Pojastani
Hän oli lumoava. Liikkui hypähtelemällä kuin västäräkin pyrstö. Askeleet näyttivät pyrähtävän ilmaan hetkittäin. Kädet lennähtelivät puheen solinan mukana kuin perhosen holtiton lento. Katselin hänen leikkiään rantakivikossa ja tiesin jo silloin, että maailma on liian kova niin pehmeille jalkapohjille ja pienille kämmenille.
Kun hän nauroi, ilo helisi kallioilla vierivinä lasihelminä. Leveä suu hymyili luottavaisena ja minä suljin hänen ilonsa syliini turvaan. Silitin hänen hahtuvaisia hiuksiaan ja talletin kesän paahtaman ihon tuoksun sinne, mistä unet löysivät lähteensä. Näiden päivien auringonvalo tulisi valaisemaan niitä öitä, kun sydän pelkäsi pimeää. Hän ei vielä pelännyt mitään, saatoin pitää surun ja pettymyksen käsieni kehän ulkopuolella.
Kiedoin hänen kapeille olkapäilleen ison rantapyyhkeen, lämmitin ohuita jäseniä omalla vartalollani. Hän katsoi minua ja katsoin takaisin. Suurissa silmissä asui vielä toisesta maailmasta tulleen sielun tutkimattomuus. Sellainen kuin hän muistaisi vielä olevaisuuden salaisuuden. Sama viisas arvoitus näkyy vastasyntyneen katseessa häilyvän verhon takana. Hänessä se säilyi eikä kadonnut koskaan.
Unohduin ajatuksiini ja aika valui lämpimänä hiekkana sormieni lomasta. Kun havahduin, poika leikki yhä vierelläni. Hän istui kyykyssä kuten aina ja järjesteli sileiksi hioutuneita kiviä jonoihin ja kehiin yhä uudestaan. Kosketin hänen olkapäätään hellästi, sillä en enää yltänyt kietomaan häntä syliini. Hän irtosi lumotusta maailmastaan ja säpsähti seisomaan minua päätä pitempänä. Tavoittelin hänen vihreätä katsettaan, säikähtäneen miehen silmiä. Pysäytin niiden villiintyneen pälyilyn omieni levollisuudella. Puhuin hänelle huolellisilla ja rauhallisilla sanoilla: Ei mitään hätää, nyt on aika lähteä jatkamaan. Hän viittoi ”Mihin mennään? Mihin?” ja minä vastasin kämmenet avoimina: En tiedä.
Kommentit (5)
piti luoda henkilöhahmo. Aioin kertoa siitä millainen poika on, mutta se taipuikin -noh, vähän kliseiseksi runoiluksi omasta lapsesta. Mutta tätä poikaa rakastan niin, että sydän on pakahtua. ap
Mulle tuli kyynelet silmiin tästä. Ihana kirjoitus, voin niin eläytyä tähän. Olet ihanalla tavalla saanut kirjoitettua tekstiksi sen, mitä äidinrakkaus on. Kiitos tästä, laitan tämän sivun suosikkeihin ja palaan lukemaan varmasti uudelleen.
miksi haluat nähdä lapsesi toisen maailman asunkkaana? Miksi et näe häntä tämän maailman asukkaana, vaikkakin erilaisena?
Mlla(kin) on autistinen lapsi, mutta kyllä hän ihan täyhän nimenomaiseeen maailmaan kuuluu, iloineen mutta myös suruineen. Niin kuin mekin.
miksi haluat nähdä lapsesi toisen maailman asunkkaana? Miksi et näe häntä tämän maailman asukkaana, vaikkakin erilaisena?
Mlla(kin) on autistinen lapsi, mutta kyllä hän ihan täyhän nimenomaiseeen maailmaan kuuluu, iloineen mutta myös suruineen. Niin kuin mekin.
Minä luin sen aikustumisena. Vain hetki siitä kun se pieni poika punkeaa syliin siihen, ettei enää olla samassa elämässä. Sillä on jo omansa.
Rakkautta on hyväksyä se, mitä on ollut, mitä on ja mitä tulee olemaan.