Tajuatteko, että Ylen tehtävä on kriisitilanteessa toimia viestintäkanavana.
Yle ei ole olemassa vain rauhanajan uutisvuotoja varten, vaan yleisradion tehtävä on kansallisessa kriisitilanteessa turvata viestintäyhteyksien säilyminen.
Miehittäjä yrittää ensimmäisenä ottaa haltuunsa valloittamansa maan viestintäverkostot.
Koittakaa nyt persut luuserit tajuta tämä jos isänmaallisia kerran olette ja maksakaa kitisemättä.
Kommentit (22)
paikallisen kirkon tornista. Kirkkoherra kapuaa torniin ja lähettää taskulampulla sulle ja muille vähäosaisille morseaakkosilla sen saman mitä me muut kuullaan radiosta.
saavuta, kuuluvat siihen porukkaan jonka luonto muutenkin haluaa maanpäältä karsia. Luonnollista karsintaa, heikot sortuu elontiellä.
En ole yhtään tajunnut, että olen vähäosainen ja heikko, kun en ole ostanut itselleni turhaa tavaraa. Kaiken lisäksi kun työnantaja maksaa netiki. Pitää varmaan heti mennä ostamaan televisio tai kaksi jos toinen sattuu hajoamaan sekä muutama radio.
saavuta, kuuluvat siihen porukkaan jonka luonto muutenkin haluaa maanpäältä karsia. Luonnollista karsintaa, heikot sortuu elontiellä.