Muita joilla välit menneet vanhempiin. Miltä tämä sinusta tuntuu?
Kommentit (9)
Puoleen vuoteen ei nähty kertaakaan. Nyt ollaan jonkin verran tekemisissä. Se on kyllä aika teennäistä ja yritän pitää välejä yllä lasten takia,
Välit meni yli 10v sitten. Ei edes joulukorttia lähetetä. En halua kenenkään kanssa edes asiasta keskustella. Jos joku kysyy äidistäni, sanon että on kuollut.
En jaksa selitellä kyselijöille, miksi tässä näin kävi. Kultalusikka suussa syntyneiden on vaikea sisäistää, mitä kaikkea ikävää voi lapsuuteen mahtua ja miten ne tapahtumat vaikuttavat koko loppuelämään.
viitsi syitä tässä enempää selitellä.
Mutta voin kertoa, että tuntui aivan hirveältä. Kesti pari vuotta päästä pahimmista yli.
Hei,
Tuntuu pahalta kuulla ystävien läheisistä ja lämpimistä väleistä omiin vanhempiinsa.Tosin ymmärrän hyvin niitä ystäviäni, joilla välit vanhempiinsa ei niin läheiset. Eli kolikolla kaksi puolta.
Välit vanhempiini ovat etäiset. Puhun äidin kanssa puhelimitse (asumme ulkomailla), mutta isän kanssa en. Ei ole yhteisiä aiheita, joista ei tulisi riitaa ja pahaa mieltä. En ole yöpynyt vanhempieni luona tai he meillä sitten kotoa muuton.
Itse aion tsempata hyvien välien luomisen suhteen kahteen tyttäreeni. Mielestäni lämpimät välit syntyvät yhteisten kokemusten ja yhdessäolon kautta.Uskon, että itselläni on paremmat mahdollisuudet onnistua kuin omilla vanhemmillani jo senkin takia, etä yhteiskunta on erilainen ja tiedostan sen, mitä omasta lapsuudestani tunnetasolla uupui.
Olen onnellinen siitä, että muutamat hyvät sukulaissuhteet lapsuudessa/nuoruudessa korvasivat erinomaisesti heikot suhteet omiin vanhempiin.Olen tyytyväinen elämääni - onnellinen:)
miten parissa vuodessa voi asiat muuttua :(
Ei ole pienellä lapsellani enää mummolaa mihin mennä kyläilemään ja toinen ei voi syytä käsittää, ei ole kouluikäisellä siskollani äitiä eikä siellä kotia.
Kieltäytyi menemästä kotiin eikä halua enää äitiä nähdä.
Itselleni ilmaantui nyt huollettavaksi siskoni oman lapsen lisäksi.
Ei auta kuin sopeutua ja yrittää parhaansa.
Lapseni tuntee ikävää mummia kohtaan, itse en enää koskaan haluaisi äitiäni edes nähdä, en pysty käsittämään miten ei voi haluta omaa tytärtä pitää kotona vaan toivoi hänet sieltä pois.
Itkettää, mutta on oltava vahva lasten takia ja annettava siskolle kunnollinen lapsuus.
... Ja vielä vastaus kysymykseen miksi. Isääni pidän tyrannina ja narsistina. Ja oireet senkun pahenee hänen vanhetessaan. Itse voin sitä paremmin, miten kauempana olen hänestä fyysisesti.
T. ap jolla myös välit menneet vanhempiin
.... ja he ovat katkoneet välit, syystä????
Äitini kanssa en ole tekemisissä ollenkaan, isääni pidän satunnaisesti yhteyttä. Tai oikeastaan isäni pitää yhteyttä minuun, ja minä vastaan puhelimeen jos jaksan. Äitini on tavannut lapseni kerran.
