Mikä on tavallisin syy, miksi pieni lapsi ->2v laitetaan päivähoitoon?

on mahdollista olla hyvä äiti, vaikka olisi ura! Jos lasta näkee noin neljä tuntia päivässä hereillä, on helppo pitää sen aikaa mukavuuskulissia pystyssä ;)

ja kaksivuotias on aivan liian pieni pärjäämään yksin kotona :(

Eihän hoitovapaa ole must.



Tunnen yhden joka jäänyt kotiin katsomaan 3- vuotiaaksi lastaan, ja hän on ainoa joka pakoilee työelämää.



Työelämä kuuluu elämään. Hoitorahan saa jokainen joka keksii muun hoitomuodon kuin kunnallisen muodon. Joku reppana jää kokonaan kotiin ja elää vain tällä rahalla ja olettaa että niin KUULUU tehdä?

Olen väsynyt ja provosoivalla päällä, joten kirjoitan kerrankin mitä ajattelen. Olen sitä mieltä, että annan heille paremman äidin ja naisen mallin tekemällä vaativaa, kiinnostavaa ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtä, kuin jos kökkisin puiston laidalla pävät pitkät. Harvoin lapset kuitenkaan yli 8 tuntia ovat hoidossa, koska olemme jakaneet työajat niin, että toinen vanhemmista lähtee aikaisemmin ja toinen tulee myöhemmin kotiin. Mitä viihtymiseen tulee, niin rankkaahan lapsilla isossa ryhmässä on, en sitä kiellä. Kuulen silti jatkuvasti kommentteja siitä, miten paljon luontaisesti hyvin ujo lapsi on kehittynyt ja miten seurallinen hän nykyään on. Tästä osa menee päivähoidon piikkiin. Päsmäröivämpi lapsista on taas oppinut vähän hiljenemään ja olemaan osa ryhmää. On kyllä jo vähän vanhempi, joten ankarinkin kotiäiti pitäisi jo päiväkotikypsänä...

antavat lapsilleen huonon äidin mallin, kökkimällä puiston laidalla päivät pitkät?? Luulenpa kuule, että näiden lasten suhde omaan äitiinsä ovat läheiset ja lämpimät, toisin kuin ehkä kaikilla "vaativaa ja yhteiskunnallisesti merkittävää työtä tekevällä". Uskallanpa väittää jopa näin.

että marttyyriäitiä inhoavat kaikki. Jos nainen kokee työnsä innostavaksi ja antoisaksi, on parempi palata työelämään eikä leipoa itku silmässä pullaa. Ja paasata sitten teinitytölle, että "kaikki mää olen sun vuokses uhrannu kuule".

automaattisesti tulkitaan pitkiki päiviksi, jolloin pienet ressukkalapset joutuvat olemaan 9-10 päiväkodin ylisuuressa ryhmässä?? Nimittäin on olemassa myös ratkaisuja, joilla lasten hoitopäivät saadaa inhimillisen pituiseksi, ja on myös laadultaan hyvin monenlaista päivähoitoa! Mm. Keltikangas-Järvinen aivan selvästi kirjoissaan toteaa, että pienessä hoitoryhmässä, jossa on pysyvä hoitaja/ hoitajia, pienikään lapsi ei traumatisoidu. Sen sijaan, että keskitymme nokittelemaan toisia äitejä (ja miksi aina vain äitejä?), pitäisi panostaa päivähoidon laatuun etenkin pienempien päivähoitolasten kohdalla.



Nykyisillä pätkätyömarkkinoilla ei myöskään todellakaan aina voi kieltäytyä vuositolkulla eteen mahdollisesti tulevista työtilaisuuksista, tai tilanne voi kohta olla se, että yhteiskunnan maksama kallis korkeakoulutus on yhtä tyhjän kanssa (osaaminen vanhenee, eikä kukaan palkkaa vuosia kotona ollutta esim. asiantuntijatehtäviin). On helppoa huudella kuinka kotona voi olla niin ja niin pitkään, silloin kun itsellä on vakituinen työ odottamassa, tai jos se työ on työtä, johon ei edes vaadita pitkää koulutusta.

