Mitä olet mieltä Yle-verosta?
Kommentit (19)
Yle on tärkeä ja sillä pitää olla selkeä rahoitus, jotta se voi tehtävänsä yhteiskunnassa suorittaa.
Lopettaisivat koko Ylen. Ei sieltä edes tule mitään katsottavaa ikinä!
Khaden aikuisen talodessa vero 280e yhteensä. Ei ole paljon palkankorotuksista hyötyä, kun kaikki viedään ja vähän ylimääräistä takaisin veroina...
hyvä-ja keskituloiset maksaisivat tämän. Toisaalta, esim. joku tunnollinen pienituloinen opiskelija säästyy tuolta 250euron laskulta. Ja tuskin veroissaan maksaa läheskään tuota summaa.
joten en myöskään halua maksaa siitä, eli nykyinen systeemi on minun taloudelleni parempi.
ja parempi on asua yksikseen.
Perheitä ei nykyään enää tueta ollenkaan. Olen monta kertaa ajatellut, että säästäisimme ja tienaismme paljon enemmän jos asuisimme eri osoitteissa. Ehkä sitä on syytä ruveta tosissaan harkitsemaan.
tähän saakka yksinasuva on maksanut suhteettoman paljon tv:n katselusta verrattuna perheisiin. Hyvä puoli on ettei jatkossa voi välttyä maksulta ellei sitten ole tuloton mutta heidän kohdaltaan asia ok.
Kyllä perheitä tuetaan paljon ihan joka päivä ja se on maassamme hyvä asia. Itse olen asiasta ainakin kiitollinen.
Yle on tärkeä ja sillä pitää olla selkeä rahoitus, jotta se voi tehtävänsä yhteiskunnassa suorittaa.
Mutta asiaan: sokeat ja ne uskovaiset, jotka eivät katso televisiota, varmasti hihkuvat riemusta tämän lain myötä. Oikeus ja kohtuus?
Yle on tärkeä ja sillä pitää olla selkeä rahoitus, jotta se voi tehtävänsä yhteiskunnassa suorittaa.
Hyvin olen pärjännyt ilman televisiotakin. Ja aion pärjätä vastakin. TV ja yle erityisesti ei ole mitään muuta kuin roskaa suoltava aikasyöppö.
tuskin käy töissä joten eivät maksa jatkossakaan. Maksu on tulevaisuudessa MEDIAmaksu ei pelkästään tv-maksu ja ainakin osa jeesuspiiriläisistä roikkuu innolla netissä koska se ei syntiä. Sieltä voivat siis katsoa samat ohjelmat mitkä tv:stä tuijottaen heille ihan hirveä synti.
Eilen mediamaksua pidettiin todennäköisimpänä vaihtoehtona, nyt puhutaan verosta.
Olen aina maksanut tv-maksuni ja maksan jatkossakn. Pidän Ylen palveluista (tv, radio, netti). Lintsareden suuri määrä on pakottanut tähän muutokseen, se ei siis ole Ylen tai poliitikkojen "vika", vaan lintsareiden.
joten en myöskään halua maksaa siitä, eli nykyinen systeemi on minun taloudelleni parempi.
Minä maksan muidenkin työttömyydestä, lapsilisät (ei ole lapsia) jne
Parempi tämä kuin, että vai osa maksaa
Minä maksan muidenkin työttömyydestä, lapsilisät (ei ole lapsia) jne Parempi tämä kuin, että vai osa maksaa
Minä ymmärrän työttömille tositarpeeseen maksamisen, mutta se, että maksetaan väkipakolla VIIHTEESTÄ jota ei itse käytä, ei voi olla oikein.
Ja YLE ei tarjoa netissä muita palveluja kuin oman sivustonsa, joten miksi nettiyhteydestä pitäisi maksaa myös YLElle palveluntarjoajan lisäksi???
eli tulottomat katsovat ilmaiseksi. Ja kun menet töihin, huomaat, että tämäkin maksu vielä. Työttömät laskevat, että ei kannata tehdä töitä, koska verottaja vie rahat. Eli taas uusi tuloloukku!
Minä maksan muidenkin työttömyydestä, lapsilisät (ei ole lapsia) jne Parempi tämä kuin, että vai osa maksaa
Minä ymmärrän työttömille tositarpeeseen maksamisen, mutta se, että maksetaan väkipakolla VIIHTEESTÄ jota ei itse käytä, ei voi olla oikein. Ja YLE ei tarjoa netissä muita palveluja kuin oman sivustonsa, joten miksi nettiyhteydestä pitäisi maksaa myös YLElle palveluntarjoajan lisäksi???
Mitä tasapuolista on siinä, että suuri osa ei sitä maksa lainkaan? Sitä ei makseta etuuksista lainkaan.
Mitä tasapuolista on siinä, että suuri osa ei sitä tarvitse koskaan, mutta joutuu silti maksamaan?
Ratkaisu: YLE maksukortin taakse, ne maksavat, jotka katsovat. Samalla kiihkeimmät YLE-intoilijat ehkä heräisivät huomaamaan, että todellista tarvetta koko YLElle ei enää ole.
No mitäs sitten on lapsilisät "rikkaille" tosi järkevää tulonsiirtoa vai?
...mutta tätä systeemiä ollaankin ajamassa alas kovaa vauhtia.
Nimim. En ole koskaan maksanut tv-maksua