parisuhteesta ja yksinäisyydestä
Eli mies töissä 8-20 päivisin ja vk-loppuisin nukkuu pitkään. Sitten kun on hereillä niin kuin nyt niin on eri tilassa kuin minä tai eri huoneessa. Ei puhu mitään jos en kysy tai sano itse jotain. SEksiä oli tällä viikolla ja sitä ennen oli keväällä. Olen kysynyt, että harrastaako seksiä yksin niin vastaus on että joo. Itse haluisin enempi seksiä ja että mies olisi aloitteellisempi. Esim. kerta viikossa olisi hyvä. Mies on vain niin apaattinen tai passiivinen minun suhteeni. Lasten kanssa on energinen ja touhuaa.
Kommentit (10)
miehen kanssa. Kerro, että tunnet olosi hylätyksi ja yksinäiseksi. Koeta udella mistä tämä johtuu. Mies ei varmaankaan vain kaipaa läheisyyttäsi, mikä tietenkin tuntuu sinusta pahalta, mutta mies ei välttämättä näe siinä mitään väärää eikä huomaa sinun kaipuutasi. Kerro myös, että haluaisit enemmän seksiä (oma mielipiteeni on, että hyvä seksi pitää parisuhteen ainakin suurinpiirtein hyvänä!) Älä vaadi kertaa viikossa, jos nykyinen tahti on kaksi kertaa vuodeessa. Kerran kuussa vaikkapa? Jos mies siis haluaa kuulla jotain aikoja.
Ehdota hänelle vaikka sellaista, että kerran kuussa otatte esimerkiksi yhden lauantai-illan teille kahdenkeskiseksi ajaksi. Lapsille hoitaja, ja te menette ulos syömään tai tekemään jotain mistä pidätte. Jotain sellaista, missä saa keskusteltua toisen kanssa rennosti.
Painota miehellesi, että kaipaat hänen seuraansa ja läheisyyttään.
Itselläni on melko tuore parisuhde, mutta mies on perus mölli eli istuskelee koneella ja huomioi minua lähinnä iltaisin kun mennään nukkumaan (usein tosin saan itse olla aloitteellinen siinä huomiossa). Välillä vähän yksinäinen olo, koska suhde nimenomaan on vielä tuore eikä kyllästymistä ole, mies vain ei kaipaa läheisyyttä läheskään yhtä paljon kuin minä, joka haluan sitä joka päivä edes vähän. Olen maininnut hänelle asiasta, ja sanonut että esim. spontaani pusu on ihana asia, tai että hän muuten koskettaa minua ohimennen. Tulee lämmin ja huomioitu olo, ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä.
pitääkö mun tyytyä seksiin 1krt/kk? Tuntuu kamalan vähäiseltä? Olen itse aika seksuaalinen ihminen. Minusta olisi ihana jos mies olisi aloitteissaan hieman rohkeampi. Hän on liian varovainen. Pitääkö tyytyä omaan mielikuvitukseen tai pornoon vai mihin?
Olen siinä jännä että jos vaadin että miehen pitäisi olla enempi minun kanssani tai meillä pitäisi olla enempi läheisyyttä. Sitten kun sitä on niin rupeaa ahdistamaan sekin. Olenkohan tyytymätön mieheeni? Vai itseeni?
ap
Meillä seksiä viimeks reilu puolivuotta sitten...
Meillä seksiä viimeks reilu puolivuotta sitten...
olla seksittömässä liitossa? Mua ainakin ahdistaa hirveesti se asia.
ap
koen olevani parisuhteessa yksin.
Mieheni myös hereillä ollessaan norkoilee kotona joko sängyssä makoillen, tietokoneella touhuten ja televisiota sohvalla katsellen. Ja mieluiten tosiaan aina eri huoneessa kuin minä olen.
Seksiä meillä myös on harvakseltaan. Kerran kuussa keskimäärin. Olen koettanut itse olla aloitteen tekijä, mutta jo aikoinaan mieheni hermostui jatkuvaan vonkaamiseen ja vihjailuun ja suoraan toimintaani, joten vähimmällä mielipahalla päästään, kun en tee juurikaan aloitteita. Toki saatan ehotella, että mentäiskö panemaan, johon vastaus on aina joo, mutta mitään ei tapahdu enkä myöskään saa enempiä mieheeni seksuaalisesti koskea.
Tuollainen passivisuus ja apaattisuus minun suhteeni on toisinaan hyvin surullista. Toisena päivänä en jaksa murehtia asiasta, sillä minulla on kuitenkin ihanat lapset ja vakituinen työ. Kaikkea kun ei voi saada. Tai näin ainakin itselleni uskottelen.
parisuhteenne oli aluksi? Miksi luulet tilanteen muuttuneen? Ei tuo minusta ole mikään normaali parisuhde, mutta enpä ole pitkissä suhteissa koskaan ollutkaan, ei tosin läheisten ja nettijuttujen perusteella moisessa mitään järkeä tunnu olevankaan.
mitä siellä kotona sitte pitäs tapahtua?
istua käsi kädessä ja tuijottaa toisianne silmiin?
ja mieheni on samanlainen, mutta NAUTIN kun saan olla rauhassa :D
alussa seksiä oli koko ajan. Ja kun näimme vaan harvoin pitkän välimatkan takia niin seksiä oli aina kun tapasimme eli n. 1krt/viikko
lapset muuttivat tilanteen täysin. Jo raskausaikana mies otti etäisyyttä vaikka itselläni oli himot kovat.
ap
rakastaja.
jos himot jo noin pian laantuneet, ei ne siitä uudestaan nouse.
up