Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä hyviä puolia on neljän vuoden ikäerosta lapsilla?
12.12.2011 |
Odotan toista lastani ja pelkään, etten osaa rakastaa kuopusta yhtä paljon kuin esikoista. Pelkään myös, että ison ikäeron vuoksi lapset eivät koskaan leiki keskenään. Lähipiirikin tuntuu keksivän vain ne huonot asiat.
Keksittekö te mitään hyviä puolia?
Kommentit (16)
Ja aivan loistavasti menee. Rakastan molempia tyttöjä ihan yhtä paljon. Nyt kun tytöt 6 ja 2 niin leikkivät hienosti yhdessä. Isosisko osaa leikittää pikkusiskoa ja opettaa sille kaikkea.
Pikkusisko ihailee isosiskoa.
Joten älä murehdi, hienosti on mennyt ja en kadu hetkeäkään että emme "tehneet" kuopousta heti esikoisen perään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun vauva on pieni, isompi voi auttaa vauvan hoidossa. Iso osaa jo leikkiä itsekseen, kun imetät tms. Pienempi oppi paljon asioita kun seurasi isomman esimerkkiä ja oppii edelleen. Lapset nyt 3- ja 7-vuotiaita. Isompi myös tykkää leikittää nuorempaa. Tottakai välillä leikit menee ristiin ja pieni `rikkoo`isomman leikit. Usein kuitenkin leikki onnistuu. Minä ainakin ajattelen sen hyvänä ikäerona.
4v. Poika on 5v. ja tyttö nyt 1½v.
En nyt äkkiseltään keksi ainakaan huonoja puolia. Leikkivät välillä keskenään (mitä nyt isoveli meinaa aina välillä hermostua, kun sisko rikkoo leikit =D).
Poika ymmärsi myös paremmin, että äiti tai isä ei ehdi juuri sillä sekunnilla auttamaan vaikkapa legojen kanssa, kun oli vaikka vauvan syöttäminen kesken. Odotti kärsivällisesti kunnes vauva oli hoidettu ja sitten keskityttiin häneen.
Toisaalta ei tullut mitään pahaa mustasukkaisuuttakaan (mitä aluksi pelkäsin koska esikoinen on ollut koko suvun lellitty "vauva"). Otimme nimittäin pojan mukaan vauvan hoitoon. Pääsi vaihtamaan vaippaa, syöttämään jne.
Tuossa nyt muutama hyvä puoli meidän perheen arjesta. Tuskin heistä tosiaan on toisilleen leikkikaveria enää muutaman vuoden päästä mutta emme tehneet heitä toisensa seuraksi =)
kun on viisi lasta, mutta ihan mukavasti mennyt kaikilla suhteessa minkä ikäsestä toiseen.
Hankalaa oli ainoastaan uhmaikäisen kanssa, 3- vuotiaan minä tahdon voi olla vaativaa ja pudotus vauvasta isoon voi olla kurjaa. Ei sen tartte olla ainokainen perheessä vaan sisarukset on myös yksilöitä, jotenkin se unohtuu..
säästät hermojasi, kun ei ole kahta melkein samanikäistä jaloissa. Kun pienempi vielä opettelee, isompi jo osaa. Joudut auttamaan vain yhtä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyviäpuolia omasta milestäni:
- veljeni syntyessä en ollut mustasukkainen vauvan saamasta huomiosta, koska olin jo "iso tyttö"
-olemme leikkineet yhdessä ikäerosta huolimatta
-molemmilla ollut omia kavereita, ei ole tarvinnut tapella kavereista
-olen voinut katsoa vähän pienemmän perään, äidin tai isän tehdessä pieniä askareita kotona. Isompana oli helppo luottaa veli minun "hoivaan"
- Läksyissä pystyin auttamaan
- veljeni uskoitui minulle salaisista asioista, koska olin isompi ja pystyin ymmärtämään
Nämä nyt tuli äkkiseltään mieleen, varmasti unohtui monia seikkoja vielä.
Rakastin ensimmaista lastamme aivan mielettomasti ja pelkasin, etten millaan voi rakastaa toista yhta paljon. Mutta kun sen vauvan syliini sain, herasi rakkauteni heti, ja vauvasta tuli ihan yhta tarkea kuin esikoisesta. Kolmatta odottaessani en enaa edes murehtinut ettenko rakastaisi vauvaa, silla tiesin sen tapahtuvan luonnollisesti. Nyt odotan jo neljatta!
