Käyttökokemusta pyykinpesukoneista joissa kuivausrumpu samassa?
Ovatko nuo koneet yhtä toimivia kuin pyykinpesukone ja kuivausrumpu erikseen?
Kommentit (4)
Eli ihan täpötäysiä koneellisia ei voi pistää suoraan kuivatukselle pesun jälkeen.
Toisaalta on ihan kätevää kun ei tarvitse vaivauta vaihtamaan pyykkejä laittesta toiseen vaan selviää kertaohjelmoinnilla. Ei niin että se suuri työ olisi, mutta helposti siinä vähän tuhraantuu aikaa kun pyykit voi vähäksi aikaa unohtua pesukoneen puolelle.
Eli meillä ei ole itsellä, mutta mökillä käytän. Erityisen huonona pidän sitä, että ei voi samaan aikaan laittaa uutta pyykkisatsia pesuun kun kuivaa edellistä. Meillä ainakin tulee paljon pyykkiä, usein laitan kaksi koneellista peräkkäin. Se kuivaaminenkin kestää kuitenkin aika kauan niin ei työpäivän jälkeen oikein kahta koneellista pestä.
Meillä oli kuivaava Upo pesukone käytössä 17 vuotta. Kuivuria ei kuitenkaan juuri tullut käytettyä, koska se kuivasi vain puolet pyykistä kerralla ja aika ryppyisiksi tulivat. Kuivausteho sinänsä oli ihan hyvä. Joskus jos piti kiireesti saada jokin vaate pestyä ja vielä kuivaksikin, niin siinä se toimi hyvin. Esim. sukat menivät aika lailla kokoon, mutta se taisi johtua käyttäjästä, joka piti liian kuumaa kuivauslämpötilaa ;)
Joskus vielä sitä kuivausominaisuutta kaipaan, mutta aika harvoin.
ps. kone toimii muuten vieläkin, mutta se haluttiin toiseen kotiin :), ei taida nykyiset koneet enää olla yhtä pitkäikäisiä :)
Meillä ollut vuoden käytössä Upon kuivaava pesukone. Pesukoneeseen saa laittaa max 7kg pyykkiä, mutta kuivausteho on mitoitettu 5 kilolle. Kone on toiminut moitteettomasti ja olen itse ollut pakettiin tyytyväinen. Meillä oli hakusessa aikoinaan vain kuivaava pesukone, koska kylppäri-kodinhoitotilamme on pieni ja me tarvitsimme pesukoneen päälle muuta kaappitilaa ja vauvan hoitoaluselle paikan.
Eli olen tyytyväinen vaikka etukäteen epäilinkin koneen toimivuutta käytännössä. Hintaa koneella oli jotain yli 700e.