En myöskään olisi jaksanut enää kotona, pää alkoi hajoamaan. Uraa ei ole, mutta kaipasin muutakin kuin lastenhoitoa.



Myönnän, en ole valmis luopumaan omakotitalosta enkä työstäni. Lapset ovat silti ihan normaaleja, kuka sen nyt sitten määritteleekään.

josta käy ilmi, että aikaisin päivähoitoon laitetut ihmiset epäonnistuvat parisuhteissaan muita useammin? Jos näin on, laittaisitko linkkejä, kiitos!

Itse olen yliopistossa sekä kasvatustiedettä että psykologiaa aikoinaan sivuaineena opiskellut ja tätä aihepiiriä tiivisti seurannut mm. tieteellisistä julkaisuista, eikä tuollaisia tutkimustuloksia ole kyllä silmiin osunut.

Oliko kyseessä siis sinun mielipiteesi ja oletuksesi vaiko ihan todeksi osoitettu fakta?

Eli lyhyesti sanottuna; työ on tärkeämpi kuin lapsi. Surullista se todellakin on. Että akateeminen ura on tärkeämpi kuin lapsen kyvinvointi. Koska totta se on, että kukaan 1-vuotia ei siihdy tarhassa. Ikävöivät äitiään varmasti sanattomalla tavallaan hurjasti.

Väitätkö todella tuntevasti lapsemme meitä paremmin? Millä tavalla sen ikävöinnin pitäisi mielestäsi näkyä? Miksi me emme ole havainneet mitään merkkejä "hurjasta" ikävöinnistä, eivätkä hoitajatkaan ole ikävöinnistä kertoneet, vaikka siitä olemme erikseen kysyneet? Esimerkiksi hoitoon jätettäessä lapsi on ulkovaatteiden riisumisen jälkeen suurin piirtein juossut (kyllä, lapsi käveli alle vuoden ikäisenä) muun ryhmän mukaan. Ei se minusta kovin kummoista kammoa hoitopaikkaa kohtaan osoita. Vain pari kertaa koko vuoden aikana hän jäi hoitoon itkuisena, mutta ne olivat todella harvinaisia poikkeuksia. Lapsi aivan varmasti tuntee vanhempansa ja luottaa meihin, mutta kenties sitten meillä kotona on pystytty tarjoamaan sellainen perusturvallisuus, että lapsi luottaa siihen, että hänestä pidetään huolta, vaikka emme olekaan joka hetki itse paikalla.

lapsipsykologiasta? Nappaa vaikka kirjastosta pari.

Niin ymmärrät vähän paremmin mistä puhun.

Katsos, näitä asioita ovat myös toiset akateemiset ihmiset miettineet ja tulleet jonkinlaisiin tuloksiin lapsen kehityksestä ja siitä miten tärkeä varhainen vuorovaikutus ja ensisijainen hoitaja on. Kiintymyssyhteista jne.

Onkohan ihme että nykyään ihmiset eivät enää kykene solmimaan pysyviä ihmissuhteita????

Mistähän johtuu????

että marttyyriäitiä inhoavat kaikki. Jos nainen kokee työnsä innostavaksi ja antoisaksi, on parempi palata työelämään eikä leipoa itku silmässä pullaa. Ja paasata sitten teinitytölle, että "kaikki mää olen sun vuokses uhrannu kuule".

Oma äitini oli tällainen. Lapsuus ja nuoruus oli erittäin köyhää, vain isäni pienet tulot. Ei ollut harrastuksia, ei matkoja, ei reissuja kavereiden kanssa, ei nättejä vaatteita. Kyllä tuntui nololta kuunnella kavereitten tarinoita kavereiden reissuista, kun itse ei päässyt mihinkään. Päälle vielä äitini kommentti "olenpahan hoitanut lapset kotona".