Ekan ja tokan valilla oli tasan 2 vuotta ikaeroa(syntymapaivat samalla viikolla)ja nyt leikkivat mukavasti yhdessa. Mutta kun vauva syntyi, jai esikoinen vauvan varjoon, eika han osannut itse itseaan viela viihdyttaa - aitia olisi tarvinnut. Vielakin murehdin sita. Kolmas syntyi kun edelliset 5 ja 7, ja isommista oli mahtava vauvanhoitoapu. Nyt nuorin tulee olemaan 3,5 -vuotias kun vauva syntyy, ja se on parempi kuin vain 2v, silla han osaa leikkia yksinaan hoitaen nukkevauvaansa, kyselee saako myos hoitaa tulevaa vauvaa ja on jo ihan iso tytto muutenkin.
Kaikkea hyvaa raskauteen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kuopus oli vauva, esikoisella oli jo paljon tolkkua päässään eikä hän ollut koskaan kovin mustasukkainen. Nyt kun lapset ovat kaksi ja kuusi, he leikkivät paljonkin yhdessä ja ovat toisilleen tärkeitä. En keksi tästä mitään valittamista.
hyvät puolet oli, että tyttö osasi jo monia asioita, sai imettää rauhassa ym..
Oli kylläkin ihan hirmu mustasukkanen ja on kohdellut pikkuveljeä aika tylysti.
Nykyisin ovat 7 ja 11v, tappelevat aivan älyttömästi, toisaalta ovat myös parhaat kaverukset.
Välillä meinaa pinna palaa jatkuvaan nahinaan.
Kolmannella lapsella ikäeroa tyttöön 10v ja poikaan 6v, helppoa on nyt ollut pienen kanssa,isommat tykkää pienemmästä kauheesti, leikkii ja sylittelee ja pussailee. Ikinä ei käyttäydy pienintä kohtaan agressiivisesti. Eli suhtauvat kuin pieneen lapseen, ei niinkään kuin sisarukseen ja näin se tulee varmasti olemaan näin suurella ikäerolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis puhutaan 1-3 vuotiaista. Heillä jää lapsuus kesken ja vanhempien huomio siirtyy uuteen lapseen :( Tämä ei edes ole mikään pikkujuttu, vaan vaikuttaa myös aikuisuudessa elämään mm. mustasukkaisuuden muodossa. Myös oma vanhemmuus tai kumppanin raskaus saattaa nostaa nämä traumat pintaan ja häiritä omaa vanhemmuutta tai suhtautumista puolison parisuhteeseen.
joka sai pikkusisaruksen 1v11kk-na olisi jotenkin enemmän traumatisoinut ja häiriintynyt kuin ystäväni poika joka sai ekan pikkusisaruksen 4,5v-na. Kyllä sitä äidin sylipaikka yhtäkkiä alkoi tarvitsemaan tuo "iso poika", vaikka ei sitä äidin syliä muuten huolinut enää pariin vuoteen. Ja myös lyömään pienempiä ystäpiirin lapsia ankarasti ja vaatimaan vaunuissa kuljettamisesta, vaikka ennen sitä 2v:sta asti käveli jo aina itse.
Kaikki vain on lapsen persoonasta kiinni. Toiset ovat lähtökohtaisesti avomielisempia, anteliampia ja valmiimpia isoveljen(siskon) rooliin missä iässä tahansa. Toiset ovat taas enemmän itsekkäitä paskiksia, joiden kurkuun ei voi koskaan riittävästi kaataa. Vanhempien toiminta tietenkin vaikuttaa jonkun verran, mut ei nyt ihan 100-prosentisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen voisin vain lisätä, että neljä vuotta on loppujen lopuksi mitätön ikäraja. Lapsesi tulevat kuitenkin olemaan AIKUISIA suurimman osan elämästään, ja neljän vuoden ikäero ei merkitse silloin mitään. He ovat koko ajan suurin piirtein samassa elämäntilanteessa.
joka sai pikkusisaruksen 1v11kk-na olisi jotenkin enemmän traumatisoinut ja häiriintynyt kuin ystäväni poika joka sai ekan pikkusisaruksen 4,5v-na. Kyllä sitä äidin sylipaikka yhtäkkiä alkoi tarvitsemaan tuo "iso poika", vaikka ei sitä äidin syliä muuten huolinut enää pariin vuoteen. Ja myös lyömään pienempiä ystäpiirin lapsia ankarasti ja vaatimaan vaunuissa kuljettamisesta, vaikka ennen sitä 2v:sta asti käveli jo aina itse.
Kaikki vain on lapsen persoonasta kiinni. Toiset ovat lähtökohtaisesti avomielisempia, anteliampia ja valmiimpia isoveljen(siskon) rooliin missä iässä tahansa. Toiset ovat taas enemmän itsekkäitä paskiksia, joiden kurkuun ei voi koskaan riittävästi kaataa. Vanhempien toiminta tietenkin vaikuttaa jonkun verran, mut ei nyt ihan 100-prosentisesti.