Molemmat vanhempani ovat alkoholisteja, lisäksi äitini on hirveän itsekeskeinen ihminen. Koko lapsuuteni hän paasasi omista oikeuksistaan juhlia ja pitää hauskaa, harrastaa seksiä ja olla muutakin kuin äiti - ja unohti olla äiti siinä sivussa. Isosiskoni muutti kotoa 15-vuotiaana, minut ja pikkusiskoni otettiin huostaan kouluikäisinä, ja kaksi nuorempaa sisarustani päätyivät ensin oikeuden päätöksellä isänsä huollettaviksi ja sieltä sitten sijaisperheeseen. Kun olin asunut joitakin kuukausia lastenkodissa, äiti tuli käymään ja pyysi "lainaan" polkupyörääni, jota ei sen koommin enää näkynyt. Eikä näkynyt äitiäkään, 5 vuoteen en edes tiennyt missä hän on tai asuu, tai onko hän edes hengissä. Sitten yhtenä päivänä hän vain kuvitteli voivansa kävellä takaisin mun elämääni, mutta jatkaa edelleen sitä omaa itsekeskeistä touhuansa.
Molempien kanssa välit kärjistyivät siinä vaiheessa, kun esikoiseni syntyi. Kumpikaan ei voinut hyväksyä sitä, että mun kotiini ei ole asiaa humalassa tai krapulassa, enkä aio vierailla lapseni kanssa isovanhempien luona, jos en voi olla varma heidän selvänä olemisestaan. Molemmat vuorotellen keuhkosivat, miten minä olen itsekeskeinen, manipuloiva ja kiittämätön kakara, joka yrittää määräillä heidän elämäänsä. Minä totesin, että juokaa itsenne vaikka hengiltä, mutta minun lapseni ei sitä tarvitse katsoa, ja lapsen äitinä mulla on oikeus ja velvollisuus suojella häntä ihmisiltä, jotka käytöksellään ja olemuksellaan aiheuttavat hänelle vahinkoa.
Sittemmin isäni on taipunut tähän mun itsevaltiaaseen määräykseeni, ja häntä olemme käyneet tapaamassa, hän on myös käynyt meillä. Neljän vuoden aikana kolme tapaamista. Äitini pitää edelleen kiinni omista oikeuksistaan juoda itseltään henki pois, ja hän on tavannut lapseni vain silloin, kun olimme perheellä erään sukulaisen juhlissa, joihin äitini ilmestyi kuokkimaan. Lapsilleni en ole kuitenkaan vielä kertonut isovanhempien ongelmista - olen kerran maininnut, että äitini on sairas ihminen, ja se tekee hankalaksi hänen luokseen matkustamisen, kun esikoinen kysyi, milloin voisimme mennä käymään äitini luona. Isäni on oikeastikin ollut paljon sairaalassa viime vuosien aikana, mutta hänen peräänsä lapset eivät ole vielä kyselleet. Kunhan lapset kasvavat isommiksi, ja osaavat kysyä tästä sairaudesta, kerron heille siitä enemmän.
Olisihan se kiva, jos olisi äiti, ja varsinkin silloin tympii erityisesti, kun kuulee kavereiden valittavan omista äideistään. Äideistä, jotka hoitivat heitä lapsina ja jotka nyt hoitavat heidän lapsiaan, auttavat ja tukevat parhaansa mukaan. Yksikin isoäiti jäi eläkkeelle, jotta voi hoitaa lapsenlapsiaan vanhempien ollessa töissä. Joskus tekee mieli ravistella kavereitani ihan vain sen vuoksi, että ne äidit, joista he valittavat, ovat niitä äitejä, jotka eivät koskaan unohda sen enempää lastensa kuin lastenlastensa syntymäpäiviä, äitejä, jotka auttavat ja lohduttavat ja neuvovat, kun heiltä sitä kysytään (vaikka sitten kavereitani harmittaa myöntää, että äiti onkin oikeassa...), ja äitejä, joita lastensa elämä kiinnostaa. Toistaiseksi olen tyytynyt toteamaan, että onpa onni, ettei mulla ole äitiä oikeastaan ollenkaan, niin säästyypähän noiltakin valituksen aiheilta.
ja tuntuisi ihan hirveän pahalta, jos menisi välit lapsiin.