istumaan penkissä ja oottamaan nätisti vuoroa. Jos jonottaminen venyy niin kotona on repussa joku kirja tms mitä voi lueskella, mutta riehumaan ei ruveta.



Iän mukaan kanssa sitä harjoitusta, 1-2veen kans koitettu käydä hiljaseen aikaan esim kelassa ettei jonotus kohtuuton, 5v:lta voi vaatia sitten jo pidemmän ajan odotusta esim 1h ja koululaiselta vaikka 2h.



Ja lapseni on saanu todella paljon kehuja hyvästä käytöksestä ja miten hienosti oottanut mun kanssa riehumatta vuoroa. En näe mitään sädekehää itelleni vaan ihan sen vaivan, että sitä on harjoiteltu ja kasvatettu siihen, että on vain paikkoja jossa ollaan hiljaa ja/tai paikallaan.



Yksi apukeino opetella on se, ettei vanhempi tekstaile ja hölise odottaessa koko ajan kännyyn vaan antaa sen huomionsa silloin lapsille niin jutellessa (jos tilanne sen sallii) aika kuluu rattoisammin ja lapset jaksaa oottaa paremmin.



Kun huomaat, että työ kantaa hedelmää niin lasten kans ilo liikkua missä vain, ei tarvi pelätä möykkää tai nolaamista tms

Meillä on pienestä asti harjoiteltu sosiaalisen ja uteliaan lapsen kanssa. On kulkenu aina mukana pankissa, kelassa, kaupassa ja milloin missäkin. Kirkossakin. En ole ravintolassa, pankissa tms päästäny mihinkään leikkipaikoille tai hippailemaan ympäri salia vaan on opeteltu istumaan penkissä ja oottamaan nätisti vuoroa. Jos jonottaminen venyy niin kotona on repussa joku kirja tms mitä voi lueskella, mutta riehumaan ei ruveta. Iän mukaan kanssa sitä harjoitusta, 1-2veen kans koitettu käydä hiljaseen aikaan esim kelassa ettei jonotus kohtuuton, 5v:lta voi vaatia sitten jo pidemmän ajan odotusta esim 1h ja koululaiselta vaikka 2h. Ja lapseni on saanu todella paljon kehuja hyvästä käytöksestä ja miten hienosti oottanut mun kanssa riehumatta vuoroa. En näe mitään sädekehää itelleni vaan ihan sen vaivan, että sitä on harjoiteltu ja kasvatettu siihen, että on vain paikkoja jossa ollaan hiljaa ja/tai paikallaan. Yksi apukeino opetella on se, ettei vanhempi tekstaile ja hölise odottaessa koko ajan kännyyn vaan antaa sen huomionsa silloin lapsille niin jutellessa (jos tilanne sen sallii) aika kuluu rattoisammin ja lapset jaksaa oottaa paremmin. Kun huomaat, että työ kantaa hedelmää niin lasten kans ilo liikkua missä vain, ei tarvi pelätä möykkää tai nolaamista tms

Mutta aika moni ei vaan viitsi, antaa lapsen riehua ja väittää, että sillä on niin vilkas luonne.

Kasvatuksella saa paljon aikaan mutta toisten lasten kanssa tuo onnistuu helpommin kuin toisten. Älä masennu!!!!!



Kirkkoon pitäisi lasten olla tervetulleita, aloittakaa lasten kirkkopyhistä tai älkää olko koko aikaa.

Pahin palvelus lapsille on hoitaa kaikki asioinnit jne ilman lapsia. Sitten kun ne on "pakko" ottaa mukaan niin lapsilla ei oo hajuakaan miten pitäs olla eikä vanhemilla mitään keinoja ja osaamista hoitaa se tilanne. Sitten meno menee ihan yli kun kaikilla menee hermot.



Eli lapset mukaan arjessa kaikkialle: kauppaan, pankkiin jne ja kaikkialla tommosissa paikoissa tiukka linja, käyttäydytään asiallisesti. Kauppakaan ei ole leikkipaikka.