Miten kukaan voi olla noin empatiakyvytön ihminen!? JOKAINEN lapsi tuntee mustasukkaisuutta pikkusisarusta kohtaan, mutta lapsesta riippuen mustasukkaisuus purkautuu eri tavoin. Joistakin tulee tunnollisia vanhempien pikku apulaisia, joiden mustasukkaisuus ja negatiiviset tunteet tukahdutetaan ja paha olo kanavoidaan liiaksi reippaudeksi sekä "ison lapsen" rooliksi.
Tämän mekanismin taustalla on lapsen pelko siitä, että jos jotain pahaa ajattelee tai toivoo (esim. pikkusisaruksen kuolemaa), voi ajatus toteutua. Jos pikkusisarus todella kuolisi, kaikkihan heti arvaisivat kenestä tapahtuman aiheuttaneet ajatukset ovat lähtöisin ja isosisarus menettäisi lopullisesti vanhempiensa rakkauden ja hyväksynnän.
Turvallisesti kiintyneet lapset puolestaan uskaltavat kiukutella vanhemmilleen, taantua ja hakea huomiota näyttämällä todelliset tunteensa. He tietävät, että vanhemmat kestävät heidän tunteensa ja näyttävät lapselle, että kaikki -negatiivisetkin- tunteet ovat sallittuja ja luvallisia. Näin lapsi lopulta pääsee tunteistaan eroon ja sopeutuu tilanteeseen.
Kohtuutonta mielestäni on, jos aikuinen itse on niin keskeneräinen ja epäkypsä, että kokee voivansa sanoa pieniä rakkauden menettämisen pelon kanssa taistelevia lapsia "itsekkäiksi paskiksiksi". Mitä luulet, kumpi auttaisi tilanteessa enemmän: Aika ja rakkaus vai sättiminen, haukkuminen ja lasten luonnollisten, negatiivisten tunteiden vuoksi syyllistäminen ja leimaaminen?
Sinun lapsistasi ei varmaan tule kovinkaan tasapainoisia, kun joutuvat kasvamaan noin patoutuneen ja empatiakyvyttömän ihmisen hoivissa. Älä vain tee enää enempää lapsia -millään ikäerolla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sääliksi käy lapsia, eikä pelkästään ikäeron takia.
hyvät puolet oli, että tyttö osasi jo monia asioita, sai imettää rauhassa ym..
Oli kylläkin ihan hirmu mustasukkanen ja on kohdellut pikkuveljeä aika tylysti.
Nykyisin ovat 7 ja 11v, tappelevat aivan älyttömästi, toisaalta ovat myös parhaat kaverukset.
Välillä meinaa pinna palaa jatkuvaan nahinaan.
Alue: Aihe vapaa
Evoluutioteorian mukaan luonnollisesti lapsia syntyy n. 3-4 vuoden välein, sillä aikojen alussa lapsia on imetetty pitkään, mikä on toiminut luonnollisena ehkäisykeinona. Lapsilla on ollut myös paremmat selviytymismahdollisuudet, kun ikäero on sen verran suuri, että isompi ei enää tarvitse äidin syliä ja hoivaa koko ajan.
Psykologisesti esikoisesi on saanut riittävästi hoivaa neljä ensimmäistä vuottaan. Neljävuotias alkaa olla valmis "luovuttamaan" sylipaikkansa pikkusisarukselle, kun taas tilanne on täysin erilainen esimerkiksi sisaruksilla, joiden ikäero on 1-3 vuotta. Usein vanhemmat alkavat odottaa pikkusisaruksen synnyttyä isosisarukselta tämän ikätasoon nähden liian suuria, koska vastasyntyneeseen verrattuna kaksivuotiaskin tuntuu isolta, vaikka todellisuudessa kaksivuotias on vielä hyvin pieni ja kaipaa vanhempiensa huomiota.
Vanhempien voimat ovat rajalliset. Luultavasti olet nyt parempi äiti, kun olet saanut lasten välissä nukkua kokonaisia yöunia, parisuhteenne on saanut mahdollisesti tasaantua vauvavaiheen jälkeen. Kuitenkin sinulla on tallella esikoisen hoitamisesta kertynyt kokemus, joten tiedät suunnilleen, millaista elämä kuopuksen kanssa on neljän vuoden kuluttua.
Ja lopuksi tuosta leikkimisasiasta: Neljän vuoden ikäerolla lapsille harvoin syntyy kilpailuasetelmaa. Jos aikasi ja voimasi riittävät vastaanottamaan, nimeämään ja sanottamaan tarpeeksi isosisaruksen tunteita pikkusisaruksen synnyttyä, voi isosisaruksesta kehittyä pikkusisarukselle oikein hyvä leikkikaveri :)
Onnea äitiyteen! Usein vain omat ratkaisut nähdään oikeina ja uskon, että monet huonoja puolia korostavat ovat tehneet ikäeron suhteen eri ratkaisun. Se on sinänsä hassua, että puhutaan niin tunnelatautuneesti asiasta, mistä itsellä ei ole kokemusta.