Oletko joskus ollut suhteessa "koon" takia?
Ootko joskus ollut suhteessa (seksisuhdekin) miehen kanssa sen takia, että sillä on ollut todella hyvän kokoinen vehje? Tai hyvä käyttämään sitä. Siis ajatuksella, että vähän voi päättyvää suhdetta pitkittää kun saa isoa munaa, edes jonkin aikaa.
Kommentit (2)
Opiskeluaikana mulla oli yks fuckbuddy, jonka kanssa viihdyttiin kyllä muutenkin kavereina, mutta pääasiassa meillä oli seksisuhde. Koskaan ei seurusteltu varsinaisesti ja molemmilla oli muitakin silloin tällöin. Yhteinen sopimus oli se, että muiden kanssa käytetään kortsua, jotta keskenämme voimme olla ilman (käytiin kumpikin testeissä ennen kuin jätettiin kortsut pois, sen verran oli vilkas seksielämä kummallakin). Kundilla oli mielettömän timmi kroppa ja iso vehje. En tiedä, mitä hän sitten minussa näki, olihan mulla hyvä kroppa, mutta en tosiaan ole mikään mallikaunotar. Ehkä se sitten oli sopiva huumorintaju ja seksistä tykkääminen. :)
Meillä ei olisi ikinä ollut yhteistä tulevaisuutta, koska olimme tavallaan "eri yhteiskuntaluokista" vaikka opiskelimme samaa alaa.
Mulla oli opiskeluaikana myös toinen fuckbuddy (pienimunainen), jonka kanssa välillä yritettiin ihan seurustellakin, mutta ei meilläkään olisi ollut tulevaisuutta yhdessä. Seksiä harrastettiin kun molemmat tykättiin kovasti ja oltiin muutenkin lähes paita ja peppu keskenämme. Oltiin vuosikaudet toistemme parhaat ystävät. Nyt kun ollaan molemmat tahoillamme naimisissa, ei enää olla paljoa yhteyksissä vaikka asutaan tosi lähekkäin. Puolisomme ei tiedä totuutta menneisyydestämme, lähes kaikki vanhat ystävämme kyllä tietää.
Toisella ihan pieni, toisella ihan liian suuri. Pieni osasi käyttää omaansa paremmin.