Meillä on pienestä asti harjoiteltu sosiaalisen ja uteliaan lapsen kanssa. On kulkenu aina mukana pankissa, kelassa, kaupassa ja milloin missäkin. Kirkossakin. En ole ravintolassa, pankissa tms päästäny mihinkään leikkipaikoille tai hippailemaan ympäri salia vaan on opeteltu istumaan penkissä ja oottamaan nätisti vuoroa. Jos jonottaminen venyy niin kotona on repussa joku kirja tms mitä voi lueskella, mutta riehumaan ei ruveta. Iän mukaan kanssa sitä harjoitusta, 1-2veen kans koitettu käydä hiljaseen aikaan esim kelassa ettei jonotus kohtuuton, 5v:lta voi vaatia sitten jo pidemmän ajan odotusta esim 1h ja koululaiselta vaikka 2h. Ja lapseni on saanu todella paljon kehuja hyvästä käytöksestä ja miten hienosti oottanut mun kanssa riehumatta vuoroa. En näe mitään sädekehää itelleni vaan ihan sen vaivan, että sitä on harjoiteltu ja kasvatettu siihen, että on vain paikkoja jossa ollaan hiljaa ja/tai paikallaan. Yksi apukeino opetella on se, ettei vanhempi tekstaile ja hölise odottaessa koko ajan kännyyn vaan antaa sen huomionsa silloin lapsille niin jutellessa (jos tilanne sen sallii) aika kuluu rattoisammin ja lapset jaksaa oottaa paremmin. Kun huomaat, että työ kantaa hedelmää niin lasten kans ilo liikkua missä vain, ei tarvi pelätä möykkää tai nolaamista tms

kyse on nimenomaan harjoittelusta ja siitä, että lapsi pienestä pitäen oppii, että on tilanteita joissa joutuu myös odottamaan. Jos alusta asti pääsee juoksentelemaan ja leikkinurkkauksiin remuamaan niin ei ihme, ettei normaali käytös onnistu.

En suko pätkääkään opettamiseen!

Meillä 3 ekaa on osanneet ihan hyvin istua kirkossa tai vaikka juhlissa aloillaan. Vaikka joku pikku kirja tms. viihdykkkeenä ihan pieninä.



Mutta meidän neljäs! Ikää nyt 2v3kk ja ei osaa olla missään aloillaan! Haluaa heti sylistä tai omalta paikalta pois. Ja jos yhtään yrität pitää paikoillaan alkaa kauhea huuto.

Sekunnin katsoo vaikka kännykästä kuvia ja sitten taas pitää päästä kävelemään.



Ja kavatusmenetelmät ei ole tässä välissä kyllä muuttuneet!

Meillä on pienestä asti harjoiteltu sosiaalisen ja uteliaan lapsen kanssa. On kulkenu aina mukana pankissa, kelassa, kaupassa ja milloin missäkin. Kirkossakin. En ole ravintolassa, pankissa tms päästäny mihinkään leikkipaikoille tai hippailemaan ympäri salia vaan on opeteltu istumaan penkissä ja oottamaan nätisti vuoroa. Jos jonottaminen venyy niin kotona on repussa joku kirja tms mitä voi lueskella, mutta riehumaan ei ruveta. Iän mukaan kanssa sitä harjoitusta, 1-2veen kans koitettu käydä hiljaseen aikaan esim kelassa ettei jonotus kohtuuton, 5v:lta voi vaatia sitten jo pidemmän ajan odotusta esim 1h ja koululaiselta vaikka 2h. Ja lapseni on saanu todella paljon kehuja hyvästä käytöksestä ja miten hienosti oottanut mun kanssa riehumatta vuoroa. En näe mitään sädekehää itelleni vaan ihan sen vaivan, että sitä on harjoiteltu ja kasvatettu siihen, että on vain paikkoja jossa ollaan hiljaa ja/tai paikallaan. Yksi apukeino opetella on se, ettei vanhempi tekstaile ja hölise odottaessa koko ajan kännyyn vaan antaa sen huomionsa silloin lapsille niin jutellessa (jos tilanne sen sallii) aika kuluu rattoisammin ja lapset jaksaa oottaa paremmin. Kun huomaat, että työ kantaa hedelmää niin lasten kans ilo liikkua missä vain, ei tarvi pelätä möykkää tai nolaamista tms

Mutta aika moni ei vaan viitsi, antaa lapsen riehua ja väittää, että sillä on niin vilkas luonne.