Työ, toimeentulo ja myös halu käydä töissä kodinhoitamisen lisäksi. Siis lapsi meni hoitoon hieman alle 2-vuotiaana, eli ei tosiaan vauvaiässä. Koen että omia voimavaroja riittää sekä töihin että kotiin mainiosti :) Lapsen päivähoidon voi järjestää fiksustikin, ettei joudu olemaan ylipitkiä päiviä koskaan, vanhempien työajat lomittain jne..

hoitoon järkyttävässä 3 kk iässä. Kummallakaan ei ole koskaan ollut mitään mt-ongelmia, ja naisimissa olemme olleet onnellisesti jo 12 vuotta.



Emme silti ole laittaneet omia lapsiamme hoitoon heti kun mahdollista (enkä sitä kannata), mutta totuushan kuitenkin on, että nämä asiat eivät ole mustavalkoisia ja kokonaisuus ratkaisee lapsen hyvinvoinnissa: mm. päivähoidon laatu, niin kuin tuossa jo joku muukin mainitsi. Tämän kyllä ihan sieltä akateemisesta lähdekirjallisuudestakin voi lukea.

kyllähän sillä kotihoidontuella pärjää vuoden kaksi, jos perheessä on hyväpalkkainen toinen aikuinen ja vain yksi tai korkeintaan kaksi pientä lasta, jotka eivät kuluta yhtään mitään. Mutta hiukan toista on perheissä, missä on yläkouluikäisiä nuoria, joiden ruokkimiseen, vaatettamiseen, harrastus-ja ihan koulukuluihinkin menee paljon rahaa kuukaudessa. Vastaan siis, että syy on varmaankin: perheen elättäminen

hoitoon järkyttävässä 3 kk iässä. Kummallakaan ei ole koskaan ollut mitään mt-ongelmia, ja naisimissa olemme olleet onnellisesti jo 12 vuotta.

Kyllä sinulla varmasti on kamalat traumat tuosta! Ne defenssimekanismit, you know. Kun niuho kotiäiti näin sanoo, niin pakkohan se on uskoa!

Kotihoidontuen saa kun lapsi EI OLE KUNNALLA HOIDOSSA; eli mikä tahansa muu hoito järjestyy niin saa tuen.



MISSÄÄN ei kielletä siis työntekoa!!!



Koittakaa nyt ymmärtää. Lapsi pärjää ja tykkää hoidossa olemisesta mutta mitä tällästä sanoa ihmiselle joka EI OLE kokeillut lapsen laittamista hoitoon alle 3- vuotiaana vaan on kotona niin ettei siitä yhteiskuntakaa mitään maksa.

Eihän tällaisia kysy kuin luuserikotiäidit.



Vastauksia en jaksa lukea. Hanki sinä itsellesi elämään muutakin sisältöä kuin muiden lasten perhetilanteiden pohtiminen. Meinaan että kyllä ne omasikin pian kasvavat ja jäät yksin, eihän tuollaisen pöhlön märehtijän ja äitimarttyyrin kanssa jaksa kukaan aidosti edes kaveerata:-)

anna esimerkki, missä muualla se hoito järjestyy, jos vanhemmat ovat yhtäaikaa virka-aikaan töissä ja mummoreservit puuttuvat.

esikoisen vein hoitoon kun hän oli 10kk vanha, se oli ihan normaalia, hoitopäivä oli 8h. Tuohon nyt 25v aikuiseen akateemiseen fiksuun nuoreen naiseen minulla on oikein lämmin suhde. Koskaan minun ei ole tarvinnut katua että lastani on koko kylä kasvattanut, silloinkin kun minulla oli onni olla töissä läpi koko 90-luvun lamavuosien.

minä aina ajattelin, että jos teen lapsia, menen heti takaisin töihin kun vaan äitiysvapaa loppuu. Sitten tein ne lapset vasta oltuani töissä jo 12-vuotta putkeen, ja tajusin lapsen saatuani, että tämä se on sitä oikeaa elämää - kasvattaa pientä ihmistainta. Ei muulla lopulta ole merkitystä.



