Ex-vanh.lestadiolaiset: Kuinka voitte nykyään?

http://freepathways.wordpress.com/2012/01/03/jatimme-uskon/

voin ihan hyvin! Tosin en ole aikuisiällä eronnut vaan murrosiässä tunsin, ettei tämä usko ole minua varten ja jättäydyin pikkuhiljaa pois.



Suhteet läheisiin on kunnossa, tosin äiti jaksaa vieläkin, vaikka olen yli 30 kymppinen, muistuttaa kuuntelemaan seuroja :)



Kaikenkaikkiaan jälkeenpäin voin sanoa, että ratkaisu oli kohdallani oikea, en vaan olisi voinut elää niiden ahtaiden normien mukaan.

Jokainenhan kuitenkin tekee oman ratkaisunsa itse.

En ole ikinä ollut näin onnellinen:)

oletko käynyt hakomaja.net sivuilla, ne käsittelevät vanhoillislestadiolaisuutta ja siitä irtaantumista, siellä on myös paljon eronneita.



Terv: se murkkuna eronnut

Ihmisellä on vain yksi elämä. Mitään ei kuoleman hetkellä kadu niin paljoa kuin elämättä jäänyttä elämää.

Kaipaatko joskus seuroihin?

en kyennyt irrottautumaan liikkeestä aikaisemmin. Lähdin vasta 28-vuotiaana. Mutta hyvä näin, olen onnellisempi kuin koskaan.



Hyvää kevättä itse kullekkin! :-)

Kirjoittelin omasta ratkaisustani tuonne etnisten lestadiolaisten blogiin:



http://freepathways.wordpress.com/2012/03/15/nettikeskustelu-yllatti/



Häivyin vl-piireistä vasta siinä päälle parikymppisenä, mutta olin jo vuosikausia sitä ennen tiennyt, että poishan minä lähden. Olen ollut tyytyväinen elämääni. :-)

Äitini soitti itkeskellen perään ja kyseli syitä. Sanoin vain, että minun sydämessäni ei tunnu sellaista uskoa eikä sitä voi pakottaa ja että uskoni Jumalaan ei kuitenkaan ole hävinnyt.



Omat vanhempani ovat näiden neljän vuoden aikana sanoneet ehkä kerran, että käykäähän välillä seuroissa. Appivanhemmat ovat toitottaneet ja yrittäneet "ylipuhua" enemmänkin, alussa jopa riesaksi asti mutta nyt ovat vähentäneet. Varmaan ovat huomanneet, että päätös on pysyvä. Olemme sanoneet, että tiedämme sitten mistä tulla kyselee, jos usko joskus vielä herää..



Vaikka... Tiedän etten tuu ikinä enää palamaan rauhanyhdistyksen piiriin. Se ei ole ikinä tuntunut omalta jutulta. En koskaan viihtynyt niissä porukoissa ja senpä takia minulla ei ollut mitään ystävyyssuhteitakaa joita uskon kieltäminen olis voinut väljentää.



Vietin lähes 10 vuotta elämästäni ollen muka vl mutta todellisuudessa vien uskonut siihen sanomaan ollenkaan. Kävin seuroissa ehkä 5-10 krt vuodessa + suviseuroissa. Tervehdin ihmisiä Jumalanterveellä ja lauloin ja kuuntelin Siionin lauluja mutta se kaikki oli vain opittua tapaa.



Kun viimein päätin ilmoittaa, etten usko kuin lestadiolaiset, oli helpottavaa, ettei enää tarvinnut teeskennellä.



Suhteet perheeseen on yhtä hyvät kuin ennenkin. Oikeastaan vain tervehdystapa on muuttunut ja ehkä puheenaiheet vähän eli uskovaisten keskinenäinen juoruilu on loppunut minun osaltani.



Ja nyt olen siis 28 -vuotias, jos se kiinnostaa.

Perhe ei hylännyt veljeäni vaan hän hylkäsi meidät avovaimonsa kanssa. Ei tule kylään mistään syystä aina tekosyitä ja tekosyitä. Kuitenkin itsekin puhuu että "tulkaahan käymään ja mekin tullaan teille". Itse olen kyllä kallistumassa siihen että katkaisen välit enkä yritä olla enää kohtelias ja kiltti koska tulen vain pettymään. Tota kyläilyaikaa oisi kuitenkin ollut jo 5vuotta.

Aika raju veto että päätät noinvain katkaista välit!? Eikö olos reilua ottaa asia esille ja jutella oman velimiehen kanssa asiasta ja kysyä mistä "kankeus" johtuu. Ja rohkaista häntä käymään, ilmaista että rakstaa häntä veljenä vaikak he ovatkin eri tavalla ajattelevia.... Voihan hän puolestaan olla yksinkertaisesti arka koska ei ole enää vl uskossa.

Muut kuin lestadiolaiset katsotaan eri tavalla ajatteleviksi, ei tule mieleenkään että lestadiolaiset sellaisia olisivat. Oikein ja väärin, tekopyhästi oikein ja eri tavalla.

T. Edellinen

kiinni liikkeessä vaikka haluaisikin lähteä. Tämä on totuus. Seuraamukset on senverran rankat.

Perhe ei hylännyt veljeäni vaan hän hylkäsi meidät avovaimonsa kanssa. Ei tule kylään mistään syystä aina tekosyitä ja tekosyitä. Kuitenkin itsekin puhuu että "tulkaahan käymään ja mekin tullaan teille".