Missa vaiheessa lapset muuttuvat murjottaviksi suomalaisiksi?

ajattelin juuri tänään tota samaa... Oltiin tänään meidän 4v pojan kanssa kirkossa kerhon joulujuhlassa. Alussa meni ihan hyvin kun oli ihmeissään joka asiasta (pojan eka kerta kirkossa näin isona. Vauvana ollaan muutaman kerran oltu). Alkuhuuman jälkeen se peppu ei sanan varsinaises merkitykses pysyny penkillä ja löysi vielä naapuri penkkiriviltä ittelleen leikkikaverin. Niin ne molemmat sitte juoksivat penkkirivin (meidän omaa) välissä ja leikkivät jotain eläintä. Kyllähän siinä saa ihan itte peiliin katsoa, siellä se vika on. Tottakai lapset on erilaisia. Toiset arkoja ja ujoja oudos paikois outojen ihmisten seuras,kun taas toiset (meidän poika tähän lukien) on joka paikas ihan oma villi itsensä ja oikein nauttii kun on paljon ihmisiä ympärillä. Mutta kuri pitää kumminkin olla ja kuka sitä kuria pitää muu kuin vanhemmat,ei lapsi ainakaan. Helpommin sanottu kuin tehty.. Itse ainakin olisin tänään voinut toimia toisin. Annoin pojan vaan juosta kun taas olisin voinu ja olisi pitänyt vain ottaa poika väkisin istumaan ja selvittää kuinka kirkossa pitää käyttäytyä ja jos ei käyttäydy kunnolla niin joudutaan lähteä kotiin ja joulujuhlat jää näkemättä ja esitykset esittämättä. Sitä en ole vielä uskaltanut testata kuinka meidän 1,5v poika käyttäytyis.... Parempi vain että pysytään poissa kirkoista.

En suko pätkääkään opettamiseen! Meillä 3 ekaa on osanneet ihan hyvin istua kirkossa tai vaikka juhlissa aloillaan. Vaikka joku pikku kirja tms. viihdykkkeenä ihan pieninä. Mutta meidän neljäs! Ikää nyt 2v3kk ja ei osaa olla missään aloillaan! Haluaa heti sylistä tai omalta paikalta pois. Ja jos yhtään yrität pitää paikoillaan alkaa kauhea huuto. Sekunnin katsoo vaikka kännykästä kuvia ja sitten taas pitää päästä kävelemään. Ja kavatusmenetelmät ei ole tässä välissä kyllä muuttuneet!

ole johdonmukainen niin tulostakin syntyy.

edellä olleita; harjoitteluun se kaikki perustuu ja selkeisiin toimintatapoihin. Lapsi otetaan kaikenlaisiin arkielämän juttuihin mukaan pienestä pitäen. Laukkuun varataan jotain mielenkiintoisia leluja, jotka (huom!) otetaan esille vassta viimeisessä hädässä, ei silloin kun lapsi vielä istuu kiltisti.



Ja lapsen huomio viedään muihin asioihin silloin, kun käytäväjuoksut alkaa kiinnostaa. Esim. supatellaan korviin jänniä juttuja yms.



Käytävälle ei ikinä päästetä vapaasti juoksemaan, mieluummin hädän tullen otetaan lapsi syliin ja siirrytään yhdessä pois tilasta. Valtaa on aina yhtä paljon, eri asia sitten kuka saa siitä yliotteen:)



Ja hienosti menneen tilaisuuden jälkeen kehutaan ja palkitaan pienieleisesti:)Vaatii tosiaan aikuiselta aktiivista otetta...



Olen ammatiltani sekä lastentarhanope että luokanope. Omat lapseni istuvat tasan tarkkaan jokaiset juhlat alusta loppuun iisisti (vilkkaita poikia muutoin ovat...) Ja vink - olen saanut jokikisen lapsen istumaan työni puolesta penkillä tilaisuuden lopppuun - jopa ne adhd:t!Eli kyllä, se ON mahdollista.

Kirkossa on mukana rusinoita ja tikkareita. Viihtyvät niiden kanssa ihan hyvin. Joku pieni kirja ja pieni piirrustusvihko muutaman kynän kera helpottaa lisänä.

ajattelin juuri tänään tota samaa... Oltiin tänään meidän 4v pojan kanssa kirkossa kerhon joulujuhlassa. Alussa meni ihan hyvin kun oli ihmeissään joka asiasta (pojan eka kerta kirkossa näin isona. Vauvana ollaan muutaman kerran oltu). Alkuhuuman jälkeen se peppu ei sanan varsinaises merkitykses pysyny penkillä ja löysi vielä naapuri penkkiriviltä ittelleen leikkikaverin. Niin ne molemmat sitte juoksivat penkkirivin (meidän omaa) välissä ja leikkivät jotain eläintä. Kyllähän siinä saa ihan itte peiliin katsoa, siellä se vika on. Tottakai lapset on erilaisia. Toiset arkoja ja ujoja oudos paikois outojen ihmisten seuras,kun taas toiset (meidän poika tähän lukien) on joka paikas ihan oma villi itsensä ja oikein nauttii kun on paljon ihmisiä ympärillä. Mutta kuri pitää kumminkin olla ja kuka sitä kuria pitää muu kuin vanhemmat,ei lapsi ainakaan. Helpommin sanottu kuin tehty.. Itse ainakin olisin tänään voinut toimia toisin. Annoin pojan vaan juosta kun taas olisin voinu ja olisi pitänyt vain ottaa poika väkisin istumaan ja selvittää kuinka kirkossa pitää käyttäytyä ja jos ei käyttäydy kunnolla niin joudutaan lähteä kotiin ja joulujuhlat jää näkemättä ja esitykset esittämättä. Sitä en ole vielä uskaltanut testata kuinka meidän 1,5v poika käyttäytyis.... Parempi vain että pysytään poissa kirkoista.