Minä olen saanut jo omia juttujani toteuttaa, nyt on minun tehtäväni tukea lapsiani niin, että heistä kasvaa tasapainoisia ja onnellisia ihmisiä. Ja jos ei kasva, olen ainakin parhaani tehnyt!



Esikoinen on nyt reilut kolme vuotta, ja ollut koko ajan kotihoidossa, kuopus on pian 1,5-vuotias. Pitäähän se töihinkin palata, mutta ajatus ei houkuta yhtään, vaikka hyvä työpaikka onkin. Lasten jälkeen tuskin tulee enää muita mahdollisuuksia olla kotosalla menettämättä työpaikkaa! Tämä on ihan mahtavaa aikaa!

Syyt:

- taloudelliset syyt

- opintojeni loppuun saattaminen määräajassa(tein siis osa-aikatyötä ja opiskelin)

- oma jaksaminen (kerran jo koetun pitkän kotiäitiyden jälkeen tiesin, että haluaisin palata töihin hieman aikaisemmin tällä kertaa)

No kuka vaan joka on kotona ja jonka hoitoon lapsesi luotat: siskosi, lapsen joku kummi tai serkkusi joka opiskelee iltasin?



Työaikoja voi JOTKUT koittaa luotsia: menee seiskaan ysin sijasta ja toinen on osittai töissä, menee pari tuntia myöhemmin kuin tavallisesti.



Yksityisiä hoitopaikkoja on.



Mutta kyllä se lähtee siitä että onko äiti halukas lähtemään töihin.

Ihan turha räksyttää ettei mummot voi hoitaa koska he käy töissä: joku saa rahat koska mummo hoitaa!

Et sinä tahdo mennä töihin. Siitä lähdetään. Ei muusta. Hyvä verhoutua tuollaiseen: lapsi pärjää ihan yhtä hyvin 1- vuotiaana tarhassa kuin 3- vuotiaana isojen ryhmässä. Pienten ryhmään joutuu kunta panostamaan enempi ja se tuo lisäkustannuksia. On halvempaa että mahdollisimman vähän lapsia olisi pienenä tarhassa mutta faktaa on että suurimmat jonot on pienien puolelle.



hoitoraha tulee vaan ja ainoastaan siksi ettei lapsi ole ruuhkauttamassa pienien puolta. Ei sillä ole mitään sen suurempaa merkitystä. Jos et mene töihin niin älä mene. Mutta saman rahan saa jokainen joka menee töihin ja keksii lapselle tavan hoidolle ilman kuntaa.

Ihan turha vonkua ettei sulla ole mummoja, sitten ei ole. Jollain on ja se saa tuon rahan vaikka töissä käy!

täälä nyt sitten haukutaan niitä jotka elättävät itse jälkikasvunsa ja toisessa ketjussa lytätään valtion maksamilla tuilla elävät perheet. kuka tässä saa enää lapsia hankkia? ja millähän ne kotiäidit elävät ellei työssäkäyvien ihmisten verorahoilla! ja jos minä olisin päättänyt jäädä kolmeksi vuodeksi kotiin, olisi varmasti pienyritykseni kaatunut ja 5 ihmistä menettänyt työpaikkansa (siinä samassa työntekijän 2 lasta olisivat menettäneet kotinsa), sekö olisi ollut epäitsekästä? lapseni on nyt 9kk ja yksityisellä perhepäivähoitajalla, tällä hetkellä ainoana hoitolapsena, hoitajan omassa kodissa. voi voi miten vahingollista se varmasti onkaan...