Itse olen kyllä kallistumassa siihen että katkaisen välit enkä yritä olla enää kohtelias ja kiltti koska tulen vain pettymään. Tota kyläilyaikaa oisi kuitenkin ollut jo 5vuotta.

Perhe ei hylännyt veljeäni vaan hän hylkäsi meidät avovaimonsa kanssa. Ei tule kylään mistään syystä aina tekosyitä ja tekosyitä. Kuitenkin itsekin puhuu että "tulkaahan käymään ja mekin tullaan teille". Itse olen kyllä kallistumassa siihen että katkaisen välit enkä yritä olla enää kohtelias ja kiltti koska tulen vain pettymään. Tota kyläilyaikaa oisi kuitenkin ollut jo 5vuotta.

Aika raju veto että päätät noinvain katkaista välit!? Eikö olos reilua ottaa asia esille ja jutella oman velimiehen kanssa asiasta ja kysyä mistä "kankeus" johtuu. Ja rohkaista häntä käymään, ilmaista että rakstaa häntä veljenä vaikak he ovatkin eri tavalla ajattelevia.... Voihan hän puolestaan olla yksinkertaisesti arka koska ei ole enää vl uskossa.

Yksi selviytyy hyvin ja jää hyvät välit rakkaisiin perheenjädsseniin ja vl ystäviin.



Toinen joutuu kokemaan hylkäämisen. siitä nouseminen on rankkaa.

Aloin irtautua 15-vuotiaana lestadiolaisuudesta ja lopetin seuroissa käymisen pikku hiljaa. Sitä myöten monet lestadiolaiset kaveritkin jäivät (osa on tosi säilynyt tähän päivään saakka) ja irrottautuminen kävi sitten aika nopeesti. Lestadiolaisuus ei vaan tuntunut yhtään omalta jutulta ja siinö tökki eniten kaikki. :)



Kyllähän sitä vanhemmat, sisarukset ja kaverit sun muut tutut tosi paljon vastustelivat, kun itse uskoivat asiaansa niin vahvasti ja edelleen uskovatkin. Usein vieläkin kysytään, että haluaisinko palata lestadiolaisuuden pariin. En halua. Kaikesta huolimatta sukulaissuhteet ja kaikki on hyvässä kunnossa.



Olen ehkä sinällään erilainen "irtautuja", sillä vaikka lestadiolaisuuden jätinkin, en jättänyt uskoa Jumalaan. Kuulun nykyään ev.lut. kirkkoon ja käyn satunnaisesti seurakunnan tapahtumissa ja minulla on oma hengellinen elämäni. Koen olevani niin paljon enemmän kotona luterilaisuuden vapaammassa ilmapiirissä. Saa tilaa hengittää ja olla oma itsensä ilman paineita. :) Olen muuten 22-vuotias nyt.

Vl:stä eroamisesta aikaa jo useampi vuosi.

Erosin aikuisena, jo perheellisenä, joten se oli kyllä hieman vaikeaa, kun molemmat olemme vl-perheistä. Silloin tuli mietittyä vuosia, että uskaltaako erota vl:sta, meneekö välit sukulaisiin ym..

Mutta alun vaikeuksien jälkeen, sukukin on nykyään ihan ok, välit on säilyneet kaikkiin onneksi. Kun vain vältämme puolin ja toisin uskonasioista puhumista niin hyvin menee sukulaisten kanssa siis.



Joskus kadun vain sitä, etten tehnyt sitä jo vuosia aiemmin! :D



En nykyään juurikaan ajattele vl-asioita..Minulla on oma kantani uskonasioihin, en koe tarvitsevani siihen mitään "liikettä" välikädeksi. Voin rukoilla ja olla yhteydessä Jumalaan ihan itsekseni.



ROhkeutta sinulle ap, aikansa se vie ennen kuin on sinut asian kanssa. Ei sinun tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä "surusta" jonka liikkeeseen jääville aiheuttaa. Millä on vain tämä yksi elämä. Hakomajasta voit saada vertaistukea, siitä oli itselle apua aikoinani.

"kielsin uskoni" jo murrosiässä, joten siitä on jo noin 10v aikaa. Nyt minulla on jo perhe, ja elämä tasaisen onnellista. Välit sukulaisiin ja perheeseen hyvät, kukin hyväksyy minut sellaisena kuin olen ja minulla on maailman ihanimmat ja ymmärtäväisimmät vanhemmat!! Ymmärrän, ettei valintani ole ollut heille helppo, koska he tietenkin uskonsa pohjalta ajattelevat, että olen matkalla helvettiin. Sen takia välillä käy hirmuisesti sääliksi, kun kuvittelenkin että itse uskoisin vahvasti sydämessäni että oma tyttöni olisi matkalla helvettiin... Tuska heillä on varmasti valtava, mutta silti minun on elettävä kuten itse uskon ja onnelliseksi tulen.

Uskon tietenkin Jumalaan, koko sydämelläni. Se riittää minulle ja tunnen oloni turvalliseksi tähään omaan uskooni elämää perustaen. Mihinkään lahkoon en enää halua kuulua vaan haluan, että uskoni on oma henkilökohtainen asia, ja Jumala kyllä näkee kenen sydän on vilpitön uskossaan.

Toivotan sinulle voimia vaikean päätöksen kanssa kamppaillessasi. En kehota sinua tekemään mitään, vain toimimaan kuten oma sydän sanoo. Vain omasi, ei kenenkään muun! Onnea elämällesi ja valitsemallesi tielle!