Mies ei anna minun ottaa lasta mukaan hautajaisiin

Meillä lapset ovat olleet pienestä asti mukana hautajaisissa eikä kukaan heistä ole järkyttynyt tms. Ota mukaan jos sinusta itsestäsi siltä tuntuu, kyse on sinulle läheisen ihmisen hautajaisista. Lapset edustavat hautajaisissa kauniilla tavalla elämän jatkuvuutta.



Onkohan hautajaiset ja kuolemaan liittyvät asiat miehellesi jotenkin ongelmallisia tai ahdistavia? En muuten ymmärrä hänen asennettaan.



Voimia sinulle.

Isäni kuoli yllättäen, ja lapseni oli hautajaisten aikaan 2.5v. Vaari oli hänelle tosi läheinen, ja tuntui vaikealta selittää, mitä se kuoleminen ylipäätään tarkoittaa, kun ei ollut kokemusta edes lemmikin tms menettämisestä. Alusta alkaen oli selvää, että lapsi tulee hautajaisiin, ja surusta, ikävästä ja itkusta oli toki jo puhuttu aiemminkin.



Hautajaisissa lapsi näki vaarin arkussa (ei ollut muuttunut pelottavaksi tai kummaliseksi, vaan nàytti nukkuvalta vaarilta), näki arkun menevän hautaan ja heitti ruusun perään. Tuota on sitten muisteltu, ja lapsi tietää, missä vaari nyt on. Eli sinänsä positivinen kokemus, jos tuosta voi mitään positiivista hakea.



Serkun viisivuotias lapsi jäi pois hautajaisista, koska heidän mielestään se ei olisi ollut sopivaa lapselle. Kukin tavallaan, mutta minä mietin, että tällä kaukaisemmalla ukin veljellä olisi voinut "harjoitella" kuoleman kohtaamista, ettei olisi ollut niin totaalisen yllättävä ja äkkinäinen juttu kuten meillä. En sitten tiedä, jos tuo viisivuotias on nyt jossain painajaisiässä tai muuta, mutta normaalitapauksessa en itse olisi päätynyt tuohon ratkaisuun.



Ei toki meidän lapsi vieläkään kuolemaa ja sen lopullisuutta käsitä, mutta kauniisti muistaa vaaria, hautajaisia ja kukkia.

Onpa ihanaa niillä oikeasti läheisillä, surevilla, kun takapenkillä supatat pikkuisen kanssa, yrität saada sitä jaksamaan rusinoiden tms. avulla seremonian läpi ja estät pälättämästä.

Ymmärsit väärin - ei kyseessä ole etäinen sukulainen, vaan minulle hyvinkin läheinen (mutta ei sentään oma vanhempi tai sisarus). Tarkoitin, että LAPSELLE hän ei ole läheinen, koska emme ole viime vuosina pystyneet näkemään kovin usein välimatkan (maantieteellisen) vuoksi.

Tietenkään en edes harkitsisi vieväni lasta jonkun kumminkaiman hautajaisiin.

Teille kaikille jotka kritisoitte lasten tuomista hautajaisiin metelin vuoksi, eihän häissä ristiäisissä, kirjastossa jne. saa meluta. Eli eikö hautajaiset mene ihan samalla normaalilla rauhallisella käytöksellä kuin muutkin tilaisuudet.



Rakas isoäitini kuoli kun meidän nuorimmainen oli 7 kk vanha. Vauva hihkui innoissaan kappelissa kun oli niin paljon ihmisiä ympärillä. Ei häirinnyt ketään eikä olisi häirinnyt isoäitiäkään joka oli lämmin ja suvaitsevainen ihminen. Toki mieheni olisi vienyt vauvan ulos jos olisi silmittömästi alkanut karjua tms.

jättää omia lapsia pois kun haudattiin perheestä yksi lapsi.

Sama trauma (tai pahempi) se meidän omille lapsille on kuin muiden lapsille. Jos teiltä kuolee oma perheestä niin tuon omani hautajaisiin, se kuuluu kyllä tapoihin.



On sisarusparvessa lapsellisia perheitä, jotka ei tuoneet omaa lastaan hautaamaan heille hyvin läheistä rakasta.

Minua se loukkasi äitinä ettei tuoneet. Ajattelin ettei pitäneet näköjään riittävän tärkeänä lapseni hyvästelyä.

Mutta mikäs siinä? Onhan se "kiva" vanhempien mennä hautajaisiin kun lapset voi nauraa ja nauttia elämästä jossain "mukavassa paikassa"!



Koska he eivät tuoneet omaansa niin ne varmaan kuvittelee etten enää puhu lapsestani heidän kullannupun kuullen ja "traumatisoi"?

Itse otan melko vakavasti kuoleman ja sitä pitää kohdella sen arvoisesti: osallistumalla.



Elämä on myös kuolemaa. Ei lapsia voi pumpulissa kasvattaa.

Vitun väliä otetteko vai ette. Ei se kersa siitä tajua vittuakaan. Ei suuntaan ei toiseen. Ei siis ahdistu eikä opi mitään elämästä tai kuolemasta. Kunhan on mukana ja kummastelee. Unohtaa parissa päivässä.

omatkin lapseni toimimaan kuoleman edessä.

vastauksia! Huomaa, että asutaan kaupungissa ja hyvä kun on edes kalan kutemista nähnyt tai matoa koukkuun laittanut, ja lehmänliha lautasella vissiin ei ole kuollutta eläintä.... Olin itse 3-vuotias, kun kummisetäni vauva kuoli synnytyksessä. Tiesin jo siihen aikaan, että vauvat tulevat pimpistä ulos,kun sitä kyselin, kun tätini oli raskaana ja näin myös kissamme synnyttävän. Kysyin sitten, että kuinka vauva kuoli, ja äitini kertoi että napanuora kiertyi kaulan ympäri ja vauva tukehtui. Hautajaisista äiti sitten selitti, että täti ja setä ovat hyvin surullisia ja itkevät paljon, eikä hautajaisissa saa sen vuoksi huutaa ja meluta, pitää olla hiljaksiin. Kävimme myös isäni kanssa kappelissa katsomassa kuollutta vauvaa, eikä hän minua pelottanut, näytti lähinnä nukelta. Sen jälkeen olen nähnyt noin 10 ruumista. Ap minusta olet oikeassa, ja lapsi pitäisi ottaa mukaan hautajaisiin. Meidän suvussa lapset on aina mukana, ja jos jokin asia herättää kysymyksiä, niihin vastataan asiallisesti. Silloin ei lapsi pelkää. Miehelläsi tosiaan on ongelma, ja sen paljastaa hänen oma vastaus, ettei osaa käsitellä vaikeaa asiaa. Ehkä miehesi voisi sen sijaan jäädä kotiin, niin hän ei järkyty... Kysehän oli sinun sukulaisestasi. Kuolema on elämää. Omaa myöhempää surutyötäni omaisten kuollessa on helpottanut se, että lapsuudesta asti tiedän, miten hautajaiset menevät ja järjestetään ja että vainaja ei ole pelottava, vaan hänen poskeaan voi ihan oikeasti silittää ja suukottaa. Isäni ruumiin äärellä kävin ruumishuoneella kahdesti, istuin kauan itkemässä ja puhumassa ikävästäni. Ei hän kuullut, mutta omaa tuskaa se helpotti.