tottakai lapset ovat erilaisia, mutta kummasti juuri ne huonosti käyttäytyvien lasten äidit selittelevät asiaa temperamentilla.. Mutta kun sen villin ja energisenkin pystyy opettamaan "tavoille" jos haluja ja voimia riittää.

Omani ovat todella haasteellisia, pelottomia ja äärimmäisen uteliaita - päiväkodin mukaan eivät helppoja nakkeja kasvattajalle. Silti nuo osaavat istua ja odottaa silloin kun on sen aika. Myönnän, olisi monet kerrat ollut itselleni huomattavasti helpompaa olla vain puuttumatta ja antaa juoksennella, mutta kun tiesin, että se rankka työ jossain vaiheessa kantaa hedelmää :) Kasvattajan viitseliäisyydestähän se loppuje lopuksi on kiinni.

edellä olleita; harjoitteluun se kaikki perustuu ja selkeisiin toimintatapoihin. Lapsi otetaan kaikenlaisiin arkielämän juttuihin mukaan pienestä pitäen. Laukkuun varataan jotain mielenkiintoisia leluja, jotka (huom!) otetaan esille vassta viimeisessä hädässä, ei silloin kun lapsi vielä istuu kiltisti. Ja lapsen huomio viedään muihin asioihin silloin, kun käytäväjuoksut alkaa kiinnostaa. Esim. supatellaan korviin jänniä juttuja yms. Käytävälle ei ikinä päästetä vapaasti juoksemaan, mieluummin hädän tullen otetaan lapsi syliin ja siirrytään yhdessä pois tilasta. Valtaa on aina yhtä paljon, eri asia sitten kuka saa siitä yliotteen:) Ja hienosti menneen tilaisuuden jälkeen kehutaan ja palkitaan pienieleisesti:)Vaatii tosiaan aikuiselta aktiivista otetta... Olen ammatiltani sekä lastentarhanope että luokanope. Omat lapseni istuvat tasan tarkkaan jokaiset juhlat alusta loppuun iisisti (vilkkaita poikia muutoin ovat...) Ja vink - olen saanut jokikisen lapsen istumaan työni puolesta penkillä tilaisuuden lopppuun - jopa ne adhd:t!Eli kyllä, se ON mahdollista.

täsmälleen samaa mieltä kahden energisen ja villin pojan äitinä.

miksi jotkut lapset eivät osaa/jaksa olla ihmistenilmoilla kauniisti. omani on aina ollut paikallaan juhlissa/kylässä. Asiasta on puhuttu paljon ja aina muistutetaan kun ollaan menossa kylään. Kotikasvatus kunniaan. Jos tyttö ei noudata sääntöjä vaikka siasta huomautetaan, lähetään vaikka pois kylästä.

....miten helppoa se oli. olin aina kuvitellut, että yksikään pikkulapsi ei jaksa istua aloillaan ja hautajaisiin sovin miehen kanssa, että hän vie tarvittaessa muksun (2v) pihalle juoksemaan....

ja pöh, lapsi vain killitti maisemia sen reilun puoli tuntia, ihan hissukseen. välillä seisoi penkillä ja taisi joku takariviläinen hänen kanssaan ilveillä.

No, myöhemminkään ei olla menty tilaisuuksiin, jotka olisivat liian pitkiä, joku tunti aikuisten ohjelmaa siis.

lapsissa siis on eroja.

Meillä myös on lähtenyt ihan siitä oletuksesta, että totta kai olette ihmisiksi kun käymme kaupassa, kirkossa, pankissa missä lie. Lapselle vaan selväksi pienestä asti, että nyt on tälainen tilanne hiljaa pitää olla.